
- Sijoittaminen
- ETF-sijoittaminen
- Artikkelit
- Webinaarit ja Podcastit
- Sijoittajan työkalut
Koronakriisi iskee lujaa pörssiyhtiöiden liiketoimintoihin. Osa yhtiöistä ei selviä. Selvitimme, mitkä ovat kaikkein haavoittuvaisimmat osakkeet.
koronavirus osakesäästötili osakkeet sijoitusideatKoronavirus on pistänyt ihmiskunnan polvilleen. Iso osa valtioista on ottanut käyttöön ”sota-ajan lain” ja rajoittanut ihmisten liikkumista, kokoontumista, sulkenut ravintoloita, baareja ja liiketiloja sekä asettanut karanteeneja.
Koronaviruksen vuoksi globaali talous laskee jyrkästi ensimmäisellä ja toisella kvartaalilla. Pandemian kestosta riippuu, kuinka pitkä lamasta tulee. Keskuspankit ja valtiot pyrkivät toimillaan minimoimaan vahingot, mutta mikään ei näytä estävän rahoitusmarkkinoiden paniikkia.
Kirjoitimme aiemmin, miten ennakoimme koronakriisin muuttavan ihmisten kulutuskäyttäytymistä sekä yhtiöiden ja valtioiden valtasuhteita. Muutos on täydessä vauhdissa, sillä Amazon ilmoitti palkkaavansa 100 000 työntekijää lisää verkkokaupan räjähdysmäisestä kasvusta johtuen. Käymme seuraavaksi läpi kotimaisia pörssiyhtiöitä, joiden ennakoimme kärsivän koronakriisistä merkittävästi. On hyvin mahdollista, että joku pörssiyhtiö menee jopa konkurssiin kriisin pitkittyessä.
Ensimmäisenä koronakriisi iskee ja on jo iskenyt kulutuspalvelut ja kulutustuotteet -sektoreiden yhtiöihin. Vaikeimmassa tilanteessa ovat pienet ja keskisuuret työvoimavaltaiset yhtiöt, joiden liiketoiminta perustuu ihmiskontaktiin.
Artikkelin sisältö on avoin vain Osakesäästötilipalvelun tilaajille tai Sijoittaja.fi:n maksaville jäsenille.
Saat lukuoikeuden analyyseihin ja artikkeleihin sekä käyttöösi osake-
ja ETF-työkalut, markkinaympäristön, mallisalkut ja muut sijoittajan
työkalut.
Lue koko artikkeli —
kokeile 14 päivää ilmaiseksi