Timo Heikkilä
Timo on Sijoittaja.fi:n perustajayrittäjä yhdessä Hannu Huuskosen kanssa. Hän on kokenut sijoitus- ja rahoitusalan ammattilainen, jonka erityisosaamista ovat osake- ja markkina-analyysit, ETF:t sekä sijoitusstrategiat. Lisäksi Timo toimii kansainvälisten sijoitussalkkujen pääsalkunhoitajana, AIFM-rahaston pääsalkunhoitajana ja sijoitusyhtiön osakesalkunhoitajana.
Ostaako sijoitusasunto vai osakkeita? Kysymys, joka askarruttaa sijoittajia. Kerromme tässä artikkelissa molempien sijoitusmuotojen hyvät ja huonot puolet sekä kolme vinkkiä käytännön toteutukseen.
Osakemarkkinat pettyivät Donald Trumpin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin huippukokouksen antiin. Tässä viisi johtopäätöstä sijoittajan näkökulmasta.
Globaaleilla osakemarkkinoilla nousutrendi on edelleen selvä, mutta korkea arvostustaso ja ristiriitaiset makroluvut lisäävät hermostuneisuutta. Sykliset sektorit ja erityisesti teknologia johtavat tuottoja, kun taas defensiiviset toimialat ja pankit jäävät jälkeen.
Tokmanni toteutti vuonna 2023 ison yrityskaupan, joka ei ole tuonut orgaanista kasvua ja synergiaetuja, mutta on sitä vastoin nostanut osakkeen riskiä. Suuri yrityskauppa on osakkeenomistajalle riski ja siksi se näkyy nyt KONEen ja Revenion osakekursseissa. Case-esittelyssä epäonnistunut yrityskauppa Dollarstore.
Selvitimme AI-megatrendin kuumimpien yhtiöiden tulosennusteita vuosille 2026-2027. Kasvu on täysin poikkeuksellista ja EBIT-ennuste on jo niin suuri, että se ylittää markkinaennusteen koko AI-investointien kokonaismäärästä.
Tuloskausi on loppuvaiheessa myös Yhdysvalloissa. Tässä artikkelissa kiinnostavimmat osakenostot USA:n tuloskaudelta. Markkinoiden voittajat ja häviäjät ovat selvillä. Mukana myös viisi tuntemattomampaa superyllättäjää, jotka voivat olla potentiaalisia kurssiraketteja.
Q1-tuloskausi on muuttanut Osaketyökalun pisteitä. Vertailimme huhti-toukokuun vaihteen osakkeiden pisteitä kuukauden takaiseen tilanteeseen. Analyysi paljastaa hurjia nousuja ja jopa romahduksia suomalaisten osakkeiden houkuttelevuudessa.
Nokian osake on viime kuukausina tehnyt nousun, jota moni ei olisi vielä vuosi sitten uskaltanut edes hahmotella. Pitkään alavireisenä pysynyt kurssi on murtautunut kaikkien vastustasojen läpi ja taivas näyttää olevan kurssille rajana vai onko? Mistä hurja kurssinousu johtuu ja mitkä ovat riskit?
Euroopan keskuspankki (EKP) piti ohjauskorot muuttumattomina 30.4.2026. Euroalueen BKT-kasvu hidastui odottamattomasti vuoden alussa Iranin sodan ja erityisesti Hormuzinsalmen blokin aiheuttaman energia- ja petrokemian kustannuspiikin takia. Markkinat odottavat nyt EKP:lta koronnostoja, mikä olisi toteutuessaan katastrofaalinen virhe.
Supertulosviikko on takana. Mag7-yhtiöistä tuloksensa julkaisivat Apple, Amazon, Google, Meta ja Microsoft. Tulokset olivat erinomaisia ja AI-investointitahtia nostettiin edelleen.
Google ylitti jälleen odotukset. Yhtiö on noussut viimeisen vuoden aikana yhdeksi tekoälymegatrendin kärkiyhtiöistä ja tätä asemaa vankistaakseen Google nostaa jälleen AI-investointeja ja kiihdyttää vauhtia myös vuonna 2027.