Osaketyökalun kärkiosakkeet hurjassa vedossa lokakuussa

Uutena Osaketyökalun kärkikolmikkoon tulivat eQ ja Fortum. Muutimme Osaketyökalun pisteytystä. Etenkin osinkopisteet menivät uusiksi.

osaketyökalu sijoitusideat

Muutoksia pisteissä

Tuloskausi on käynnissä, mikä on vaikuttanut useiden yhtiöiden pisteisiin. Esimerkiksi laatuosakkeiden kärki meni uusiksi, kun osalla yhtiöistä tulostrendi parani ja osalla heikkeni.

Eniten muutoksia tapahtui kuitenkin osinkoyhtiöissä, sillä paransimme osinkopisteytystä. Saimme idean muutokseen Sammosta ja Nordeasta, jotka ovat kertoneet leikkaavansa osinkoa ensi keväänä. Tuleva leikkaus ei näy osinkohistoriassa kuin vasta vahvistetun osingon jälkeen. Siksi otimme osingon vakaus ja kasvupisteisiin mukaan myös kuluvan vuoden osinkoennusteen. Sammolla se on 2,21 euron osinkoa ja Nordealla 0,39 euron osinkoa.

Uudessa osinkopisteytyksessä osingon vakaus ja kasvupisteet lasketaan kuuden vuoden osinkohistoriasta ja kuluvan vuoden osinkoennusteesta.

Kärkiosakkeilla hyvää tuottoa

Olemme seuranneet Osaketyökalun parhaat pisteet saaneiden osakkeiden tuottokehitystä Osaketyökalun perustamisesta lähtien. Parhaat pisteet saaneet osakkeet ovat systemaattisesti voittaneet vertailuindeksit.

Osakkeet nousivat lokakuun kahdella viimeisellä viikolla. Indeksi nousi 1,4 %. Osaketyökalun TOP-osakkeet kehittyivät erinomaisesti:

  • TOP 5 -osakkeet +4,9 %
  • TOP 10 -osakkeet +5,1 %
  • TOP 15 -osakkeet +5,3 %
  • HEX 25 -indeksi +1,4 %

TOP-osakkeet

Osaketyökalussa on 113 kotimaista osaketta. Ne pisteytetään sijoitustutkimuksessa löydettyjen faktoreiden perusteella: momentti, kokonaisriski, laatu, arvo, kasvu ja osinko. Kokonaispisteiden perusteella houkuttelevimmat osakkeet ovat: eQ, Fortum ja Capman. Näistä eQ ja Fortum tulivat uutena kärkikolmikkoon.

Q3/2019 eQ:n liikevaihto oli 12,1 M€ (ennuste 12,0 M€) ja liikevoitto 6,9 M€ (ennuste 6,0 M€). Konsernin liikevoitto on kasvanut 22 peräkkäisenä vuosineljänneksenä. Varainhoidon palkkiotuottojen kasvun ajureina ovat jatkaneet kiinteistö- ja Private Equity –varainhoito. Nettomerkintöjen määrä eQ:n kiinteistörahastoissa on pysynyt korkealla tasolla ollen kolmannella vuosineljänneksellä 67 miljoonaa euroa ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 240 miljoonaa euroa. Private Equity –varainhoidossa eQ on tänä vuonna kerännyt 214 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eQ PE XI US -rahastoon. Kyseinen rahasto on tähän mennessä eQ:n suurin Private Equity-rahasto. Lisäksi eQ Private Credit II -rahastoon kerättiin 73,5 miljoonaa euroa. Johto arvioi sijoittajien kiinnostuksen kiinteistö- ja Private Equity -sijoituksiin pysyvän hyvällä tasolla. Ohjaus ennallaan. Suoritus oli positiivinen.

Q3/2019 Fortumin liikevaihto oli 1 060 M€ (analyytikkojen konsensusennuste 1 053 M€) ja vertailukelpoinen liiketulos 153 M€ (analyytikkojen konsensus 168 M€). Vesivoiman tuotantomäärät nousivat normaalille tasolleen vuoden takaiselta historiallisen alhaiselta tasolta. Ydinvoiman tuotantomäärät nousivat niinikään hyvälle tasolle. Selvästi alhaisemmista spot-hinnoista huolimatta Fortum pystyi nostamaan saavutettua sähkönhintaa onnistuneella suojauksella, mikä vahvisti tulosta entisestään. Consumer Solutions- ja Russia-segmenttien kehitys jatkui suotuisana ja tulokset paranivat selvästi. City Solutions -segmentin tulos oli pettymys. Kolmannen neljänneksen päätyttyä Fortum ilmoitti hankkineensa yli 20 %:n Uniper-omistukset Elliottilta ja Knight Vinkelta. Kun järjestely on saatu päätökseen, omistusosuus Uniperissa nousee yli 70 %:iin ja kokonaisinvestointi yli 6 miljardiin euroon. Generation-segmentin suojaukset pohjoismaiselle tuotannolle: loppuvuodelle 2019 noin 80 % hintaan 33 euroa/MWh, vuodelle 2020 noin 70 % hintaan 33 euroa/MWh. Suoritus neutraali.

Q3/2019 Capmanin liikevaihto oli 9,7 M€ (ennuste 10,5 M€ ) ja vertailukelpoinen liikevoitto 5,5 M€ (ennuste 4,0 M€). Konsernin liikevaihto kasvoi yli 30 prosenttia vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana vertailukauteen nähden. Hallinnoitavat pääomat kasvoivat noin 21 prosenttia vertailukauteen nähden. Kasvu johtuu panostuksista uusiin sijoitustuotteisiin ja liiketoiminta-alueisiin. Ohjaus ennallaan. Suoritus positiivinen.

Osaketyökalut Sijoittaja.fi:n jäsenille

Osaketyökalut kuuluvat Sijoittaja.fi:n maksulliseen jäsenyyteen ja löytyvät Sijoittajan työkalut -osiosta:

Tutustu Sijoittaja.fi-jäsenyyteen




SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT


19.11.2019 09:26 | Timo Heikkilä
Shorttaajille jättitappiot Teslan osakkeilla

mallisalkku 15.11.2019 18:56 | Timo Heikkilä
Sijoittaja.fi:n ETF-mallisalkuissa muutoksia


YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa



Siirry osaketyökaluun!

Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje

Siirry osaketyökaluun!


Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy