Analyysissa kuumimmat tekoälyosakkeet

Tekoäly on vuoden 2024 tärkein megatrendi ja sen uskotaan muuttavan kaiken. Laajassa analyysissamme 15 tämän hetken tärkeintä tekoälyosaketta.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Tekoäly on vuoden 2024 tärkein megatrendi ja sen uskotaan muuttavan kaiken. Laajassa analyysissamme 15 tämän hetken tärkeintä tekoälyosaketta.

Tekoäly on vuoden 2024 merkittävin megatrendi

Tekoäly nousi vuonna 2023 kaikkien tietoisuuteen ja oli etenkin vuoden toisella vuosipuoliskolla merkittävin megatrendi. Trendi on jatkunut vahvana myös vuonna 2024.

Ennakoimme, että kyseessä on merkittävin teknologinen kehitysaskel sitten vuosituhannen vaihteen internet-buumin. Vuosi 2024 oli alkuun jopa AI-euforiaa, joka on hieman laantunut vuoden toisella puoliskolla. Tekoälykehityksen suuntaan vaikuttavat myös poliittiset linjaukset. Jos AI-kehitystä halutaan hidastaa, vaikuttaa se luonnollisesti myös teknologian käyttöönottoon ja potentiaaliseen kasvuvauhtiin.

Jos voimakkaan kasvun skenaario toteutuu, megatrendin kasvusta pääsee nauttimaan yhä useampi teknologiayhtiö. Yhteiskuntatasolla nähdään tuottavuusloikka, jossa tekoälyn liiketoimintaansa implementoivat yhtiöt tehostuvat ja kasvavat nopeammin. Yhtiöt, jotka sivuuttavat tekoälyn, jäävät jälkeen. Yksi esimerkki tekoälyn integroinnista on Klarna, jossa tekoäly hoitaa 700 asiakaspalvelijan työt.

Tekoäly tulee myös muuttamaan toimialoja. Mahdollisesti enemmän kuin osaamme nyt ennakoida. Tämä tarkoittaa sitä, että kehityksen kelkasta jäävät yhtiöt kuolevat pois. Myös tietyt toimialat tulevat kärsimään, kun tekoälyn avulla voidaan toteuttaa asioita, jotka edellyttävät nyt ihmiskäsiä. Esimerkkejä aloista, jotka voivat kärsiä tekoälytrendistä alkuvaiheessa ovat: käännöspalvelut, graafinen suunnittelu, videotuotanto, yksinkertainen ohjelmistokehitys ja testaus.

Parhaat tekoälyosakkeet

Analyysi julkaistiin ensi kerran maaliskuussa 2024 ja se on nyt päivitetty. Jäsenille luettavissa olevassa analyysissa käymme läpi 15 merkittävintä tekoälyosaketta. Nämä yhtiöt ovat tällä hetkellä tekoälykehityksen kärjessä. Jos uskoo tekoälymegatrendiin, näitä osakkeita ei voi jättää huomioimatta.

Listalta putosivat Crowdstrike ja Snowflake. Nostimme Dell Technologiesin uutena osakkeena listalle.

Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin?

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa.

Northcrypto
Sinua voisi kiinnostaa
Osakeideat 2024 – TOP 15 -osakkeiden vuosituotto vahvat 14,6 %
Viikon tulosanalyysit: Elisa, Nokia ja Nordea
Tekoälyuutiset: Musiikkia kuvien pohjalta
Sijoittajan valinnat