Aika on systemaattisen sijoittajan ystävä

Keskeisin kysymys useimmalle sijoittajalle sijoitustoimintaa aloitellessa on itse kohde. Päänvaivaa ei kuitenkaan aiheuta vain kysymys mihin sijoitan, vaan myös milloin tulisi sijoittaa? ”Osta halvalla, myy kalliilla” on periaate, jonka toteuttaminen käytännössä on helpommin sanottu kuin tehty.

Vieraileva kirjoittaja
Vieraileva kirjoittaja

Keskeisin kysymys useimmalle sijoittajalle sijoitustoimintaa aloitellessa on itse kohde. Päänvaivaa ei kuitenkaan aiheuta vain kysymys mihin sijoitan, vaan myös milloin tulisi sijoittaa? ”Osta halvalla, myy kalliilla” on periaate, jonka toteuttaminen käytännössä on helpommin sanottu kuin tehty.

Sijoittaja tai esimerkiksi private banking -asiakas ei voi koskaan tietää, onko esimerkiksi yksittäisen osakkeen tai rahasto-osuuden arvo juuri nyt pohjalla tai huipulla ja näin ollen markkinoiden ajoittamisen voi todeta mahdottomaksi tai ainakin äärettömän hankalaksi tehtäväksi. Mikäli päättää tehdä siirtonsa ja sijoittaa markkinoille yhdellä kerralla, voi sijoittaja huomata olevansa tilanteessa, jossa on tullut ostaneeksi hyvin kalliilla, vain seuratakseen kuinka sijoitusten arvo lässähtää pannukakun lailla.

Hyödy markkinoiden heilahtelusta

Vastaus ajoitusta koskevaan ongelmaan löytyy ajallisesta hajauttamisesta. Hintahuipussa sijoittamisen riskiä voi hallita ensisijaisesti ajallisen hajauttamisen kautta. Kätevä tapa nauttia ajallisen hajauttamisen hyödyistä on kuukausisäästön aloittaminen. Mikäli sijoitushorisontti on pitkä, ajoittuu väistämättä osa osakkeiden tai rahasto-osuuksien hankinnoista kalliimpaan hintatasoon, mutta vastaavanlaisesti osa myös halvempaan hintatasoon.

Laskevassa markkinatilanteessa samalla summalla saa enemmän osuuksia ja näin kuukausisäästämisen edut voivat toteutua mikäli sijoitettava summa pidetään säännöllisesti samana, markkinaliikkeistä riippumatta. Suurimpana kuukausisäästämisestä hyötyjänä voi pitää sijoittajaa, jonka sijoituskohteen arvonvaihtelu on suurta.

Kehittyneiden markkinoiden osakeindeksiä tarkastellessa huomaa nopeasti juuri arvonvaihtelun tarjoaman mahdollisuuden. Mikäli vuosituhannen vaihteessa syntyneelle, nyt täysi-ikäistyvälle nuorelle olisi heti hänen synnyttyään sijoitettu suurempi summa kehittyneiden markkinoiden osakkeisiin, olisi sijoitus vasta muutama vuosi sitten ylittänyt pidempiaikaisesti alkuperäisen arvonsa. Markkinoiden heilahtelu viimeisen 17 vuoden aikana on siis ollut tuntuvaa ja nuorelleen kuukausisäästänyt olisi päässyt hyötymään laskumarkkinoiden mahdollistamasta osuuksien alennusmyynnistä.

Kun sijoitushorisontti on pitkä ja tarkoituksena on aloittaa pitkäjänteinen ja systemaattinen säästäminen, voidaan todeta aloituspäätöksen olevan ajoituspäätöstä tärkeämpi.

 

 

Kirjoittaja Essi Koskenvesa

Essi Koskenvesa työskentelee Evli Pankin sijoittajapalvelussa

 

Kumppaniartikkeli, Evli Pankki

Sinua voisi kiinnostaa
Miten ja kuinka paljon sijoittaja voi hyötyä ajan ulottuvuuksista?
Mihin toimitusjohtajat käyttävät aikansa?
Sijoitusten ajallinen hajautus
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat