Fed laski ohjauskorkoa, osakkeet kääntyivät laskuun. Kerromme miksi.

Yhdysvaltain keskuspankki laski odotetusti ohjauskorkoa. Tämä tulkitiin markkinoilla pettymykseksi. Kerromme miksi ja mitä sijoittajan kannattaa odottaa lähiviikkoina osakemarkkinoilta.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Yhdysvaltain keskuspankki laski odotetusti ohjauskorkoa. Tämä tulkitiin markkinoilla pettymykseksi. Kerromme miksi ja mitä sijoittajan kannattaa odottaa lähiviikkoina osakemarkkinoilta.

Fed laski ohjauskorkoa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008

Fed laski ohjauskorkoa 0,25 %-yksiköllä. Ohjauskorko on nyt välillä 2,00 – 2,25 %. Koronlasku oli kuitenkin keskuspankille epämieluisa. Kaksi johtokunnan jäsentä olivat eri mieltä koronlaskusta. Lisäksi pääjohtaja Powell sanoi, että tämä koronlasku ei ole alku pitkälle koronlaskusyklille.

Markkinat tulkitsivat Powellin haukkamaiseksi ja osakkeet kääntyivät laskuun. S&P 500 -indeksi laski 1,1 % ja Dow Jones 1,2 %. Markkinat olivat odottaneet elvyttävämpää asennetta keskuspankilta.

Toisaalta pitkä koronlaskusykli on ollut aina seurausta laskusuhdanteesta ja osakkeet ovat laskeneet jyrkästi. Tästä syystä markkinoiden pitäisi pitemmässä juoksussa olla tyytyväisiä siihen, ettei korkoja tarvitse laskea. Talous on tällöin riittävän vahva.

Kääntyvätkö markkinat laskuun?

Liian haukkamainen Fed on osakemarkkinoille myrkkyä. Tämä koettiin loppuvuonna 2018, kun osakemarkkinat romahtivat kaikkialla yli 20 %. Syitä tähän olivat hidastunut talouskasvu, kauppasota ja ennen kaikkea haukkamainen Fed, joka nosti joulukuun kokouksessa ohjauskorkoa ja puhui kolmesta koronnostosta vuodelle 2019.

Negatiivinen skenaario

Osakkeille negatiivisessa skenaariossa talouskasvu jatkaa hiipumistaan, mutta Fed on sitä mieltä, että talous on vahva ja lisäelvytystä ei tarvita. Tällöin markkinat tulkitsevat Fedin sokeaksi, joka vahingoittaa osakemarkkinoita. Tässä skenaariossa syksyllä nähdään uusi osakemarkkinoiden korjausliike. Tuskin kuitenkaan yhtä syvä kuin vuosi sitten, sillä uskomme, että Fed ei tee kahta kertaa samaa virhettä, vaan reagoi nopeammin.

Positiivinen skenaario

Osakkeille positiivisessa skenaariossa talouden pohjat ovat takana. Yhdysvaltain talous jatkaa vahvassa vedossa kuluttajavetoisesti. Muu globaali talous elpyy ja indikaattorit paranevat loppuvuodesta ja 2020. Tällöin Fedin ei tarvitse aloittaa ohjauskoron laskusykliä, eikä toisaalta kiirehtiä rahapolitiikan kiristämisessä. Pörssiyritysten tulokset kääntyvät Q4:sta lähtien nousuun ja markkinat elpyvät.

Mitä tapahtuu?

Ennakoimme, että ottaa aikansa ennen kuin tiedetään kumpaan skenaarioon päädytään. Lähiviikkoina ei ole odotettavissa vahvaa kurssinousua. Volatiili suuntaaetsivä markkina on todennäköisin vaihtoehto. Salkun kannattaa olla laajasti hajautettu ja käteistä kannattaa pitää varalla, jotta sijoittaja voi hyödyntää kurssilaskut. Ostoskorissa ovat laatuyhtiöt ja kasvuyhtiöt.

Seuraa tilannetta Markkinaympäristössä

Siirry uudistettuun markkinaympäristöön tästä!

Huom! Alla olevat tähän markkinatilanteeseen sopivat sijoitusideat päivitetään joka kuukausi (seuraavan kerran elokuun alussa)

 

Sinua voisi kiinnostaa
Tekoälyuutiset: GPT-4 ei ole enää paras
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
parhaat osakkeet
Parhaat osinko-osakkeet Suomesta
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat