Palaako Sammon osake takaisin nousu-uralle?

Sampo toimitti toiselta neljännekseltä operatiivisesti hyvän tuloksen. Konserni jatkanee vakaata kehitystään, mutta riittääkö se markkinoille ja löytääkö osake takaisin nousutrendiin?

Positiivista kehitystä toisella neljänneksellä

Vuoden 2026 toisella neljänneksellä Sammon tulos ennen veroja oli 584 milj. euroa (ennuste 612,1 milj. euroa). Sammon operatiivinen kehitys säilyi vahvana toisella neljänneksellä bruttomaksutulon kasvaessa vertailukelpoisesti 5 prosenttia 2 677 miljoonaan euroon laaja-alaisen kasvun siivittämänä. Tämä yhdessä vahvojen marginaalien kanssa johti underwriting-tuloksen 5 prosentin kasvuun kiintein valuuttakurssein samalla, kun osakekohtainen operatiivinen tulos vahvistui 6 prosenttia. Neljänneksen underwriting-tulos oli 418 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos 384 miljoona euroa.

Vahinkoympäristö Sammon markkinoilla säilyi suotuisana neljänneksen aikana sekä säävahinkojen että suurvahinkojen osalta, ja vahinkofrekvenssin kehitys oli pääosin konsernin odotusten mukaista.

Konsernin toimintakulusuhde parani 0,5 prosenttiyksikköä 25,4 prosenttiin samaan aikaan, kun Pohjoismaiden operatiivinen toimintakulusuhde parantui hieman ollen 22,6 prosenttia (22,7). Yhdistetty kulusuhde oli 82,9 prosenttia (82,6).

Konsernin raportoitu tulos ennen veroja kasvoi 11 prosenttia vertailukaudesta. Hyvän tuloskehityksen taustalla oli Sammon johdon mukaan resilientti ja laaja-alainen maksutulon kasvu sekä vahvat underwriting-marginaalit. Myös sijoitustuotot elpyivät vuoden alun heilunnan jälkeen. Sammon Solvenssi II -vakavaraisuussuhde säilyi vakaana 174 prosentissa voitonjakokertymä huomioiden, ja velkaisuusaste oli 25,9 prosenttia (Q1: 23,7 %).

Näkymiä vuodelle 2026 tarkistettiin

Ensimmäisen vuosipuoliskon vahvan kehityksen valossa, sekä huomioiden heinäkuun vahinkokehityksen ja erityisesti Norjassa tapahtuneen asuinalueen palon, Sampo kertoo tarkistaneensa näkymiään vuodelle 2026. Konserni odottaa nyt saavuttavansa 9,70–9,85 miljardin euron vakuutusmaksutuotot sekä 1 550–1 625 miljoonan euron underwriting-tuloksen.

Q1-osavuosikatsauksen yhteydessä nostetun aiemman ohjeistuksen mukaan Sampo odotti sen koko vuoden vakuutusmaksutuoton olevan 9,6–9,8 miljardia euroa, ja underwriting-tuloksen 1 525–1 625 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 Sammon vakuutusmaksutuotto oli 9,0 miljardia euroa ja underwriting-tulos 1 485 miljoonaa euroa.

Tilaa Sijoittajakirje!

Sijoittaja.fi:n viikon mielenkiintoisimmat analyysit ja artikkelit. Tilaa ilmainen Sijoittajakirje sähköpostiin!

Sammon osake on polkenut kuluvana vuonna paikallaan

Alkuvuoden kurssilaskun jälkeen Sammon osake on koittanut useaan otteeseen hakea suuntaa ylöspäin. Nousut ovat kuitenkin jääneet lyhyiksi ja osakekurssi on korjannut kerta toisensa perään alaspäin. Isossa kuvassa Sammon osake on polkenut kuluvan vuoden ajan paikallaan. Tätä kuvaa hyvin osakkeen kahdensadan päivän liukuva keskiarvo (SMA200), joka on vuoden 2026 ajan pysynyt tasaisesti noin 9,2 euron tuntumassa. Sammon kokonaistuotto vuoden alusta on puolestaan -3,9 prosenttia.

Kesän 2026 aikana Sammon osakekurssi on kirinyt muun markkinan mukana uuteen nousuun. Heinäkuun lopulla osakkeen viidenkymmenen päivän liukuva keskiarvo ylitti kahdensadan päivän keskiarvon. Osake on pysynyt teknisen analyysin näkökulmasta vielä positiivisessa asemassa, vaikka elokuun alussa kurssi notkahti jälleen alaspäin. Markkina on todennäköisesti odottanut toisen vuosineljänneksen tulosta, jonka viesti näyttää osakekurssille suuntaa lyhyellä aikavälillä.

Operatiivisesti positiivinen neljännes otettiin hyvin vastaan, ja Sammon osake lähti pörssin avauduttua maltilliseen nousuun. Nousu kuitenkin laimeni ensireaktion jälkeen.

osakevalinta-kansainvalinen-SAMPO.HE
Vuosi

Sijoittajan näkökulma

Kuluvana vuonna Sampo on ollut sijoittajalle pieni pettymys, sillä osakekurssi on kehittynyt vaisusti ja kokonaistuotto on nojannut yhtiön maksamaan voitonjakoon. Toisen vuosineljänneksen tulosraportti oli pääpiirteiltään positiivinen ja tulos kelpasi sijoittajalle. Polttava kysymys kuuluukin: joko Sammon osake löytää tiensä takaisin nousu-urille?

Vaikka Sammon tulos ennen veroja jäi korkeasta konsensusennusteesta, oli konsernin operatiivinen tulos päättyneellä neljänneksellä hyvä. Neljänneksen bruttomaksutulo kasvoi henkilöasiakas- sekä pk-yritysasiakasliiketoimintojen vetämänä ja underwriting-tulos eli puhtaasti vakuutustoiminnasta syntynyt tulos parani viidellä prosentilla vahvasta vertailukaudesta.

Sammon johto lähtee toiseen vuosipuoliskoon luottavaisin mielin. Konserninjohtaja Morten Thorsrud arvioi kommentissaan, että vahvan vireen sekä kehittyneiden operatiivisten kyvykkyyksien ansiosta Sammolla on hyvät edellytykset jatkaa houkuttelevaa ja kestävää orgaanista kasvua. Viestin vahvistamiseksi Sampo tarkisti koko vuoden näkymiään ylöspäin, vaikkakin korotus oli lopulta marginaalinen.

Lähtökohdat toiseen vuosipuolikoon ovat hyvät ja päivitettyjen näkymien perusteella Sampo jatkanee vakaata kehitystään. Fundamentit osakekurssin nousutrendille ovat tallessa, mutta kynnyskysymykseksi muodostuu, riittääkö Sammon kasvuvauhti markkinoille. Mikäli korot lähtevät odotetusti syksyllä nousuun, voi Suomen rahoitussektorilta löytyä houkuttelevampia sijoituskohteita, jotka haalivat varoja Sammon edestä.

Voitonjako on toistaiseksi turvattu

Vakaa operatiivinen kehitys ja loppuvuoden näkymät ovat kuitenkin positiivinen signaali sijoittajalle, joka on tyytyväinen Sammon maksamaan voitonjakoon. Konsernilta voidaan odottaa osingonkasvua ja uusia omien osakkeiden takaisinostoja, mikäli tulos jatkaa nykyistä ohjeistuksen mukaista kehitystään.

Ennen puolivuosiraporttia analyytikot odottivat Sammon kasvattavan osinkoaan 0,38 euroon tilikaudelta 2026. Maanantain 10.8. päätöskurssilla tämä tarkoitti 4,0 prosentin osinkotuottoa.

Sammon arvostus on keskivertoa korkeampi

Ennen Q2-tulosraportin vaikutuksia Sammon arvopisteet ovat Osaketyökalussa 7. Pisteluku on kaikkiin Työkalun osakkeisiin verrattuna vielä hyvä, mutta Sammon arvostuskertoimet ovat rahoitussektorin keskimääräistä tasoa korkeammat.

Sampo-konsernin arvostusluvut kotimaisten osakkeiden Osaketyökalussa
Sammon arvostusluvut Sijoittaja.fi:n jäsenyyteen kuuluvassa kotimaisten osakkeiden Osaketyökalussa.

Vuoden 2026 osakekohtaisen tuloksen konsensusennusteella (0,52 €) ja maanantain 10.8. päätöskurssilla Sammon P/E-luku on 18,6. Kotimaan Osaketyökalun rahoitussektorin yhtiöistä ainoastaan United Bankersilla ja Mandatumilla kuluvan vuoden ennusteella laskettu P/E on korkeampi. Nämä yhtiöt saavat kuitenkin korkeammat pisteet osingosta, minkä lisäksi United Bankersin kasvupisteet ovat heittämällä korkeammat. Tilanne on sama, jos verrataan Sammon vuoden 2027 ennusteella laskettuja P/E-lukuja, mutta ero United Bankersiin ja Mandatumiin on pienempi.

Nykyiseen tuloskasvuun nähden Sammon arvostus vaikuttaa melko vaativalta. Myös osinkosijoittajalle tarjolla on houkuttelevampia osakkeita. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos Sampo esimerkiksi päättää satsata kasvuun, myös epäorgaanisesti.

Vertaile Sampoa muihin rahoitussektorin osakkeisiin Osaketyökalussa

Sijoittaja.fi:n jäsenille kuuluvassa Osaketyökalussa voit vertailla Sampoa kätevästi muihin rahoitussektorin osakkeisiin. Samalla voit tarkistaa yhtiön päivitetyt faktoripisteet sekä ajantasaiset analyytikkoennusteet.