Tuottoa metsästä ilman metsänhoidon vaivaa – tässä ratkaisu ongelmaan

Kaupallinen yhteistyö

Suora metsänomistaminen vaatii aikaa, tietoa ja osaamista. Jos esimerkiksi kykyä toteuttaa hoitotyöt tai puukaupat ei ole, mutta haluaa silti pitää metsän osana sijoitussalkkuaan, voi yhteismetsä olla järkevä ratkaisu.

Metsänhoidon vaiva voi muodostua sijoittamisen esteeksi

Sijoittaja.fi:n Hannu Huuskonen, Suomen Sijoitusmetsien Mika Venho ja Metsänhaltijan Yhteismetsän Petri Ikävalko vertailivat suoraa metsänomistusta ja yhteismetsää tuoreella Metsäsijoittamisen Battle -videolla. Artikkelisarjan edellisessä osassa käsittelimme metsän roolia sijoittajan salkussa (linkki päivitetään) ja nyt vuorossa on metsänomistamisen toteutustapa.

Monelle metsänomistajalle hoitotyöt, puukauppojen kilpailutus ja veroilmoituksen täyttö muodostuvat ajan myötä taakaksi, ja metsästä luovutaan silloin usein vaivan eikä tuoton takia. Yhteismetsässä nämä työllistävät tekijät siirtyvät ammattilaisten vastuulle. Omistajalle jää säännöllisen tuoton lisäksi mahdollisuus vaikuttaa yhteismetsän asioihin osakaskunnan kautta, mutta ei vastuuta itse työstä.

Mitä yhteismetsä tarkoittaa käytännössä?

Yhteismetsässä metsää omistetaan osuuksina suuremmasta metsäkokonaisuudesta, jolloin osakkaan omistus kohdistuu koko yhteismetsän metsäomaisuuteen yksittäisen metsätilan sijaan. Metsänhoidosta, puukaupoista sekä hallinnosta vastaa yhteismetsän hoitokunta tai toimitsija, ja ylintä päätösvaltaa käyttää osakaskunnan kokous, jossa osakkaiden äänivalta määräytyy osuuslukujen suhteessa.

Yhteismetsä jakaa osakkailleen vuosittain ylijäämää, joka muodostuu pääosin puunmyyntituloista hoitokulujen ja verojen jälkeen. Osakaskunta päättää jaettavasta ylijäämästä vuosittain ja osakkaan saama summa voi vaihdella metsien tuoton ja tehtyjen hakkuiden mukaan. Yhteismetsältä saatu tuotto on suuren pinta-alan vuoksi kuitenkin merkittävästi vakaampi ja ennakoitavampi suoraan metsänomistamiseen verrattuna.

Rakenne erottaa yhteismetsän myös metsärahastosta: omaisuus koostuu konkreettisesti metsämaasta ja puustosta, yhteismetsäosuus on kiinteistöomaisuutta, eikä omistuksen välissä ole rahastoyhtiötä omine kulurakenteineen. Osuudelle ei lasketa rahasto-osuuden tapaan päivittäistä arvoa, vaan sen taustalla on yhteismetsän metsäomaisuus.

Näin yhteismetsä toimii
1 — Omistus
Mitä omistat
  • Osuuksia yhteismetsästä, et yksittäistä metsätilaa
  • Omistus kohdistuu yhteismetsän koko metsäomaisuuteen
  • Osuusluku kertoo, kuinka suuri osa yhteismetsän koko metsäomaisuudesta kuuluu sinulle
2 — Hoito ja hallinnointi
Kuka hoitaa
  • Yhteismetsän hoitokunta tai toimitsija vastaa metsänhoidosta, puukaupoista ja hallinnosta
  • Hoitotyöt ja metsäveroilmoitus eivät ole osakkaan vastuulla
  • Ylin päätösvalta on osakaskunnan kokouksella, jossa äänivalta perustuu osuuslukuihin
3 — Sijoituksen tuotto
Mistä tuotto muodostuu
  • Osakkaille maksetaan tyypillisesti vuotuista ylijäämää, joka muodostuu puunmyyntituloista
  • Osakaskunta päättää vuosittain jaettavan summan, joka vaihtelee hakkuiden ajoituksen ja puun hintojen mukaan
  • Toinen osa tuottoa on metsäomaisuuden arvonkehitys, joka kertyy osuuden arvoon

Mainos alkaa
Danske Bank näkyvyys

Mainos päättyy

Näin oma metsä liitetään yhteismetsään

Yhteismetsään liittyminen alkaa metsätilan arvon määrittämisellä. Liittämisessä omistusoikeus omaan metsätilaan päättyy ja omistaja saa tilalle tilansa arvoa vastaavan määrän yhteismetsäosuuksia. Järjestely vahvistetaan Maanmittauslaitoksen liittämistoimituksessa.

Liittämistarjouksessa ratkaisee ennen kaikkea vaihtosuhde eli oman metsätilan arvo suhteessa yhteismetsän arvoon, eikä pelkkä omalle metsätilalle määritetty euromääräinen arvo. Vaihtosuhde määrää omistajalle tulevan osuusluvun ja sen kautta osuuden yhteismetsän vuosittain jakamasta ylijäämästä. Sama metsätila voi tuottaa eri osuusluvun sen mukaan, mihin arvoon yhteismetsän oma metsäomaisuus on arvostettu.

Verotuksessa liittämistä ei käsitellä luovutuksena, kun metsätila liitetään yhteismetsään yhtä suurta arvoa vastaavia osuuksia vastaan. Tällöin liittämisestä ei synny luovutusvoittoveroa ja käyttämätön metsävähennysoikeus siirtyy yhteismetsälle, kun vastaavasti metsätilan myynnissä mahdollinen luovutusvoitto, sisältäen käytetyn metsävähennyksen tuloutumisen, verotettaisiin kaupanteon yhteydessä.

Joihinkin yhteismetsiin voi päästä mukaan myös ilman omaa metsätilaa ostamalla osuuksia niitä myyviltä osakkailta tai tekemällä rahapanoksen.

Miksi yhteismetsä voi olla helpompi ratkaisu?

Yhteismetsä keventää omistajan työtaakkaa, laajentaa metsäomaisuuden hajautusta ja tasoittaa siitä saatavaa kassavirtaa:

  • Vaivattomuus: Hoitotyöt, puukauppojen kilpailutus ja hakkuiden ajoitus hoidetaan osakkaan puolesta, joten omistajan oma työmäärä jää pieneksi. Käytännössä osakkaan suurimmaksi vaivaksi jää tilinumeron ilmoittaminen ylijäämän maksamista varten.
  • Hajautus: Yhden metsätilan omistus keskittyy yhteen sijaintiin ja tiettyyn puulajijakaumaan, kun valtakunnallisessa yhteismetsässä omistus jakautuu useisiin tiloihin laajemmalle alueelle ja puun alueellisen hintakehityksen vaikutus tasoittuu sekä laajojen metsätuhojen riski pienenee.
  • Tasaisempi kassavirta: Suorassa omistuksessa puukauppatulot syntyvät epätasaisesti ja harvemmin, siinä missä yhteismetsä jakaa ylijäämää vuosittain ja tasoittaa näin omistajan kassavirtaa.

Yhteismetsän verotus

Yhteismetsä on itsenäinen verovelvollinen ja maksaa verotettavasta tulostaan 26,5 prosentin veron. Osakkaalle jaettu ylijäämä on tämän jälkeen verovapaata tuloa, eikä sitä tarvitse ilmoittaa omalla veroilmoituksella. Suorassa metsänomistuksessa puunmyyntitulo verotetaan vastaavasti omistajan pääomatulona 30 tai 34 prosentin verokannalla.

Esimerkiksi 3 prosentin verovapaa ylijäämä osuuden arvosta vastaa käytännössä noin 4,3–4,5 prosentin veronalaista tuottoa pääomatuloverokannasta riippuen. Samalla metsätalouden verotuksen hoitaminen jää yhteismetsälle eikä osakkaan vastuulle.

Suora metsänomistus vai yhteismetsä

Suoran metsänomistuksen ja yhteismetsän erot näkyvät käytännössä siinä, mitä omistat, kuka tekee työt ja päätökset, kuinka hajautunut omaisuus on ja millä tahdilla se tuottaa kassavirtaa.

Ominaisuus Suora metsänomistus Yhteismetsä
Omistuksen kohde Oma metsätila Osuus koko yhteismetsän metsäomaisuudesta
Päätösvalta Omistaja päättää esimerkiksi hakkuista ja hoidosta Ylin päätösvalta osakaskunnalla, käytännön päätökset hoitokunnalla tai toimitsijalla
Oma työ Hoitotyöt, kilpailutus ja metsäveroilmoitus omistajan vastuulla, myös ulkoistettuina Ei hoitotöitä eikä metsäveroilmoitusta osakkaalle
Hajautus Riippuu omistajan metsätilojen määrästä ja sijainnista Hajautuu yhteismetsän koko tilakantaan
Kassavirta Puukauppojen tahdissa ja epätasaisesti, etenkin jos metsäomaisuutta vähän Ylijäämä jaetaan osakaskunnan päätöksellä, tyypillisesti vuosittain
Likviditeetti Metsätilan myynti tyypillisesti 2–3 kuukautta Myytävyys ja vaihdon aktiivisuus vaihtelevat yhteismetsittäin
Sijoituksen koko Metsätilan osto vaatii tyypillisesti kymmeniä tuhansia euroja Yhteismetsään voi päästä mukaan suoraa metsäsijoittamista pienemmällä pääomalla, jonka alarjan määrittää kunkin yhteismetsän ohjesäännössä määritelty osuuden luovutusrajoitus ja liittymiskäytännöt

Suora metsänomistus sopii siis sijoittajalle, joka haluaa esimerkiksi päättää hakkuista itse ja käyttää aikaa metsän hoitoon. Yhteismetsä sopii puolestaan sijoittajalle, jolle metsäsijoittamisen helppous ja vuosittainen kassavirta ovat päätäntävaltaa tärkeämpiä tekijöitä.

Mitä yhteismetsää valittaessa pitää huomioida?

Yhteismetsät eroavat toisistaan enemmän kuin moni olettaa. Osa on suvun tai perheen yhteismetsiä, joihin ei oteta uusia osakkaita, ja osa yhteismetsistä kasvaa aktiivisesti ottamalla mukaan lisää osakkaita.

  • Arvostus: Liittymistä harkitsevan kannattaa selvittää, millä perusteella sekä oma tila että yhteismetsä arvostetaan ja vastaako tilan arvostus hintaa, jonka siitä saisi vapailla markkinoilla.
  • Kulut: Tarkista, kuka yhteismetsää hallinnoi ja millä hinnalla sen hoitotyöt teetetään. Yleensä ammattimaisesti hallinnoiduissa yhteismetsissä on hallinnointikumppani, joka tuo mukanaan arvokkaan osaamisen, kokemuksen, resurssit ja markkinatuntemuksen. Näitä ominaisuuksia yksittäisellä metsänomistajalla tai osakaskunnan luottamushenkilöillä ei välttämättä ole. Palveluun kuitenkin liittyy yleensä hallinnointipalkkio, joka ei näy liittäjälle suoraan ja jonka suuruus vaihtelee yhteismetsittäin.
  • Läpinäkyvyys: Raportoinnin taso metsäomaisuudesta, hakkuusuunnitelmista ja taloudesta vaihtelee yhteismetsien välillä huomattavasti. Pyydä luvut nähtäväksi ennen liittymispäätöstä.
  • Metsien laatu: Selvitä, minkä ikäistä ja kuinka hyvin hoidettua puustoa yhteismetsä omistaa, sillä hoitorästejä sisältävät metsät tuottavat heikommin kuin ajallaan hoidetut.
  • Likviditeetti: Selvitä, kuinka aktiivisesti osuuksilla käydään kauppaa ja millä hinnalla. Suomen Sijoitusmetsien mukaan osuuksista luopuvat ovat monissa yhteismetsissä joutuneet myymään selvästi alle käyvän arvon.

Puutteellinen tieto vaikeuttaa osuuden arvon arviointia ja siten myös kaupankäyntiä. Mitä paremmin tietoa on saatavilla, sitä paremmat edellytykset markkinalla on hinnoitella osuus lähelle sen todellista arvoa.

Yhteismetsä sukupolvenvaihdoksessa

Yhteismetsä voi myös helpottaa metsäomaisuuden siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Perilliset saavat osuuksia yhteismetsästä, joten omaisuutta voidaan jakaa ilman että metsätila pilkotaan pienempiin, mahdollisesti metsätaloudellisesti tehottoman kokoisiin palstoihin.

Yhteismetsä helpottaa myös perillisten hallinnollista taakkaa. Perilliset saavat yhteismetsän avulla metsäomaisuuden tuoton ilman velvollisuutta hoitaa metsää, suunnitella hakkuita tai neuvotella puukauppoja.

Metsän tuottoa ilman metsänhoidon vaivaa

Metsänhaltijan Yhteismetsä on metsäammattilaisten perustama yhteismetsä, joka on avoin uusille osakkaille koko Suomessa. Metsänhoidosta ja puukauppojen kilpailutuksesta vastaa Suomen Sijoitusmetsät, ja yhteismetsän omistukset hajautuvat satojen hehtaarien tilakantaan eri puolilla Suomea.

Metsänhaltijan Yhteismetsän tavoitteena on jakaa osakkaille noin 3 prosentin vuosittainen verovapaa ylijäämä suhteessa osuuksien arvoon, ja vuosina 2024 ja 2025 jaettu ylijäämä oli juurikin 3,0 prosenttia. Esimerkiksi 100 000 euron arvoiselle metsätilalle se tarkoittaisi yhteismetsään liitettynä noin 3 000 euron verovapaata tuloa vuodessa.

Ylijäämä on kuitenkin vain osa kokonaistuottoa:

  • Yhteismetsän pitkän aikavälin kokonaistuottotavoite on noin 6 prosenttia verojen jälkeen.
  • Tuotto muodostuu vuosittaisesta ylijäämästä ja metsäomaisuuden arvonkehityksestä, joka seuraa puuston kasvua ja metsäkiinteistöjen hintoja.
  • Metsäomaisuuden arvonkehitys kertyy osuuden arvoon ja muuttuu rahaksi osuuksia myytäessä.

Lopullinen vuotuinen jaettava ylijäämä sekä metsäomaisuuden arvonkehitys riippuvat metsien tuotosta, hakkuiden ajoituksesta ja metsäkiinteistöjen hinnoista.

Tämä artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä. Artikkeli sisältää markkinointiviestintää.

Lue lisää metsäsijoittamisesta