Markkinakatsaus: Osakkeet pysyvät johtoasemassa, mutta nousevat riskit pakottavat salkkumuutoksiin

Globaali osakemarkkina on vahvassa nousutrendissä, jota johtavat USA:n teknologia- ja puolijohdeyhtiöt sekä Japanin markkina. Kasvu on investointivetoista. Korot ovat korkeammalla, mutta nousu on pysähtynyt. Inflaatio on kiihtynyt ja keskuspankit muuttaneet näkemystä ohjauskoron tasosta. Kaikki nämä vaikuttavat sijoitusnäkemykseen. Analyysissa allokaatiopäivitys ja mallisalkkumme uusi sisältö.

Markkinaympäristö suosii yhä osakkeita

Markkinadata osoittaa, että osakkeille suotuisa ympäristö on jatkunut kesäkuun alussa 2026, vaikka arvostustasot ovat kiristyneet. Nousutrendit ovat vahvoja USA:ssa, Suomessa ja Japanissa, ja riski-indikaattorit ovat matalalla, mutta tuotto on keskittynyt kapeasti teknologiaan ja puolijohteisiin. Korkojen nousun pysähtyminen ja maltillinen inflaatio tukevat kuvaa vahvasta, mutta haavoittuvasta osakemarkkinasta.

Jäsenosiossa tarkastelemme indeksien trendirakenteita, sektorien ja alasektoreiden tuottoeroja sekä Fed-mallin antamia signaaleja osakkeiden ja korkojen välisestä arvostuksesta. Lisäksi avaamme, mitkä tekijät ohjaavat markkinasentimenttiä tällä hetkellä ja mitkä ovat markkinoiden tärkeimmät riskit.

Olemme myös päivittäneet ETF-mallisalkkumme vastaamaan nykyistä markkinatilannetta, ja artikkelissa mukana sijoitusnäkemyksemme, perustelut sekä ETF-mallisalkkumme Strategiamestarin sisältö.