Tutkimme, mitkä suomalaiset osakkeet kasvattivat eniten omistajia vuoden 2023 aikana. Tänä vuonna raketoineen Kempowerin omistajien määrä kasvoi jopa 71 prosenttia. Mitkä muut osakkeet olivat suomalaisten suosikkeja?
Omistajamuutokset Euroclearin tilastoista
Tutkimme Euroclear Finlandin tilastoja selvittääksemme, mitkä yritykset Helsingin pörssissä kokivat suurimman omistajien määrän kasvun joulukuusta 2022 verrattuna vuoden 2023 joulukuuhun. Datan perusteella voi sanoa, että eniten uusia omistajia keräsivät viime vuonna monet yhtiöt, joiden osakkeet laskivat, ja parhaiten nousseet puolestaan menettivät omistajia.
On kuitenkin tärkeää huomata, että omistajien määrän muutokset eivät anna tietoa siitä, kuinka paljon kyseisten yritysten osakkeita on ostettu tai myyty euromääräisesti tai millaisia omistajia nämä uudet omistajat ovat. Numerot kertovat pelkästään omistajien lukumäärään muutokset.
Suomalaisten omistetuimmat osakkeet
Nordea vahvisti asemaansa eniten omistettuna yhtiönä. Nordea sai vuoden aikana yli 30 300 omistajaa lisää. Nordealla on yli lähes 353 000 omistajaa. Nordealla on yli 100 000 omistajaa enemmän kuin toisena olevalla Nokialla. Nokia sai viime vuonna lähes 10 000 uutta omistajaa, mutta ei ole eniten omistajia saaneiden osakkeiden joukossa.
Neste oli toiseksi suosituin osake ja kasvatti omistajamäärää yli 29 100 omistajalla vuoden aikana. Prosentuaalisestikin Nesteen omistajamäärän kasvu oli erittäin voimakasta. Yhtiöllä on nyt neljännes enemmän omistajia kuin vuosi sitten.
Suomalaiset innostuivat myös ostamaan Venäjän hyökkässodasta eniten kärsineitä suuryrityksiä eli Fortumia ja Nokian Renkaita. Nokian Renkaat sai yli 17 000 omistajaa ja Fortum yli 25 000 omistajaa lisää vuoden aikana. Fortumin osake laski vuoden aikana noin 15 prosenttia ja Nokian Renkaat puolestaan laski noin 20 prosenttia vuoden takaiseen kurssiin verrattuna.
Suomalaisten suosikkiosakkeet 2023
Yhtiö | Omistajia 2022 | Omistajia 2023 | Kappalemääräinen muutos | Muutos -% |
NORDEA BANK ABP | 322792 | 353098 | 30306 | 9.39% |
NOKIA OYJ | 238346 | 247880 | 9534 | 4.00% |
FORTUM OYJ | 192955 | 218146 | 25191 | 13.06% |
SAMPO OYJ | 198112 | 206962 | 8850 | 4.47% |
ELISA OYJ | 178667 | 179584 | 917 | 0.51% |
NESTE OYJ | 118901 | 148088 | 29187 | 24.55% |
UPM-KYMMENE OYJ | 132072 | 140732 | 8660 | 6.56% |
FINNAIR OYJ | 118681 | 123042 | 4361 | 3.67% |
WÄRTSILÄ OYJ ABP | 119355 | 112457 | -6898 | -5.78% |
KONE OYJ | 110590 | 110747 | 157 | 0.14% |
KESKO OYJ | 82978 | 105548 | 22570 | 27.20% |
VALMET OYJ | 89043 | 100751 | 11708 | 13.15% |
NOKIAN RENKAAT OYJ | 76760 | 94088 | 17328 | 22.57% |
ORION OYJ | 79420 | 88719 | 9299 | 11.71% |
METSO OYJ | 84151 | 84484 | 333 | 0.40% |
OUTOKUMPU OYJ | 82360 | 83530 | 1170 | 1.42% |
METSÄ BOARD OYJ | 63679 | 69662 | 5983 | 9.40% |
STORA ENSO OYJ | 55575 | 56325 | 750 | 1.35% |
KONECRANES ABP | 57433 | 53039 | -4394 | -7.65% |
Mandatumin suosio on kasvanut
Sammosta lokakuussa irtautunut Mandatum on myös yksi omistetuimmista yhtiöistä. Jokainen Sammon omistaja sai itselleen yhden kappaleen Mandatumin osaketta jokaista Sammon osaketta vastaan, kun Mandatum listattiin Helsingin pörssiin.
Sammolla oli syyskuun 2023 lopussa noin 209 000 omistajaa ja Mandatumilla on nyt 222 329 omistajaa. Mandatumin omistajien määrä on kasvanut suhteessa Sammon syyskuun lopun määrään ylin 13 000 omistajalla eli yli kuudella prosentilla.
Admicom suurin prosentuaalinen kasvaja – Kempower toisena
Suurimmat kasvuprosentit omistajien määrien lisäyksissä ovat yleensä pienillä ja keskisuurilla yhtiöillä. Poikkeuksen tekee Kempower. Admicomin omistajien määrä kasvoi yli 87 prosenttia ja Kempowerin 22 228 omistajan ja yli 71 prosentin lisäys omistajien määrässä on vakuuttava. Kempower ei ole pienyhtiö, sillä sen markkina-arvo on noin 1,7 miljardia euroa. Muita yli 50 prosentin omistajalisäykseen vuoden aikana päässeitä olivat Bioretec, Incap ja GoFore
Yhtiö | Omistajia 2022 | Omistajia 2023 | Kappalemääräinen muutos | Muutos -% |
ADMICOM OYJ | 3725 | 6967 | 3242 | 87.03% |
KEMPOWER OYJ | 31235 | 53463 | 22228 | 71.16% |
BIORETEC OY | 2519 | 4108 | 1589 | 63.08% |
INCAP OYJ | 4705 | 7429 | 2724 | 57.90% |
GOFORE OYJ | 5878 | 8976 | 3098 | 52.71% |
AIFORIA TECHNOLOGIES OYJ | 1753 | 2588 | 835 | 47.63% |
ENENTO GROUP OYJ | 5041 | 7143 | 2102 | 41.70% |
UNITED BANKERS OYJ | 1361 | 1790 | 429 | 31.52% |
NANOFORM FINLAND OYJ | 4844 | 6350 | 1506 | 31.09% |
CONSTI OYJ | 2997 | 3878 | 881 | 29.40% |
Useiden suuryhitiöiden omistusmäärät kasvoivat huomattavasti
Peräti kolme Helsingin pörssin 20 suurimman yrityksen joukkoon kuuluvaa firmaa nosti omistajien määrää yli 20 prosentilla. Näitä olivat Kesko, Neste ja Nokian Renkaat.
Kesko pääsi selvästi yli 100 000 omistajan vuoden aikana. Merkittävä 27,2 prosentin nousu omistajien määrässä on harvinaista tässä kokoluokassa. Nesteen yli 29 000 omistajan lisäys on myös vakuuttava. Neste oli toiseksi eniten omistajia lisännyt yhtiö heti Nordean jälkeen.
Yhtiö | Omistajia 2022 | Omistajia 2023 | Kappalemääräinen muutos | Muutos -% |
KESKO OYJ | 82978 | 105548 | 22570 | 27.20% |
NESTE OYJ | 118901 | 148088 | 29187 | 24.55% |
NOKIAN RENKAAT OYJ | 76760 | 94088 | 17328 | 22.57% |
VALMET OYJ | 89043 | 100751 | 11708 | 13.15% |
FORTUM OYJ | 192955 | 218146 | 25191 | 13.06% |
Eniten omistajia suhteellisesti menettäneet yhtiöt
Eniten omistajia menettäneet yhtiöt ovat pörssistä ostotarjousten myötä poistuvia firmoja kuten Uponor, Rovio ja Caverion. Neljäntenä tulee käytännössä konkurssiin ajautunut Lehto Group. Lehdon yli 17 prosentin menetys omistajissa on silti kohtalaisen pieni, kun ottaa huomioon yhtiön tilanteen. Muita eniten omistajia suhteellisesti menettäneitä ovat Duell, jonka markkina arvosta on kadonnut 12 kuukauden aikana yli 80 prosenttia, ja Musti Group, joka on menettänyt omistajia yli 12 prosenttia. Yhtiö oli aluksi koiranruokaskandaalin keskellä, mutta sen jälkeen yhtiöstä tehtiin ostotarjous. Lue lisää näkemyksestämme Musti Groupista. Yhtiön osake on noussut vuodessa yli 70 prosenttia.
Yhtiö | Omistajia 2022 | Omistajia 2023 | Kappalemääräinen muutos | Muutos -% |
LEHTO GROUP OYJ | 16880 | 13948 | -2932 | -17.37% |
DUELL OYJ | 4296 | 3770 | -526 | -12.24% |
MUSTI GROUP OYJ | 12191 | 10726 | -1465 | -12.02% |
KAMUX OYJ | 26451 | 23341 | -3110 | -11.76% |
SOLTEQ OYJ | 7863 | 7060 | -803 | -10.21% |
Wärtsilä menetti omistajia vaikka osake pärjäsi viime vuonna erinomaisesti
Kappalemääräisesti eniten omistajia menetti Wärtsilä. Wärtsilällä oli vuoden lopussa lähes 7000 omistajaa vähemmän kuin vuoden 2023 alussa. Harvialla ja Konecranesilla oli molemmilla yli 4000 omistajaa vähemmän. Myös QT Group ja Kamux menettivät reilusti omistajia, molemmat yli 3000 omistajaa.
Yhtiö | Omistajia 2022 | Omistajia 2023 | Kappalemääräinen muutos | Muutos -% |
WÄRTSILÄ OYJ ABP | 119355 | 112457 | -6898 | -5.78% |
HARVIA OYJ | 46001 | 41317 | -4684 | -10.18% |
KONECRANES ABP | 57433 | 53039 | -4394 | -7.65% |
QT GROUP OYJ | 45839 | 42709 | -3130 | -6.83% |
KAMUX OYJ | 26451 | 23341 | -3110 | -11.76% |
LEHTO GROUP OYJ | 16880 | 13948 | -2932 | -17.37% |
CARGOTEC OYJ | 40525 | 38362 | -2163 | -5.34% |
STOCKMANN OYJ ABP | 44288 | 42327 | -1961 | -4.43% |
TECNOTREE OYJ | 22404 | 20507 | -1897 | -8.47% |
Omistajien määrä nousee laskevissa ja laskee nousevissa osakkeissa
Tarkastellessa eniten omistajia saaneiden yhtiöiden kurssien kehityksiä viime vuoden aikana on huomattava, että monet eniten omistajia saaneista osakkeista eivät olleet parhaimpia poimintoja salkkuun. Moni osake, joka nousi vahvasti vuonna 2023, oli eniten omistajia menettäneiden yhtiöiden joukossa. Toki on muistettava, ettei data ota huomioon, että milloin osakkeet on ostettu ja myyty viime vuoden aikana, vaan kertoo pelkän muutoksen omistajien määrässä.
Eniten omistajia lisänneiden yhtiöiden kehitys vuonna 2023
Yhtiö | Osakkeen kehitys 2023 | Omistajien muutos 2023 |
NORDEA BANK ABP | 11.77% | 30306 |
NESTE OYJ | -26.25% | 29187 |
FORTUM OYJ | -16.73% | 25191 |
KESKO OYJ | -13.62% | 22570 |
KEMPOWER OYJ | 46.47% | 22228 |
Viidestä eniten omistajia lisänneestä yhtiöstä vain kaksi nousi vuonna 2023: Nordea ja Kempower. Kaikki muut eli Neste, Fortum ja Kesko olivat selvästi pakkasella vuoden lopussa.
Eniten omistajia menettäneiden yhtiöiden kehitys vuonna 2023
Yhtiö | Osakkeen kehitys 2023 | Omistajien muutos 2023 |
WÄRTSILÄ OYJ ABP | 66.12% | -6898 |
HARVIA OYJ | 53.41% | -4684 |
KONECRANES ABP | 40.45% | -4394 |
QT GROUP OYJ | 42.58% | -3130 |
CARGOTEC OYJ | 26.44% | -2163 |
Kaikki yhtiöt joissa omistajien määrä laski eniten nousivat selvästi enemmän kuin Helsingin yleisindeksi. Listaan voisi lisätä vielä Kamuxin, jossa omistajien määrä väheni yli 3100 kurssin noustessa lähes 29 prosenttia vuoden aikana.
Yksi syy päinvastaiseen kehitykseen voi olla, että sijoittajat ovat kotiuttaneet voittoja ja ostaneet tilalle yhtiöitä joissa näkevät kasvuvaraa.
”Cut your losses and let your profits run” Eli myy tappiolliset ja pidä voitolliset -sanonta ei ainakaan näytä pätevän täysin suomalaisten sijoittajien keskuudessa omistajadatan perusteella. Eniten omistajia menettäneiden joukossa ovat muun muassa Musti Group, Puuilo, Tokmanni, Stockmann – kaikki osakkeita, jotka olivat Helsingin pörssin viime vuoden helmiä kurssikehityksen perusteella.
Toki omistajien määrä kehittyi negatiivisesti myös laskeneissa kuten aiemmin mainittu Lehto Group, sekä yli 46 prosenttia laskenut Tecnotree, mutta selvästi eniten omistajia menettivät keskimääräisesti juuri menestyneimmät yritykset.
Positiivista tilastoista voi nähdä kuitenkin sen, että suomalaiset sijoittavat hajautetummin ja useampaan yhtiöön kuin aiemmin. Suomalaiset pörssiyhtiöt saivat yli 400 000 uutta omistajaa vuoden 2023 aikana.
Tee parempia osakepoimintoja
Aina ei kannatta mennä massan mukana ja eniten omistetut yhtiöt eivät välttämättä ole niitä parhaita sijoituskohteita. Eniten omistetuista pörssiyhtiöistä muun muassa Valmet ja Kone saavat Osaketyökalussa tällä hetkellä korkeat pisteet. Voit tutustua alla olevan linkin kautta osaketyökaluun 14 päivää maksutta ja tutkia millaiset pisteet sinun salkkusi osakkeet saavat. Työkalun avulla voi myös vertailla suosittujen osakkeiden tärkeimpiä tunnuslukuja.
