Outokummun järisyttävä tulos vahvistaa positiivisen kurssitrendin

Outokummun vahva markkinatilanne jatkuu. Korkeat metallien hinnat näkyivät tulosrivillä ja vahva tuloskunto näyttää pitävän. Ennakoimme, että myös kurssi pysyy positiivisessa trendissä.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Outokummun vahva markkinatilanne jatkuu. Korkeat metallien hinnat näkyivät tulosrivillä ja vahva tuloskunto näyttää pitävän. Ennakoimme, että myös kurssi pysyy positiivisessa trendissä.

Outokummun markkinatilane oli odotetun vahva

Ruostumattoman teräksen markkinatilanne on koronapandemian ja kauppasodan jälkeen erittäin vahva. Ehkä jopa vahvempi kuin kertaakaan finanssikriisin jälkeen. Ainakin, jos katsoo Outokummun yhdeksän kuukauden käyttökatetta, niin viimeksi yhtiö on pystynyt parempaan vuonna 2007. Kaiken lisäksi Outokumpu kertoi Q4:n olevan vielä Q3:stakin vahvempi ja teollisuusyritysten tilauskannat paisuvat, koska yhtiöt eivät pysty toimittamaan tuotteitaan kysyntää vastaavalla vauhdilla. Vahva markkinatilanne voi siten jatkua pitkäänkin, mutta varmuus tästä saadaan vasta Q1/2022 kvartaalissa, joka on Outokumpu-sijoittajan kannalta kriittisin kvartaali.

Outokummun Q3/2021 tulos

Outokummun liikevaihto oli 1 949 M€ (analyytikoiden ennuste 1 921 M€) ja oikaistu liiketulos 234M€ (ennuste 172,5 M€). Outokummulta osattiin odottaa erittäin vahvaa tulosta, mutta tulos oli silti ennusteita parempi. Ruostumattoman teräksen toimitukset laskivat 8 prosenttia toisesta neljänneksestä, mutta hinnat nousivat ja kannattavuustoimenpiteet etenivät, mitkä näkyivät suoraan tulosrivillä. Nettovelka väheni 749 miljoonaan euroon ja velkaantumisaste on enää 25 %. Euroopassa markkinoiden huomattava toipuminen koronaviruspandemiasta jatkui. Americasin oikaistu käyttökate nousi 84 miljoonaan euroon vahvassa markkinatilanteessa. Myös Ferrochrome-liiketoiminta-alueen tulos oli hyvä.

Johto ei ollut täysin tyytyväinen Euroopan komission julkaisemaan esitykseen hiilitulleista. Ne eivät suojaa riittävästi hiilivuodolta. Outokumpu haluaa olla vastuullisin teräsyhtiö.

Yhtiö aikoo nostaa käyttökatteen parantamistavoitteen 250 miljoonaan euroon vuoden 2022 loppuun mennessä. Oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan korkeampi vuoden 2021 neljännellä neljänneksellä kuin kolmannella neljänneksellä.

Kurssi nousuun

Outokummun kurssi lähti selvään nousuun tulosjulkistuksen jälkeen. Yksi syy tähän oli viime päivien erikoinen kurssilasku. Kurssi on silti tulostasoon nähden alhaisella tasolla. Markkina pelkää negatiivista tuloskäännettä vuonna 2022. Mikäli positiivinen markkinatilanne jatkuu pitempään, voi Outokummun kurssi nousta vielä selvästi.

Yhtiön lähihistorian kurssihuiput ovat lähes viiden vuoden takaa 10 eurosta. Tulosmielessä kurssin pitäisi olla näillä tasoilla, mutta markkinalla on muistissa, miten kävi kurssille edellisten huippujen jälkeen. Ennakoimme, että kurssi jatkaa kuitenkin positiivisessa trendissä ja kolkuttelee uusia eurolukuja kuluvan vuoden puolella. Riskinä on, että inflaatio hidastaa talouskasvua, jolloin metallien hinnat ja kysyntäkin kääntyvät laskuun.

Seuraa tuloskautta

Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun.

Tutustu Osaketyökaluun!

Sinua voisi kiinnostaa
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
parhaat osakkeet
Parhaat osinko-osakkeet Suomesta
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Sijoittajan valinnat