Fed pitää korot nollassa vielä vuoden 2022. Markkina sekaisin?

Fed pitää ohjauskoron nollassa vuoteen 2023 asti. Tämä voi johtaa markkinakuplaan. Markkina on syystäkin sekaisin.

FED koronavirus markkinaympäristö osakkeet

Fedin kesäkuun 2020 kokous

Fed piti kesäkuun kokouksen ja ilmoitti päätöksistä 10.6.2020 Suomen aikaan illalla. Tässä pääkohdat:

  • Fed piti ohjauskoron 0,00-0,25 %:ssa.
  • Fed ennustaa USA:n bkt:n laskevan 4-10 % vuonna 2020 ja työttömyyden olevan 9,3 % vuoden lopussa
  • Fed ei aio nostaa ohjauskorkoa kuin vasta 2023
  • Pääjohtaja Powell sanoi, ettei Fed edes ajattele korkojen nostamisen ajattelemista. Tämä kryptinen lause tiivistää olennaisen.
  • Fed myös kertoi jatkavansa valtionlainojen ja subprime-luottojen ostamista tukeakseen markkinoiden likviditeettiä ja toimimista
  • Powell totesi perjantain työllisyysraportista, joka kertoi +2,5 miljoonasta uudesta työpaikasta, että kyseessä oli yhden kuukauden otos ja että edessä on pitkä tie takaisin taloustilanteeseen ennen koronaa
  • Fed myös kehotti valtionvarainministeriötä jatkamaan elvytystä. Fed ei voi jakaa avustuksia.

Markkina on sekaisin

Nyt eletään poikkeuksellisia aikoja ja sama on havaittavissa osakemarkkinoilla. Valtiot purkavat rajoituksia ja kaikkialla yritetään pikkuhiljaa palailla normaaliin. Kukaan ei vain tiedä, mikä on uusi normaali, eikä näytä tietävän osakemarkkinakaan.

Tuoreessa markkinakatsauksessa käymme läpi koronalaskua ja -nousua. Teknologiayhtiöt ja parhaat laatuyhtiöt ovat johtaneet markkinanousua. Viimeisen 2-3 viikon aikana markkinarotaatio on johtanut koronasta eniten kärsineiden osakkeiden hurjaan nousuun. Kuluvalla viikolla samat osakkeet ovat laskeneet kymmeniä prosentteja. Osasyynä tähän on piensijoittajien vahva osallistuminen markkinoilla. Osalle sijoittaminen on hauska vedonlyöntivaihtoehto, kun urheilua ei ole. USA:ssa valtion maksamat elvytysrahat ovat valuneet osakkeisiin.

Suosiossa ovat olleet eniten laskeneet sekä alle 1 dollaria maksavat osakkeet. Eli ne kaikkein heikoimmat. Osan tästä sai myös Finnair, joka ei missään nimessä ole huono yhtiö, vaan olosuhteiden uhri. Yhtiö järjesti 500 miljoonan euron osakeannin, jonka suuruus oli sama kuin yhtiön markkina-arvo 10.6.2020. Teoreettinen hinta merkintäoikeuden irtoamisen jälkeen oli 0,72 euroa 11.6.2020. Kauppaa on kuitenkin käyty jopa 1,5 eurolla, mikä tarkoittaa yli 100 %:n kurssinousua eiliseen. Mitään uutta tietoa yhtiöstä ei ole tullut, joten asialla ovat matalammalla eurohinnalla Finnairin osaketta kauhovat sijoittajat. Tässä artikkelissa avaamme Finnairin merkintäoikeusantia tarkemmin.

Jokainen piensijoittaja voi laskea nykykurssilla Finnairin markkina-arvon. Osakemäärä (100 %:sti taatun merkintäannin) jälkeen on 1 407 401 265 kappaletta. Jos osake maksaa 1,00 euroa, markkina-arvo on 1,41 miljardia ja jos se maksaa 1,50 euroa, markkina-arvo on 2,11 miljardia. Ennen antia Finnairin korkein markkina-arvo oli 1,54 miljardia. Finnairin markkina-arvo on siis käynyt tänään kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla…

Vaikeuksissa olevien yhtiöiden (jolla emme siis viittaa Finnairiin), kuten ulkomaisten risteily-yhtiöiden, lentoyhtiöiden, tiettyjen öljy-yhtiöiden, velkaisten kiinteistöyhtiöiden ja vähittäiskauppayhtiöiden, voimakkaat kurssiliikkeet kertovat siitä, että markkina ei osaa hinnoitella yhtiöitä. Piensijoittajien vahva osallistuminen on sekoittanut osakkeiden hinnoittelua. Mukana leikissä ovat myös hedge-rahastot, muut ammattilaiset sekä kaupankäyntirobotit. Osakesijoittamisessa on juuri nyt paljon spekulatiivista kaupankäyntiä, mikä yleensä päättyy huonosti.

Fedin tarjoama likviditeetti sekä ohjauskoron pitäminen nollassa vuoteen 2020, piensijoittajien osakeoptimismi sekä vahva markkinamomentum voivat johtaa vuoden 1999 kaltaiseen markkinakuplaan. Ennen sitä nähtäneen kuitenkin nousuja ja laskuja. Näissä artikkeleissa kerromme, miten osakesalkku kannattaa nykytilanteessa rakentaa:

Tutki markkinatilannetta ja sijoittajan tärkeimpiä indikaattoreita tarkemmin Markkinaympäristössä.

Siirry uudistettuun markkinaympäristöön tästä!

SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT


13.7.2020 09:20 | Sijoittaja.fi
Osakesäästötilin hyvät ja huonot puolet

11.7.2020 17:00 | Sijoittaja.fi
Kolme sijoittajan tärkeintä tunnuslukua

10.7.2020 18:43 | Timo Heikkilä
Osakemarkkina on nyt hurjan vaarallinen


YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox








Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy