Osakekurssit liikkuvat nyt kauppasodan tahtiin

Kauppasota syttyi vuosi sitten. Muiden riskien lieventyessä kauppasodan eskaloitumisen riski on kasvanut. Tällä hetkellä osakemarkkina liikkuu kauppasodan tahtiin.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Kauppasota syttyi vuosi sitten. Muiden riskien lieventyessä kauppasodan eskaloitumisen riski on kasvanut. Tällä hetkellä osakemarkkina liikkuu kauppasodan tahtiin.

Kauppasodan syyt

Kauppasodan perimmäinen syy on siinä, että Kiina uhkaa USA:ta maailman johtavana valtiona taloudellisesti, sotilaallisesti ja teknologisesti. Kiina on asettanut tavoitteekseen ohittaa USA teknologisesti vuoteen 2030 mennessä.

Kiina on tunnettu siitä, että ulkolaisten yritysten IPR:iä ei kunnioiteta. Ulkolaisilla yrityksillä on myös äärimmäisen vaikea puolustaa IPR:iä Kiinan oikeusjärjestelmässä. Vielä vuosikymmen sitten kiinalaiset kopioivat länsimaista teknologiaa ja rakensivat tämän päälle omia globaaleja yrityksiä.

Nykyään Kiina on myös teknologian kehittäjä ja suurimmat teknologiayritykset ovat maailman kärkeä, esimerkiksi Huawei, Alibaba ja Tencent.

USA:n asettama kauppasota on vastaus siihen, että Kiina on jo todellinen uhka USA:lle. Lisäksi USA haluaa, että Kiina pelaa samoilla pelisäännöillä länsimaiden kanssa. Kiina ei enää ole kehitysmaa, jonka tekemisiä voidaan katsoa läpi sormien.

Kauppasota heiluttaa markkinaa

Kauppasota alkoi syksyllä 2018. Samana vuonna globaali talous alkoi hyytyä. Kauppasota on hidastuttanut talouskasvua entisestään ja moni iso markkina-alue on jo taantumassa. Esimerkiksi EU:n ja Saksan ostopäällikköindeksit ovat taantumalukemissa.

Loppuvuonna 2018 osakemarkkinoita heilutti kauppasodan ja hidastuvan talouden lisäksi keskuspankit, jotka olivat (tavansa mukaisesti) pihalla taloustilanteesta. USA:n keskuspankki Fed jopa nosti ohjauskorkoa joulukuussa markkinan ollessa täydessä kaaoksessa ja suuryritysten kilvan heikentäessä näkymiä.

Nyt vuosi kauppasodan syttymisen jälkeen keskuspankit ovat jälleen osakemarkkinoiden kavereita. Talouden hidastuminen on edelleen osakemarkkinoiden riskinä, mutta hidastuminen on kestänyt jo niin kauan, että markkinoilla uskotaan positiiviseen käänteeseen vuoden 2020 aikana. Tämä tosin edellyttää ratkaisua kauppasotaan.

Kauppasota onkin ylivoimaisesti suurin riski osakemarkkinoille tällä hetkellä. Jokainen aiheeseen liittyvä otsikko tai Trumpin twiitti heiluttaa markkinaa. On tyypillistä, että markkinoille mahtuu yksi puheenaihe kerrallaan ja nyt se on kauppasota.

BlacRock seuraa markkinoiden olennaisimpia riskejä. Kauppasodan kiristyminen on jälleen nostanut globaalin kaupan riskejä.

 

Lähde: BlackRock.

Pörssiviikko päättymässä plussalle

Pörssiviikko on vaihteeksi päättymässä nousuun. Syy tähän on, yllätys yllätys, kauppasodan viimeisissä käänteissä. Viime viikolla riski-indikaattorimme nousi punaiselle ja kauppasota leimahti Kiinan ja USA:n esittäessä uusista tariffeista. Tällä viikolla sävy on ollut sovittelevampi. Ehkä molemmat osapuolet vihdoin tajuavat, että vuoroin perään tehtävät tariffien nostot sysäävät lopulta molemmat valtiot ja siinä sivussa globaalin talouden taantumaan.

Neuvottelijat tapaavat seuraavan kerran syyskuussa Washingtonissa. Ratkaisusta ei kuitenkaan ole mitään varmuutta. Kiinalaisilla ei ole kiire, eikä kiinalaiseen kulttuuriin kuulu taipua painostettuna. Paine onkin ensisijaisesti Trumpilla, jolla on edessä presidentinvaalit vuonna 2020.

Voitto kauppasodasta voisi auttaa Trumpia uudelleenvalinnassa. Tappio kauppasodassa ei ole Trumpille vaihtoehto. Hän mieluummin osoittaa olevansa vahva johtaja ja antaa sodan jatkua kuin hyväksyy sopimuksen, joka voidaan tulkita USA:n tappioksi. Siksi on mahdollista, että kauppasotaan ei saada ratkaisua lähiaikoina.

Sijoittajalle ei jää mahdollisuutta kuin ylläpitää laajasti hajautettua kauppasodan kestävää salkkua. Kaikki aiemmat laskuhetket ovat olleet ostopaikkoja. Tästä syystä osa varoista kannattaa pitää käteisenä. Jos kauppasotaan saadaan sopu, alaslyödyt sykliset osakkeet palautuvat voimakkaasti. Jos sopua ei kuluvan vuoden aikana synny, osakemarkkinoiden volatiliteetti jatkuu ja kurssinousulle ei ole edellytyksiä.

Katso sijoittajan tärkeimmät riski- ja talousindikaattorit sekä osakemarkkinoiden arvostustasot Markkinaympäristöstä. Sieltä myös Sijoittaja.fi:n ajankohtainen sijoitusnäkemys.

Siirry uudistettuun markkinaympäristöön tästä!

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Elisa aloitti vuoden vakaalla suorituksella
Tekoälyuutiset: robottijalkapalloa ja tekoäly-influenssereita
Laaja markkinakatsaus: sijoittajan tärkeimmät indikaattorit
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat