Tuloskausi oli ja meni, tässä yhteenveto

Tuloskaudesta on takana vasta yksi viikko, mutta suunta on jo selvillä. Tärkeimmät pörssiyritykset ovat jo raportoineet tuloksensa, eikä yllätyksiä enää tule.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Tuloskaudesta on takana vasta yksi viikko, mutta suunta on jo selvillä. Tärkeimmät pörssiyritykset ovat jo raportoineet tuloksensa, eikä yllätyksiä enää tule.

Tuloskausi Q3/2018

Lokakuu on ollut osakemarkkinoilla heikoin vuosikausiin. Osakkeet ovat kaikkialla tulleet selvästi alas. Syynä laskuun ovat olleet hidastuva talouskasvu, kauppasota, Italian tilanne sekä ennen kaikkea Yhdysvaltain keskuspankin koronnostovauhti. Aiheesta lisää ilmaisessa markkinakatsauksessamme.

Odotukset Q3-tuloskaudelle olivat korkealla. Kirjoitimme, että tuloskausi on tärkein vuosiin. Vahva tuloskausi ja positiiviset näkymät olisivat voineet kääntää osakkeiden näkymät positiivisimmiksi. Tästä syystä olemme seuranneet tuloskautta tiiviisti. Lue kaikki tuloskausiartikkelimme tästä. Katso myös kotimaisten pörssiyritysten suoritukset ja tuoreet ennusteet Tulosseurantataulukosta.

Tulosviikot ovat olleet osakekurssien näkökulmasta yhtä vuoristorataa. Vain aniharva kotimainen yritys on palkittu kurssinousulla. Suunta on enimmäkseen ollut alas päin.

Odotukset liian korkealla?

Seurannassamme olevista kotimaisista pörssiyrityksistä yhteenlaskettu liikevaihto on ollut 1,3 % ennusteita heikompi. Yhteenlaskettu liikevoitto on ollut peräti 4,8 % heikompi. Suurin syy tälle on ollut Nordea, jonka liikevaihto jäi peräti 354 M€ ennusteista ja liiketulos 234 M€. Kirjoitimme syyskuussa Nordea-sijoittajan kannattaisi kurkata rapakon taakse. Nordeassa hyvää on vahva tase ja korkea osinkotuotto. Muuten ennakoimme, ettei Nordean osakekurssi käänny kuluvan tai ensi vuoden aikana merkittävään nousuun, sillä yhtiön tulostrendi on laskeva, eikä nousua ole odotettavissa vuonna 2019.

Myös KONE, Fortum ja YIT ovat jääneet selvästi odotuksista. Etenkin KONEen trendi on huolestuttava. Yhtiön tähtistatus on hiipunut. Liikevoitto-% on laskenut yli 2 %-yksikköä vuodesta 2016. Sijoittajalla on mietinnän paikka.

Markkinat ovat palkinneet kurssilaskulla myös odotukset ylittäneen Outokummun sekä huipputuloksista ja hyvistä näkymistä raportoineet metsäyhtiöt. Osalla yrityksillä analyytikkojen ennusteet ovat olleet selvästi liian korkeat huomioiden kiihtyneen inflaation ja hidastuneen talouskasvun. Näin on ollut esimerkiksi UPM:llä ja Wärtsilällä.

Positiivista

Positiivisia yllättäjiä ovat olleet sykliset teollisuusalan yritykset Konecranes ja Cargotec. Näissä ja myös muissa teollisuusyrityksissä (Metso, KONE, Wärtsilä, Ponsse) positiivista on ollut saatujen tilausten vahva kehitys. Tilauskehitys on tärkeä signaali isossa kuvassa. Talouskasvu ei ole kääntymässä yhtäkkiä laskuun, vaikka sen ennustetaan hidastuvan. Teollisuus on vasta pääsemässä vauhtiin.

Myös defensiivinen Kesko yllätti positiviisesti. Samoin digitalisaation megatrendistä nauttivat Tieto. Ehkä suurin yllätys on ollut Nokia. Yhtiön tulos ei ollut päätä huimaava. Tulos kuitenkin ylsi ennusteisiin ja liikevaihto paikallisvaluutoissa jopa kasvoi. Osake on kehittynyt tulosjulkistuksen jälkeen myönteisesti. Kerromme tässä jäsenille suunnatussa analyysissa, miksi näin on ja jatkuuko myönteinen kurssikehitys.

Mitä vielä tulossa?

Isoja tulosjulkistajia on jäljellä enää Sampo ja Nokian Renkaat. Nämä eivät käännä enää OMX Helsinki -indeksiä ja siksi tuloskausi oli ja meni. Sammon tulos on heikko johtuen Nordeasta. Nokian Renkaiden positiivinen yllätys olisi ihme, sillä Continental ja Michelin ovat jo varoittaneet tuloksesta. Toivotaan kuitenkin Nokian ihmettä myös rengasvalmistajalta.

Seuraa tuloskautta

Sinua voisi kiinnostaa
Tuloskausi käynnistyy – katso tulosennusteet Osaketyökalusta
Osaketyökaluihin uusia osakkeita
Sijoittaja: varaudu osakemarkkinoiden korjausliikkeeseen!
Sijoittaja360
Sijoittajan valinnat