Wärtsilä julkaisi 2. marraskuuta kaksiosaisen selvityksen datakeskusten sähkönsaannista. Sen pääviesti on, että datakeskusten omat voimalat voivat myöhemmin tukea sähköverkkoa ja uusiutuvaa energiaa, jos voimalateknologia valitaan oikein. Selvityksen mukaan paras valinta ovat keskinopeat moottorit eli Wärtsilän ydintuote, mikä antaa samalla kuvan siitä, mihin yhtiön energialiiketoiminnan kasvustrategia tähtää.
Sähköverkko ei pysy tekoälyn perässä
Wärtsilä toteaa selvityksessään Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n arvioon viitaten, että maailman datakeskuskapasiteetti voi kasvaa noin 100 gigawatista vuonna 2024 lähes 280 gigawattiin vuoteen 2035 mennessä. Kasvua jarruttavat sähköverkot, sillä liittymäjonot ovat pitkiä ja muuntajien ja muiden laitteiden toimitusajat venyvät.
Siksi yhä useampi datakeskusten rakentaja tuottaa sähkönsä itse, paikan päällä ja kantaverkosta riippumatta. Wärtsilän mukaan maaliskuussa 2026 tällaisia datakeskuksia oli toiminnassa noin 2 gigawattia ja rakenteilla 7,5 gigawattia. Lisäksi on ilmoitettu noin 104,5 gigawatin edestä hankkeita, joissa sähkö tuotetaan paikan päällä kaasulla.
Wärtsilä on hyötynyt kehityksestä jo nyt. Yhtiö on saanut vuoden 2026 aikana Yhdysvalloista useita suuria datakeskustilauksia, esimerkiksi 790 megawatin voimalan Teksasiin.
Mitä tämä tarkoittaa Wärtsilän sijoittajille?