IR-seuranta
IR-seuranta on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Analysoimme pörssiyrityksiä, käsittelemme ajankohtaisia aiheita ja nostamme esiin sijoittajia kiinnostavia näkökulmia. Analyysit toteuttaa Sijoittaja.fi kokenut analyytikkotiimi sekä arvostettu toimittaja ja sijoittaja Henri Elo.
Atria vahvistaa asemaansa Ruotsissa: jo toinen yrityskauppa kahden vuoden sisällä ja Sibylla-klassikot ruokakauppoihin.
Digian kasvoi haastavassa markkinatilanteessa ja piti ohjeistuksensa ennallaan. Kertaluonteiset kulut vaikuttivat tulokseen. Yhtiö ja jatkaa strategiansa mukaisia kasvupanostuksia ja osake on siihen nähden matalalle arvostettu.
LapWall on toteuttanut 20 miljoonan euron huippumodernin tehdasinvestoinnin Pyhännälle. Tehdas valmistaa elementtiratkaisuja rakentamiseen.
Vuoden 2026 tammi-maaliskuussa Terveystalon toimintaympäristö oli selvästi odotettua haastavampi. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto ja -tulos laskivat vertailukaudesta ja jäivät ennusteista. Tulosjulkistustilaisuudessa yhtiön johto arvioi markkinapohjien jäävän taakse, mutta käänteen tapahtuvan hiljalleen.
Wetterin vuosi 2025 oli kaksijakoinen, mutta vuodelta 2026 odotetaan selvää tuloskäännettä. Haastattelussa Wetterin muutosta vuoden ajan johtanut toimitusjohtaja Pietu Parikka. Toimitusjohtajan mukaan vuoden 2025 lopun taustalla oli ennen kaikkea poikkeuksellisen vaikea markkinatilanne, mutta strategiset toimenpiteet luovat vakautta ja tulosparannusta vuodelle 2026.
Asuntosijoitusyhtiö Asuntosalkku uudisti lainarahoituksensa 2030-luvulle. Jaakko Sinnemaalla on idea yksityishenkilöiden asuntolainoihin.
Foamitin vuosi 2025 oli pohjatyön aikaa. Yhtiö paransi kannattavuuttaan ja sai Pohjoismaissa valmiiksi merkittävät tuotantoinvestoinnit. Nyt huomio kiinnittyy siihen, alkavatko lisäkapasiteetti, vaahtolasin uudet käyttökohteet ja Keski-Eurooppaan laajeneminen näkyä liikevaihdon kasvuna.
Sähköautojen myynti kiihtyi Suomessa maaliskuussa, kun Hormuzinsalmen sulkeminen nosti hintoja bensapumpuilla. Kotimaan automarkkinassa oli muutenkin tammi-maaliskuussa nähtävissä piristymisen merkkejä, mikä tukee kannattavuuskäännettä rakentavaa Wetteriä.
Endomines järjesti pääomamarkkinapäivän perjantaina 27.3.2026, jossa yhtiö taustoitti nykytilaansa ja tulevien vuosien kasvunäkymää. Sijoittajan näkökulmasta tarkasteltuna Endominesin kunnianhimoinen kasvusuunnitelma ja osakkeen maltillinen arvostus tarjoavat mielenkiintoisen mahdollisuuden.
Neljännellä kvartaalilla Wetterin jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto jatkoi kasvussa ja ylitti odotukset. Oikaistu kannattavuus jäi kuitenkin ennusteista, kun vaihtoautoliiketoiminnan muutostoimenpiteet, varaston tervehdyttäminen ja vaikea toimintaympäristö rasittivat tulosta. Toteutetut tehostamistoimet luovat tukea vuoden 2026 tuloskäänteelle.
Digia ylsi vuonna 2025 vahvaan suoritukseen markkinaympäristön vastatuulista huolimatta. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden aikana 5,5 prosenttia ja samalla kannattavuus säilyi vakaana. Erinomainen Q4-tulos kruunasi päättyneen vuoden ja samalla yhtiö siirtyi uudelle, vuosille 2026-2028 ulottuvalle strategiakaudelle.