hajauttaminen Hajauttaminen on olennainen osa sijoittamista, sillä se pienentää riskiä jakamalla salkun eri omaisuusluokkiin ja markkinoille. Sijoittajan tulisi hajauttaa sijoituksensa paitsi eri toimialoille ja maantieteellisille alueille myös ajallisesti. Ajan hajauttaminen tarkoittaa sijoitusten jakamista eri aikaväleille, mikä auttaa lieventämään markkinoiden lyhyen aikavälin vaihteluita. Tämä strategia auttaa suojaamaan sijoittajan pääomaa pitkällä aikavälillä ja tekee salkusta vakaamman erilaisten markkinaolosuhteiden keskellä. Sijoitustyylit Kansainvälinen sijoittaminen Hallitse riskit mallisalkut Hajauttaminen – Miten sijoitukset kannattaa hajauttaa? Viisi vinkkiä parempaan hajautukseen "Hajauttaminen on sijoitusmarkkinoiden ainoa ilmainen lounas." Onko näin? Miten sijoitussalkku kannattaa hajauttaa? Tässä viisi vinkkiä parempaan hajautukseen. Henri Heikinheimo / 2.7.2024 osakkeet Joukkorahoituksella kiinni tulevaisuuden kasvuyhtiöihin Joukkorahoituskierroksiin sijoittaminen on oiva tapa hajauttaa sijoituksia listaamattomiin startup-yhtiöihin. Viime vuosina joukkorahoitus on kasvattanut suosiotaan myös Suomessa, ja esimerkiksi yksi Euroopan suurimmista rahoitusalustoista on suomalaislähtöinen. Sijoittaja.fi / 9.1.2024 osakkeet Invesdor mahdollistaa hajautuksen vastuullisiin eurooppalaisiin startup-yrityksiin Invesdorin kautta voit sijoittaa lupaavien kasvuyhtiöiden rahoituskierroksiin. Invesdor pyrkii olemaan Euroopan johtava vaikuttavuussijoitusalusta vuoteen 2025 mennessä. Sijoittaja.fi / 30.11.2023 kansainvälinen sijoittaminen Hajauttaminen maailmalle on sijoitusmarkkinoiden ainoa ilmainen lounas Helsingin pörssi on vain 0,3 % maailman osakemarkkinoista. Vaikka Suomesta löytyy useita huippuyhtiöitä, niin hajauttaminen kansainvälisiin osakkeisiin on järkevää. Kansainvälinen sijoittaminen ei ole pelkästään riskien hajauttamista, vaan se voi avata ovet uusille, kasvaville markkinoille, tarjota pääsyn innovatiivisiin teknologiaosakkeisiin ja laajentaa sijoitusmahdollisuuksia laadukkaisiin yhtiöihin ympäri maailman. Sijoittaja.fi / 30.5.2023 osakkeet Näin rakennat hyvin hajautetun ETF-salkun eTorossa eTorossa ETF:iä voi ostaa ja myydä ilman välityspalkkiota. Valikoimasta löytyy 23 Eurooppaan listattua aitoa ETF:ää. Näiden avulla on helppo rakentaa hyvin hajautettu sijoitussalkku. Sijoittaja.fi / 18.5.2023 osakkeet Osakemarkkinoiden kaksi vuosikymmentä – poimi tärkeimmät opit Viimeiseen kahteen vuosikymmeneen mahtuu kaksi massiivista osakemarkkinoiden romahdusta sekä seitsemän merkittävää korjausliiketttä. Mitkä ovat kahden vuosikymmenen tärkeimmät opit osakesijoittajalle? Sijoittaja.fi / 16.5.2019 ETF Kolme indeksiä, joilla saa hajautushyötyä Suomi-osakesalkkuun Uudella Indeksityökalullamme voi etsiä houkuttelevia ja omaan tyyliin sopivia osakeindeksejä. Työkalu myös kertoo osakeindeksin korrelaation suomalaisiin osakkeisiin nähden. Siten sijoittaja voi etsiä hyvää hajautushyötyä tuovia osakeindeksejä. Timo Heikkilä / 22.3.2019 osakkeet 4 vaarallista myyttiä hajauttamisesta – Ethän sorru näihin? "Älä laita kaikkia munia samaan koriin!" Mitä se oikeasti tarkoittaa? Nämä 4 kohtalokasta virhettä hajauttamisessa voivat tuhota salkkusi tuoton. Henri Heikinheimo / 1.9.2017 hajauttaminen Omaisuusluokkien sisäiset hajautushyödyt Viime vuosina koettujen finanssikriisien aikoina sijoittajien hermoja on koetelteltu poikkeuksellisen voimakkailla ja nopeilla kurssilaskuilla. Tilannetta ei ole helpottanut se, että maailman integroituessa ja tiedonvälityksen kehittyessä myös pääomamarkkinat ovat integroituneet siten, että esimerkiksi maantieteellisen hajautuksen teho osakemarkkinoilla on vähentynyt selvästi. Sijoittaja.fi / 5.1.2016 hajauttaminen Hajautus omaisuusluokkien välillä Sijoitussalkun tehokas hajautus on helpoiten toteutettavissa hajauttamalla sijoitusvarallisuus eri omaisuusluokkiin, kuten osakkeisiin, korkoihin, raaka-aineisiin, kiinteistöihin ja vaikkapa metsään. Hajauttamalla salkkua tehokkaasti toisistaan riippumattomien omaisuusluokkien kesken voi sijoittaja pienentää salkun kokonaisarvon heilahtelua merkittävästi. Listattujen sijoitustuotteiden avaruudessa ETF-rahastot tarjoavat tässäkin kohtaa sijoittajille erinomaisia vaihtoehtoja hyvin hajautetun ja kustannustehokkaan salkun rakentamiseksi. Jo muutamalla sopivasti valitulla ETF:llä saa rakennettua hyvin hajautetun tehokkaan salkun. Sijoittaja.fi / 9.12.2015 ETF Miten alentaa Suomi-osakesalkun riskiä tinkimättä tuotosta? Suurin osa osakesäästäjistä sijoittaa edelleen vain suomalaisiin osakkeisiin. Suomalaiset osakkeet ovat viimeisen viiden vuoden aikana olleet yksi parhaiten tuottaneista osakeindekseistä. Pitkä nousuputki puoltaa Suomen ulkopuolelle hajauttamista. Suomalaiset osakkeet ovat myös keskimääräistä riskisempiä. Usealle sijoittajalle mieleinen ratkaisu on sellainen, jossa saa hajautushyötyä, mutta ei tarvitse tinkiä tuotosta. Alla on esitelty ratkaisu kolmen ETF-rahaston avulla. Timo Heikkilä / 23.5.2015 Hajautushyötyä suomalaisiin osakkeisiin 18.11.2014 Lataa lisää
mallisalkut Hajauttaminen – Miten sijoitukset kannattaa hajauttaa? Viisi vinkkiä parempaan hajautukseen "Hajauttaminen on sijoitusmarkkinoiden ainoa ilmainen lounas." Onko näin? Miten sijoitussalkku kannattaa hajauttaa? Tässä viisi vinkkiä parempaan hajautukseen. Henri Heikinheimo / 2.7.2024
osakkeet Joukkorahoituksella kiinni tulevaisuuden kasvuyhtiöihin Joukkorahoituskierroksiin sijoittaminen on oiva tapa hajauttaa sijoituksia listaamattomiin startup-yhtiöihin. Viime vuosina joukkorahoitus on kasvattanut suosiotaan myös Suomessa, ja esimerkiksi yksi Euroopan suurimmista rahoitusalustoista on suomalaislähtöinen. Sijoittaja.fi / 9.1.2024
osakkeet Invesdor mahdollistaa hajautuksen vastuullisiin eurooppalaisiin startup-yrityksiin Invesdorin kautta voit sijoittaa lupaavien kasvuyhtiöiden rahoituskierroksiin. Invesdor pyrkii olemaan Euroopan johtava vaikuttavuussijoitusalusta vuoteen 2025 mennessä. Sijoittaja.fi / 30.11.2023
kansainvälinen sijoittaminen Hajauttaminen maailmalle on sijoitusmarkkinoiden ainoa ilmainen lounas Helsingin pörssi on vain 0,3 % maailman osakemarkkinoista. Vaikka Suomesta löytyy useita huippuyhtiöitä, niin hajauttaminen kansainvälisiin osakkeisiin on järkevää. Kansainvälinen sijoittaminen ei ole pelkästään riskien hajauttamista, vaan se voi avata ovet uusille, kasvaville markkinoille, tarjota pääsyn innovatiivisiin teknologiaosakkeisiin ja laajentaa sijoitusmahdollisuuksia laadukkaisiin yhtiöihin ympäri maailman. Sijoittaja.fi / 30.5.2023
osakkeet Näin rakennat hyvin hajautetun ETF-salkun eTorossa eTorossa ETF:iä voi ostaa ja myydä ilman välityspalkkiota. Valikoimasta löytyy 23 Eurooppaan listattua aitoa ETF:ää. Näiden avulla on helppo rakentaa hyvin hajautettu sijoitussalkku. Sijoittaja.fi / 18.5.2023
osakkeet Osakemarkkinoiden kaksi vuosikymmentä – poimi tärkeimmät opit Viimeiseen kahteen vuosikymmeneen mahtuu kaksi massiivista osakemarkkinoiden romahdusta sekä seitsemän merkittävää korjausliiketttä. Mitkä ovat kahden vuosikymmenen tärkeimmät opit osakesijoittajalle? Sijoittaja.fi / 16.5.2019
ETF Kolme indeksiä, joilla saa hajautushyötyä Suomi-osakesalkkuun Uudella Indeksityökalullamme voi etsiä houkuttelevia ja omaan tyyliin sopivia osakeindeksejä. Työkalu myös kertoo osakeindeksin korrelaation suomalaisiin osakkeisiin nähden. Siten sijoittaja voi etsiä hyvää hajautushyötyä tuovia osakeindeksejä. Timo Heikkilä / 22.3.2019
osakkeet 4 vaarallista myyttiä hajauttamisesta – Ethän sorru näihin? "Älä laita kaikkia munia samaan koriin!" Mitä se oikeasti tarkoittaa? Nämä 4 kohtalokasta virhettä hajauttamisessa voivat tuhota salkkusi tuoton. Henri Heikinheimo / 1.9.2017
hajauttaminen Omaisuusluokkien sisäiset hajautushyödyt Viime vuosina koettujen finanssikriisien aikoina sijoittajien hermoja on koetelteltu poikkeuksellisen voimakkailla ja nopeilla kurssilaskuilla. Tilannetta ei ole helpottanut se, että maailman integroituessa ja tiedonvälityksen kehittyessä myös pääomamarkkinat ovat integroituneet siten, että esimerkiksi maantieteellisen hajautuksen teho osakemarkkinoilla on vähentynyt selvästi. Sijoittaja.fi / 5.1.2016
hajauttaminen Hajautus omaisuusluokkien välillä Sijoitussalkun tehokas hajautus on helpoiten toteutettavissa hajauttamalla sijoitusvarallisuus eri omaisuusluokkiin, kuten osakkeisiin, korkoihin, raaka-aineisiin, kiinteistöihin ja vaikkapa metsään. Hajauttamalla salkkua tehokkaasti toisistaan riippumattomien omaisuusluokkien kesken voi sijoittaja pienentää salkun kokonaisarvon heilahtelua merkittävästi. Listattujen sijoitustuotteiden avaruudessa ETF-rahastot tarjoavat tässäkin kohtaa sijoittajille erinomaisia vaihtoehtoja hyvin hajautetun ja kustannustehokkaan salkun rakentamiseksi. Jo muutamalla sopivasti valitulla ETF:llä saa rakennettua hyvin hajautetun tehokkaan salkun. Sijoittaja.fi / 9.12.2015
ETF Miten alentaa Suomi-osakesalkun riskiä tinkimättä tuotosta? Suurin osa osakesäästäjistä sijoittaa edelleen vain suomalaisiin osakkeisiin. Suomalaiset osakkeet ovat viimeisen viiden vuoden aikana olleet yksi parhaiten tuottaneista osakeindekseistä. Pitkä nousuputki puoltaa Suomen ulkopuolelle hajauttamista. Suomalaiset osakkeet ovat myös keskimääräistä riskisempiä. Usealle sijoittajalle mieleinen ratkaisu on sellainen, jossa saa hajautushyötyä, mutta ei tarvitse tinkiä tuotosta. Alla on esitelty ratkaisu kolmen ETF-rahaston avulla. Timo Heikkilä / 23.5.2015