Mihin raaka-aineisiin suomalaiset sijoittavat nyt?

Volatiilissa markkinaympäristössä sijoittajat hakevat monesti turvaa vaihtoehtoisista sijoituskohteista, kuten hyödykemarkkinoilta. Hajautus hyödykemarkkinoille onnistuu kätevästi esimerkiksi pörssinoteeratuilla sijoitustuotteilla, eli ETP:illä. Mihin raaka-aineisiin suomalaiset sijoittajat ovat tänä vuonna tukeutuneet?

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Volatiilissa markkinaympäristössä sijoittajat hakevat monesti turvaa vaihtoehtoisista sijoituskohteista, kuten hyödykemarkkinoilta. Hajautus hyödykemarkkinoille onnistuu kätevästi esimerkiksi pörssinoteeratuilla sijoitustuotteilla, eli ETP:illä. Mihin raaka-aineisiin suomalaiset sijoittajat ovat tänä vuonna tukeutuneet?

Tehty kaupallisessa yhteistyössä Société Générale S.A.:n kanssa.

Hajautushyötyä vaihtoehtoisista omaisuusluokista

Vaihtoehtoiset sijoituskohteet ovat oiva tapa hajauttaa sijoitussalkun riskiä. Historiassa monien vaihtoehtoisten sijoituskohteiden arvokehityksen korrelaatio osakemarkkinoiden vaihtelun kanssa on ollut matala, minkä takia ne voivat tasapainottaa sijoitusten kehitystä varsinkin nykyisen kaltaisessa volatiilissa markkinaympäristössä. Lisäksi osa niistä tarjoaa suojaa inflaatiolta. Monia vaihtoehtoisia sijoituskohteita, kuten kultaa, onkin pidetty turvasatamina, jonne sijoittajat suuntaavat, kun markkinariskit lähtevät nousuun.

Sijoitukset vaihtoehtoisiin omaisuusluokkiin vaativat kärsivällisyyttä, sillä tyypillisesti niiden tuotto-odotus on esimerkiksi osakemarkkinoita matalampi. Lähtökohtaisesti vaihtoehtoiset omaisuuserät eivät tuota korkoa tai osinkoa, ja niiden tuotto-odotus perustuu sijoituskysynnän vaihteluun.

Toisaalta korkotuottoa tuottamattomat omaisuuserät hyötyvät esimerkiksi matalammista rahoituskustannuksista, jolloin niiden houkuttelevuus kasvaa korkosijoitusten vaihtoehtoiskustannusten laskiessa. Myös laskevat valuuttakurssit voivat kasvattaa vaihtoehtoisten sijoituskohteiden kysyntää.

Myös hyödykemarkkinoihin kohdistuu vaihtelua

Vaikka moni sijoittaja voi nähdä hyödykkeet turvasatamana osakemarkkinoiden turbulenssille, eivät nekään ole luonnollisesti täysin riskitön sijoituskohde. Hyödyke- ja raaka-ainemarkkinoihin voi kohdistua merkittävää heilahtelua, minkä syyt voivat vaihdella.

Raaka-aineiden ja hyödykkeiden hintakehitys perustuu pitkälti tuotteen kysynnän ja tarjonnan väliseen vaihteluun. Yllättävät muutoksen kysynnässä tai tarjonnassa voivat siis nostaa tai laskea raaka-aineen hintaa hyvinkin nopeasti. Hyödykkeen kysyntään voivat vaikuttaa esimerkiksi teknologinen kehitys tai merkittävien sijoittajien massaryntäykset markkinoille. Tarjontaan voivat puolestaan vaikuttaa poliittiset levottomuudet hyödykkeen tuotantomaissa, sääolosuhteet tai uusien esiintymien kartoittaminen.

Esimerkkinä raaka-aineen markkinaheilahteluista voidaan käyttää kaakaota. Kaakaon markkinahintaan vaikuttavat merkittävästi ennusteet seuraavan kaakaopapusadon onnistumisesta sekä saatu sato. Satoon voivat puolestaan vaikuttaa viljelyalueen sadetilanne, kasteluveden saatavuus tai poliittiset levottomuudet kaakaon viljelyalueilla. Vuonna 2024 kaakaon globaali markkinahinta nousi yli 170 prosenttia, kun kaakaon kriittisiä viljelyalueita läntisessä Afrikassa vaivasivat pitkittynyt kuivuus sekä satoa rokottaneet viljelytaudit. Vuoden 2025 puolella viljelyalueilla saatiin kauan odotettuja sateita, ja kaakaon satonäkymät paranivat hieman. Tämä näkyi nopeasti hyödykkeen markkinahinnassa, joka laski joulukuun huipuista noin 40 prosenttia maaliskuun alkuun mennessä.

Esimerkki hyödykemarkkinoilta: Kaakaon markkinhintakuvaaja.
Kaakaon markkinahinta on noussut rajusti vuosina 2023 ja 2024. Hinta ilmoitettu Yhdysvaltain dollareissa per tonni.

Hyödykemarkkinoille sijoittaessa on siis tärkeää ottaa selvää, mitkä tekijät voivat vaikuttaa raaka-aineen hintakehitykseen ja millaisia riskejä hyödykemarkkinaan voi kohdistua. Esimerkiksi kuluvana vuonna osakemarkkinat ovat laskeneet pitkälti kiristyneen geopolitiikan ja kauppapolitiikan johdosta. Raaka-aineista kulta on ollut nykyisessä markkinassa hyvä sijoitus, sillä turvasatamana mielletyn jalometallin spot-hinta on jatkanut nousuaan yli aiempien ennätysten. Vastaavasti taas öljyn hinta on ollut osakkeiden tavoin laskussa, kun globaali taloussuhdanne on ollut laskeva.

Toisaalta öljyn hintakehitykseen voi kohdistua nousupotentiaalia nykyisen geopoliittisen tilanteen kehityksestä riippuen. Jos kansainväliset jännitteet kärjistyvät, voi se vaikuttaa öljyn tarjontaan rajoittavasti nostaen raaka-aineen futuurihintaa. Mikäli taas kauppapoliittisessa tilanteessa nähdään helpotusta ja talous kääntyy kasvuun, kasvattanee tämä öljyn kysyntää, mikä nostaa jälleen futuurihintaa.


Mainos alkaa
Sijoittaja360

Mainos päättyy

Hyödykemarkkinoille pörssilistatuilla sijoitustuotteilla

Yksi yleisimmistä vaihtoehtoisista omaisuusluokista, joista sijoittajat hakevat hajautushyötyä, on hyödyke- ja raaka-ainemarkkinat. Erityisesti jalometallit kuten kulta tai raaka-aineet kuten öljy ovat sijoittajien suosiossa. Suorat sijoitukset näihin omaisuuseriin ovat kuitenkin hieman hankalia toteuttaa. Fyysistä kultaa voi kyllä ostaa omaan kassakaappiin, mutta sen säilytys on joko riskialtista tai sen kustannukset ovat korkeat. Fyysisen öljyn hankkiminen ja sen säilyttäminen on vielä vaikeampaa. Tästä syystä sijoittajat turvautuvat usein suorien sijoitusten sijasta sijoitustuotteisiin, joiden kohde-etuutena on haluttu hyödyke.

Yksi tehokas tapa sijoittaa hyödykemarkkinoille on tehdä se pörssilistatuilla sijoitustuotteilla eli ETP:illä. Suomalaisen sijoittajan saatavilla on lukuisia erilaisia ETP:itä, joiden kohde-etuutena on hyödykkeitä laidasta laitaan. Pörssilistattujen tuotteiden selvä etu on niiden kustannustehokkuus. ETP:illä sijoittaja saa altistuksen haluamansa kohde-etuuden hinnanmuutoksille ilman fyysisen hyödykkeen hallinnoimiseen ja säilytykseen liittyviä kustannuksia. Usein ETP:iden hallinnointikustannukset ovat myös edullisempia, kuin hyödykemarkkinoilla toimivien erikoissijoitusrahastojen.

Hyödykemarkkinoille voi sijoittaa useilla erityyppisillä pörssilistatuilla sijoitustuotteilla. Tarjolla on muun muassa raaka-ainesektorin yhtiöiden osakkeisiin sijoittavia ETF:iä, hyödykkeen hintaa seuraavia ETC:tä tai tracker-sertifikaatteja sekä vivutettuja johdannaistuotteita. Jälkimmäisillä riskitietoinen sijoittaja voi hakea velkavivulla lisätuottoa tai käänteistä näkemystä sijoitussalkun suojaksi. Velkavipua hyödyntäviin tuotteisiin tulee kuitenkin perehtyä erityisen huolellisesti, sillä niiden suuremman tuottopotentiaalin vastapainona myös tappioriski kasvaa.

Suomalaiselle sijoittajalle yhden laajimmista ETP-tuotevalikoimista tarjoaa Societe Generale

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Varmista mihin tuotteen hintakehitys perustuu

Harkittaessa sijoittamista pörssilistattuihin sijoitustuotteisiin, on aina tärkeää perehtyä tarkasti tuotteen toimintamekanismiin sekä hintakehityksen logiikkaan. Hyvänä esimerkkinä osa ETP:istä seuraa kohde-etuuden kuten raaka-aineen spot-hintaa, kun taas toisten tuotteiden hintakehitys perustuu hyödykefutuurisopimuksiin. Näiden tuotteiden toiminta, ja siten myös hintakehitys, voivat erota merkittävästi, vaikka molemmat sijoittavat samaan hyödykkeeseen.

ETP:iden eduksi voi kuitenkin katsoa myös mahdollisuuden sijoittaa hyödykefutuurisopimuksia kohde-etuutena käyttäviin sijoitustuotteisiin. Hyödykefutuurisopimukset ovat pörssikaupankäynnin kohteina olevia sopimuksia myydä tai ostaa tiettyä hyödykettä tiettynä ajankohtana tiettyyn hintaan. Vaikka kyseisiin sopimuksiin onnistuu sijoittaa myös yksityishenkilönä, pääsee pörssilistatuilla sijoitustuotteilla niihin käsiksi näppärämmin. Hyödykefutuurisopimusten hankkiminen vaati lähtökohtaisesti marginaalitilin, mutta ETP:llä kaupankäynti onnistuu suoraan välittäjän avulla.

Monissa pörssilistatuissa sijoitustuotteissa on myös sisään rakennettu stop-loss-mekanismi, joka rajoittaa tappioita sulkemalla position, jos sen arvo laskee tiettyyn pisteeseen. Näillä ETP:illä voi siis menettää maksimissaan sijoittamansa summan. Suorissa hyödykefutuureissa instrumentin hinta voi puolestaan painua negatiiviseksi, mikäli sopimuksen kohteena olevan hyödykkeen hinta laskee tai nousee yli sopimuksessa sovitun hinnan. Tällöin sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman lisäksi sopimushinnan ja raaka-aineen päättymishetken kurssin välisen erotuksen.

Lue lisää pörssilistatuista sijoitustuotteista tästä!

Top 5 raaka-aineet, joihin suomalaiset ovat tänä vuonna sijoittaneet

Alkaneena vuonna 2025 markkinoita ovat sävyttäneet kauppasota sekä kiristynyt geopoliittinen tilanne. Riskit markkinoilla ovat kasvaneet nopeasti, mikä on näkynyt muun muassa osakemarkkinoiden korkeana volatiliteettina. Päätimme ottaa yhteyttä yhteistyökumppaneihimme Societe Generalella ja kysyä heiltä, onko suomalaisten sijoittajien keskuudessa näkynyt hyödykemarkkinoille kohdistunutta trendiä.

Pörssilistatut sijoitustuotteet ovat suomalaisen sijoittajan saatavilla esimerkiksi Nordic Growth Market Finland ja Nasdaq First North Finland -kaupankäyntipaikoilla. Näistä pörsseistä kerätyn markkinadatan perusteella ei ole kuitenkaan nähtävissä merkittävää nousutrendiä sijoitustuotteissa, joiden kohde-etuutena on jokin raaka-aine. Raaka-aineilla käydään aktiivisesti kauppaa muiden kohde-etuuksien ohella. Hyödykemarkkinoiden kestosuosikit öljy ja kulta ovat kuitenkin olleet tänä vuonna kymmenen suosituimman kohde-etuuden joukossa.

Suomalaisten suosituimpien hyödykekohde-etuuksien kolmen kärki on pysynyt pitkälti samana jo vuosia. Nordic Growth Market Finlandissa ja Nasdaq First North Finlandissa tehtyjen kauppojen perusteella suomalaiset ovat sijoittaneet hyödykemarkkinoilla erityisesti:

  • öljyyn
  • kultaan
  • hopeaan

Kun tarkastellaan suomalaisten suosikkien viiden kärkeä, ovat tänä vuonna listan neljännellä ja viidennellä sijalla:

  • maakaasu
  • kupari

Kupari on lunastanut takasin paikkansa suosituimpien hyödykkeiden Top 5 -listalla. Kupari on yleensä ollut viiden kärjessä, mutta viime vuonna sen ohi kiilasi kaakao. Tänä vuonna kaakaon hinnan käännyttyä laskuun, suurempi osa sijoituksista on kohdistunut jälleen kupariin. Tämä kuvastaa hyvin, kuinka eri raaka-aineiden kysyntä voi muuttua nopeastikin markkinaolosuhteiden vaihdellessa.

Societe Generalen ETP:t Nordnetissä

Societe Generalen pörssinoteeratut sijoitustuotteet, joiden kohde-etuutena on jokin raaka-aine, ovat listattuina monien muiden pankin liikkeeseen laskemien ETP:iden tavoin Nordic Growth Market (Nordic MTF) pörssissä. Suomalainen sijoittaja pääsee sijoittamaan tuotteisiin kätevästi Nordnetin sijoitusalustalla.

Nordnetin tarjonnasta löytyvät esimerkiksi Societe Generalen keväällä liikkeeseen laskemat kullan ja hopean osto- ja myyntiwarrantit. Kyseiset tuotteet ovat perinteisiä warrantteja, joissa on sisäänrakennettu vipuvaikutus. Tämän tyyppisille warranteille on ominaista, että ne reagoivat odotetun volatiliteetin muutoksille. Toisin kuin muuntyyppiset pörssilistatut tuotteet, joiden hintakehitys riippuu pitkälti kohde-etuuden hinnan muutoksista, tavallisilla warranteilla hinta reagoi myös suoraan markkinoiden volatiliteetin muutoksiin. Tyypillisesti warrantteja käytetään niiden vipuvaikutuksen takia markkinanäkemyksen ottamiseen tai vaihtoehtoisesti oman salkun suojaamiseen.

Kuten minkä tahansa sijoituksen kohdalla, on kuitenkin tärkeää ymmärtää siihen liittyvät riskit. Warrantit ovat korkean riskin sijoitustuotteita, joihin sisältyy riski sijoitetun pääoman täydellisestä menettämisestä.

Societe Generalen tuotteet Nordnetissä >

Tärkeää tietoa

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, että menetät koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Tässä markkinointitiedotteessa olevat tiedot on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiksi, eivätkä ne ole suositus minkään rahoitusvälineen ostamiseksi tai myymiseksi. Mainitut rahoitusvälineet on kuvattu vain lyhyesti. Sijoittajan on ennen sijoittamista tutustuttava avaintietoasiakirjaan, ohjelmaesitteeseen ja lopullisiin ehtoihin, jotka on julkaistu verkkosivustolla warrants.societegenerale.com, ja erityisesti ohjelmaesitteen kohtaan ”Riskitekijät”. Sijoittajan tulisi tehdä omat sijoituspäätöksensä omien sijoitustavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella ja tarvittaessa käyttää riippumattomia neuvonantajia.
Kaupankäynti viputuotteilla edellyttää jatkuvaa sijoitusposition seurantaa. Viputuotteisiin liittyy suuri riski, jos niitä ei hoideta asianmukaisesti. Viputuotteet ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja niitä voi olla vaikea ymmärtää. Pörssinoteeratut sijoitustuotteet heijastavat vain kohde-etuuden kehitystä, joko vipuvaikutuksella tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle mitään oikeuksia, jotka liittyvät kohde-etuuteen.

Riskitekijöitä ovat muun muassa:

Pääomatappioriski:

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Tuotteen takaisinmaksusumma voi olla alhaisempi kuin alkuperäinen sijoitussumma. On olemassa riski, että menetät koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Vipuvaikutus lisää pääomatappioriskiä.

Liikkeeseenlaskijan luottoriski:

Sijoittajat ovat alttiina riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään velvoitteitaan tuotteiden osalta. Tämä voi johtaa koko sijoitetun pääoman menettämiseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.

Markkinariski

Tuotteella voi olla merkittäviä hinnanvaihteluja markkinatekijöiden muutosten vuoksi. Sijoittajiin kohdistuu erityisesti kohde-etuuden arvonvaihteluun liittyvät riskit. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.

Likviditeettiriski

Tuotteen likviditeetti taataan normaalien markkinaolosuhteiden ja teknisten järjestelmien normaalin toiminnan edellytyksin. Jotkut poikkeukselliset markkinaolosuhteet voivat vaikuttaa negatiivisesti tuotteen likviditeettiin. On mahdollista, että sijoittaja ei voi myydä tuotetta helposti tai joutuu myymään sen hintaan, joka on merkittävästi alhaisempi kuin sijoitettu summa.

Valuuttariski

Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös näiden valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi johtaa merkittäviin arvon vaihteluihin.

Sinua voisi kiinnostaa
eToro listautui Nasdaqiin – osake ampaisi heti nousuun
Analyysissa parhaat globaalit tekoälyosakkeet vuodelle 2025
Osakeidea: Monster Beverage
Sijoittajan valinnat