Iso-Kallan Panimon osakeanti – Kasvua ja kassavirtaa

Iso-Kallan Panimo on tunnettu laadukkaista Savo-sarjan oluista. Yhtiö on kasvanut vakaasti 100 000 litran vuosituotantoon. Nyt käynnissä olevalla osakeannilla tarkoitus on siirtyä seuraavaan kokoluokkaan.

Vieraileva kirjoittaja
Vieraileva kirjoittaja

Iso-Kallan Panimo on tunnettu laadukkaista Savo-sarjan oluista. Yhtiö on kasvanut vakaasti 100 000 litran vuosituotantoon. Nyt käynnissä olevalla osakeannilla tarkoitus on siirtyä seuraavaan kokoluokkaan.

Iso-Kallan Panimo

Iso-Kallan Panimo on vuonna 2013 perustettu pienpanimo. Yhtiön päätoimipaikka on Kuopiossa ja vuosituotanto on 100 000 litraa. Panimo tunnetaan Savon omana pienpanimona.

Panimo on kasvanut tasaisesti ja vakiinnuttanut asemansa pienpanimomarkkinassa. Yhtiö on kasvanut varovaisesti tulorahoituksella. Nyt yhtiö on avannut osakeantikierroksen, jonka tavoitteena on kerätä varoja kasvuinvestointeihin.

Tutustu osakeantiin tästä!

Tuotteet

Iso-Kallan Panimon tuotteet ovat puhtaista raaka-aineista valmistettuja oluita, siidereitä ja limonadeja. Oluet ovat Savo-sarjaa. Panimo valmistaa brittiläistyylisiä Ale-, Ipa- ja Stout-oluita sekä keski-eurooppalaistyylisiä tummia ja vaaleita lagereita sekä vehnäoluita.

Panimon Blonde Ale valittiin vuoden 2017 Suomen parhaaksi vaaleaksi aleksi. 

Markkina

Panimoliiton mukaan Suomessa kulutetaan vuodessa noin 80 litraa olutta henkeä kohden. Vähittäiskaupoissa myydään noin 80 %:ia oluesta. Suomalaisten juomatavat ovat viimeisen 10 vuoden aikana muuttuneet. Väkevien alkoholijuomien myynti on laskenut ja mietojen, erityisesti oluiden, myynti on kasvanut.

Isot panimot hallitsevat markkinaa, mutta pienpanimoiden määrä ja markkinaosuus on noussut selvästi viidessä vuodessa. Suomessa on tällä hetkellä yli 90 pienpanimoa. Kuluttajat panostavat nykään laatuun määrän sijaan.

Voimaantullut uusi alkoholilaki on piristysruiske pienpanimoille. Ruokakaupoista saa nykyään 5,5 %:n vahvuisia juomia, ravintolat saavat myydä asiakkaille mukaan 5,5 % vahvuisia juomia sekä pienpanimot voivat myydä suoraan kuluttajille omia oluitaan, joiden vahvuus on enintään 5,5 %.

*Maailman olutmarkkinoilla trendi on ollut voimakkaasti kohti premium- ja käsityöläisoluita. Yhdysvalloissa näiden osuus markkinasta on jo 25 % ja kasvu on ollut voimakasta. Suomen markkina tulee perässä. Suomessa käsityöläisoluiden markkinaosuus on vielä alle 5 %.

*lähde: Business Insider

Taloudellinen kehitys

Iso-Kallan Panimo on kasvanut tasaisesti ja tuottanut positiivista kassavirtaa. Vuonna 2016 liikevaihto kasvoi 70 % ja vuonna 2017 se kasvoi 26 %. Vuoden 2018 aikana yhtiö investoi lisäkapasiteettiin, jolla vauhditetaan kasvua.

Vuosina 2016 ja 2017 toiminta on ollut kassavirtapositivisita. Käyttökate vuonna 2016 oli 31 825 euroa ja vuonna 2017 se oli 26 036 euroa. Vuosille 2018 ja 2019 yhtiö ennustaa kannattavuuden (käyttökate-%) säilyvän vuosien 2016-2017 tasolla.

Osakeanti

Iso-Kallan Panimo käyttää osakeannilla kerätyt varat valmistuskapasiteetin nostamiseen 300 000 litraan. Varat investoidaan seuraavasti:

  • Suurempi mäskäyskalusto 80 000 €
  • Lisää käymiskapasiteettia 70 000 €
  • Tehokkaampi pullotuslinja 100 000 €
  • Uuden tuotantotilan varustelu 50 000 €

Tämän lisäksi panimon tavoitteena on panostaa vientimarkkinoihin ja omaan ravintolaan sekä myyntitilaan. Yhtiö myös aloittaa tislaamotoiminnan, jossa tuotteina ovat viski, GIN ja vodka.

Osakeannissa jaossa on enintään 3 500 osaketta 120 euroa/osake merkintähintaan. Annin suuruus on siten enintään 420 000 euroa, joka vastaa 20 %:n omistusta.

Tutustu osakeantiin tästä!

Kumppaniartikkeli, Iso-Kallan Panimo Oy

Sinua voisi kiinnostaa
Viikon kasvuosake: Puuilon osakkeella on vahva momentti päällä
Tekoälyuutiset: GPT-4 ei ole enää paras
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat