Teknojätit julkaisivat toisen neljänneksen tuloksensa – sijoittajille tarjolla sekä ilon että pettymyksen aiheita. Amazon, Google, Apple, Microsoft ja Meta ylittivät kaikki analyytikoiden tulosennusteet, mutta markkinoiden reaktiot vaihtelivat ohjeistusten ja arvostustasojen mukaan. Tuloskausi osoittaa, että teknologiajättien kasvu jatkuu, mutta sijoittajan kannattaa katsoa lukujen taakse ennen seuraavaa liikettä.
Seuraa tuloskautta sijoittajan näkökulmasta
Sijoittaja.fi seuraa tuloskautta tiiviisti ja analysoi tuloksia sekä Suomesta että maailmalta.
Sijoittaja360°-palvelun Osaketyökalusta löydät yhtiökohtaiset tuloskommentit, liikevaihto- ja tulosennusteet – kaikki yhdessä paikassa, sijoittajalle selkeästi esitettynä.
Amazonin Q2-tulos yli odotusten – osake laskuun heikon ohjeistuksen myötä
Amazonin liikevaihto kasvoi 13 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä. Tulos ja liikevaihto ylittivät selvästi odotukset, ja sekä AWS että mainosliiketoiminta jatkoivat vahvaa kasvuaan. Kolmannen neljänneksen tulosohjeistus jäi kuitenkin odotuksista. Myös AWS:n kasvuvauhti jäi kilpaijoista. Nämä tekijät painoivat osakekurssin reiluun laskuun.
Applelta vahva tulos – joko osakekurssi kääntyy nousuun?
Apple löi analyytikoiden ennusteet joka osa-alueella ja palasi kasvuyhtiöksi. Osake matelee alamaissa, joten nyt voisi olla paikka iskeä kiinni osakkeeseen.
Microsoftin tulos ylitti odotukset – yhtiön markkina-arvo yli 4 biljoonan dollarin
Microsoftin kasvu kiihtyi jälleen ja tulos ylitti ennusteet kaikilla osa-alueilla. Pilvipalvelut olivat Azuren johdolla vahvassa vedossa. Osakekurssi nousi tuloksen jälkeen pörssissä, mutta onko osake jo yliostettu?
Meta yllätti markkinat vahvalla tuloksella – osake nousuun
Metan tulos ylitti jälleen analyytikoiden ennusteet. Etenkin ohjaus Q3:lle oli vahva. Osake nousi pörssissä yli 10 %. Onko osakekurssissa vieläkin nousuvaraa?
Aiemmin suurteknoista tuloksensa ovat julkistaneet Netflix, Google ja Tesla. Netflixin tulos sai markkinoilla viileän vastaanoton, mutta toisaalta kurssi oli jo karannut erittäin korkealle. Googlen suoritus oli yllättävän vahva. Teslan vastaavasti odotetun huono.
Tämän viikon kotimaiset tulosjulkistajat
Sanoma ylitti odotukset – osakekurssi lähestyy huippulukemia
Sanoma ylitti ennusteet toisella neljänneksellä. Taloustilanteeseen liittyy epävarmuutta, mutta johto on luottavainen, että Sanoma saavuttaa alkuvuonna annetun tulosohjauksen. Osakekurssi jatkaa positiivisessa trendissä.
Outokummun kannattavuus yli ennusteiden Q2:lla – osake laskussa
Vuoden toisella neljänneksellä Outokummun liikevaihto jäi analyytikoiden odotuksista. Oikaistu käyttökate ja liiketulos ylittivät ennusteet kuitenkin selvästi. Seuraavan vuosineljänneksen näkymät ovat heikot ja osake lähti tulosjulkistuksen jälkeen selvään laskuun.






Seuraa tuloskautta Sijoittaja.fi:ssä
Tulosanalyysien lisäksi Sijoittaja.fi:n jäsenet seuraavat tuloskautta helposti Osaketyökalun kautta. Osaketyökalussa ovat lähes kaikki Helsingin pörssin päälistan osakkeet. Osaketyökalun Tulosennusteet ja -seuranta -välilehti sisältää kaiken olennaisen tuloskaudelta.
- Tulosjulkistuksen päivämäärä
- Liikevaihto- ja liiketulosennusteet
- Toteutuneet liikevaihdot ja tulokset
- Yhtiön suorituksen kvartaalilla (negatiivinen / neutraali / positiivinen)
- Sijoittaja.fi:n tuloskommentin löydät klikkaamalla työkalussa osakkeen kohdalta tietosivun auki