Kokemuksia Fellow Financesta

Fellow Finance on vertaislainauspalvelu. Vertaislainaus tarjoaa hyvää tuotto-odotusta osakkeita matalammalla arvonvaihtelulla. Tässä omia kokemuksiamme Fellow Financesta.

Fellow Finance vertaislainaus

Vertaislainaus ja Fellow Finance

Vertaislainauksessa tavoitteena on yhdistää lainanhakijat ja lainanantajat. Rahaa tarvitsevat henkilöt siis kohtaavat rahoittajansa. Suomessa vertaislainat ovat kasvattaneet suosiota sijoittajien keskuudessa. Kansainvälisessä mittakaavassa vertaislainaus on jo hyvin suosittu sijoitusmuoto.  Yleensä kohtauspaikkana toimii vertaislainapalvelu, esimerkiksi Fellow Finance.

Fellow Finance on Pohjoismaiden suurin lainapohjainen joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu. Fellow Financessa sijoittaja pystyy saman alustan kautta tekemään helposti sijoituksia sekä yritysrahoitukseen että kuluttajarahoitukseen useissa eri maissa. Palvelu on perustettu vuonna 2014 ja tähän mennessä se on välittänyt yli 510 miljoonaa euroa.

Sijoittaja.fi:llä on Fellow Financessa oma vertaislainauksen mallisalkku, joka on perustettu 5.5.2015. Mallisalkku on toteutettu oikealla rahalla ja alkupääomaa on salkkuun sijoitettu 30 000 euroa. Fellow Financen tuotonlaskennan mukaan salkun vuotuinen tuotto on ollut 8,5 %.

Fellow Financen verkkosivut ovat selkeät ja helppokäyttöiset. Fellow Financesta saa verotukselliset raportit sekä yksityishenkilön että yrityksen käyttöön. Fellow Finance tarjoaa allokaattorin, joka siihen laitettujen sääntöjen mukaisesti sijoittaa automaattisesti lainoihin.

Kokemuksia Fellow Financesta

Sijoitusten hajauttaminen useaan lainaan on helppoa Fellow Financen allokaattorin avulla. Mallisalkkumme on tällä hetkellä täysin sijoitettuna suomalaisiin kulutusluottoihin. Salkussamme maksimisijoitukseksi yhteen lainaan on määritelty 100 €, mikä on ajan myötä johtanut siihen, että nyt noin 43.000 €:n salkkumme on tällä hetkellä sijoitettuna yli 1.600 eri lainaan.

Salkkumme on hajautettu luottoluokiltaan pääosin neljän tähden lainoihin. Muutama vuosi sitten salkussamme oli ongelmana neljän tähden lainojen vähäinen määrä palvelussa. Salkussamme oleva raha ei mennyt sijoituksiin, vaan oli joutilaana Fellow Finance -tilillä, milloin niille ei päässyt kertymään korkoa. Allokaattorin asetuksista kannattaa silloin tällöin tarkistaa, että esimerkiksi korkovaatimus ei ole jäänyt liian suureksi, tai ettei pisin sallittu laina-aika ole liian lyhyt.

Huolimatta alun kankeudesta, salkkumme on tehnyt hyvin tasaista tuottoa. Koska lainoja on salkussa paljon, ei yhdellä lainalla ole suurta vaikutusta salkun tuottokehitykseen. Luottotappiot huomioidenkin salkku on tuottanut erinomaisesti.

Vertaislainauksen hyödyt

  • Hyvä tuotto-odotus, arviomme mukaan noin 8 % luottotappioiden jälkeen hyvin hajautetussa vertaislainasalkussa
  • Hajautushyödyt suhteessa perinteisiin osake- ja korkomarkkinoihin
  • Sopii nykyiseen matalan korkotason markkinaympäristöön
  • Hyvin hajautettu vertaislainasalkku on riskittömämpi kuin osakesalkku
    • Arvonvaihtelu on selvästi osakesalkkua matalampi

Vinkkejä riskienhallintaan

  • Sijoita tunnetun ja luotetun vertaislainapalvelun kautta
  • Rakenna laajasti hajautettu useasta sadasta yksittäisestä lainasta koostuva vertaislainasalkku
  • Sijoita vertaislainoissa eri riskiluokkiin ja painota hyviä riskiluokkia
  • Älä metsästä maksimaalista tuottoa (riski kasvaa)
  • Sijoita useamman palvelun kautta, jos haluat hajauttaa palveluntarjoajariskiä

Tutustu Fellow Finance -mallisalkkuumme.

SIJOITTAJA.FI:N JÄSENILLE LISÄTUOTTO FELLOW FINANCESSA

  • Platinum-jäsenet saavat jäsenetuna 1,0 %:n ja
  • Sijoittaja.fi -jäsenet saavat 0,5 %:n lisätuoton Fellow Financen kautta sijoitettujen uusien lainojen määrästä
  • Myös Fellow Financen nykyiset asiakkaat saavat saman edun uusiin sijoituksiin liittymällä Sijoittaja.fi:n jäseneksi.
  • Etu tilitetään kvartaalin päättymistä seuraavan kuukauden aikana automaattisesti jäsenen Fellow Finance -asiakasvaratilille

LUNASTA JÄSENETU

  1. Jäsenemme saavat edun käyttöönsä lähettämällä meille sähköpostia otsikolla ”Jäsenetu Fellow Finance -palveluun” sähköpostiosoitteeseen fellow@sijoittaja.fi.
  2. Ilmoita myös sähköpostiosoitteesi, jolla olet rekisteröitynyt jäseneksemme ja Fellow Financen palveluun.
Seuraa Sijoittaja.fi:n Fellow Finance -vertaislainasalkkua!




SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa



Siirry osaketyökaluun!

Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje

Siirry osaketyökaluun!


Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy