analyysi
Analysoimme mielenkiintoisimmat osakkeet, ETF:t, rahastot ja listautujat aina sijoittajan näkökulmasta. Analyyseissämme avaamme sijoituskohteen selkeästi ja tuomme sijoittajalle tärkeimmät näkökulmat esiin. Analyysit toteuttavat ammattitaitoiset analyytikot, jotka hyödyntävät työssään tehokkaita sijoittajan työkaluja.
Kotimainen terveysteknologiayhtiö Neuro Event Labs on kehittänyt tekoälypohjaisen kohtausseurantajärjestelmän, joka on jo kerännyt lupaavaa kliinistä näyttöä. Yhtiö on siirtymässä kaupallisen kasvun vaiheeseen ja hakee nyt osakeannilla rahoitusta kansainvälisen kasvunsa kiihdyttämiseen.
Viisi eri tavoin tekoälybuumiin kytkeytyvää yhtiötä testaa nyt kriittistä 200 päivän liukuvan keskiarvon tukea. Joukossa on kaksi maailman suurimpiin kuuluvaa teknologiajättiä sekä AI-buumin viime vuosien kovimpiin kurssinousijoihin lukeutuvia siru- ja infrastruktuuriyhtiöitä. Tarjoaako hengähdystauko tilaisuuden nousta kyytiin, vai pettääkö trendin pohja?
Biogenin osake on ollut vahvassa nousutrendissä jo yli vuoden. Uudet hoidot ovat alkaneet korvata hiipuvaa MS-liiketoimintaa, mutta käänteen jatkuminen riippuu kasvutuotteiden kaupallistamisesta ja lääkekehityksen tuloksista.
Sampo kuuluu Helsingin pörssin laadukkaimpiin yhtiöihin, ja vahva tuloskehitys, matala riskitaso sekä kasvava pääomanpalautus nostavat sen Osaketyökalun kärkiosakkeiden joukkoon. Alkuvuoden kurssilaskun jälkeen osake on palannut tekniseen nousutrendiin – Tarjoaako nykyinen arvostus vielä riittävästi nousuvaraa?
Tekoälybuumi synnyttää kasvua myös Nvidian kaltaisten jättien ulkopuolella. Poimimme Pohjoismaista viisi yhtiötä, joiden AI-kytkökset ulottuvat datakeskuksista ja mikropiireistä teollisuusautomaatioon ja lääketieteelliseen kuvantamiseen. Kenellä AI näkyy jo tilauksissa ja tuloksessa – ja missä tarina perustuu vielä tulevaisuuden odotuksiin?
Investors Housen tulos on loppuvuonna kasvussa. Johto näkee asuntomarkkinoiden transaktioissa valoa – ja tähyää toimistoja.
NVIDIAn liikevaihto kaksinkertaistui vuodessa 96,2 miljardiin dollariin, ja ohjeistus ylitti odotukset noin neljällä miljardilla. Osake kääntyi jälkipörssissä lähes viiden prosentin nousuun alun ihmetyksen jälkeen. Ohjeistus viittaa kasvun hidastumiseen ja bruttokatteen kaventumiseen muistikustannusten vuoksi, mutta on silti selvästi analyytikoiden ennusteita parempi.
Onnistuneen sijoituksen ei aina tarvitse olla kaikkien huulilla. Poimimme Treidityökalun S&P 1000 -treidi-ideoista viisi vähemmän tunnettua yhtiötä, joiden osakkeissa trendi ja momentti näyttävät nyt lupaavilta.
Globaaleilla osakemarkkinoilla nousutrendi on vahva ja volatiliteetti on painunut yllättävän alas. S&P 500, OMXH25, Nasdaq 100 sekä Nikkei 400 liikkuvat selvästi liukuvien keskiarvojensa yläpuolella. Samalla korkomarkkinat hermostuttavat sijoittajia ja hieman pitkän aikavälin keskiarvojen yläpuolella oleva arvostustaso rajaa tuottopotentiaa. Markkinatilanne vaatii nyt sijoittajalta huomiota ja salkkumuutoksia.
Laajassa vertailussa Puuilo ja Kesko. Kumpi kulutussektorin osakkeista parempi. Defensiivinen Kesko vai kasvuhakuinen Puuilo?
Asuntosalkku myy jo neljättä vuotta Tallinnan asuntoja voitollisesti ja ostaa ale-hintaisia omia osakkeita. Realisoitunut voitto kasvoi huhti-kesäkuussa.