Fed nosti korkoa ja korot kääntyivät laskuun

Fed teki eilen odotetun päätöksen ja nosti ohjauskorkoa 0,25 %-yksiköllä. Fedin päätöksen jälkeen valtionlainojen korot kääntyivät laskuun. Miten tämä on mahdollista?

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Fed teki eilen odotetun päätöksen ja nosti ohjauskorkoa 0,25 %-yksiköllä. Fedin päätöksen jälkeen valtionlainojen korot kääntyivät laskuun. Miten tämä on mahdollista?

Fedin päätös

Kirjoitimme eilen, että Fed nostaa korkoja 100 %:n varmuudella. Näin myös tapahtui ja Fed nosti ohjauskoron tasolla 1,25 – 1,50 %:ia.

Koronnosto oli ennakkoon varma, joten markkinoiden mielenkiintoi kohdistui korkoennusteisiin, näkemykseen talouskasvusta ja inflaatio-odotuksiin.

Kyseessä oli nykyisen pääjohtaja Yellenin viimeinen lehdistötilaisuus (viimeinen kokous on tammikuussa). Uusi pääjohtaja Powell pitää lehdistötilaisuudet maaliskuusta lähtien. Yellen kertoi, että Powell on ollut mukana suunnittelemassa Fedin asteittaista koronnostopolitiikkaa. Powellin linjan ei siten odoteta poikkeavan nykyisestä linjasta, mikä on markkinoille positiivista.

Yellen myös otti kantaa osakemarkkinoiden arvostukseen. Hän sanoi, että vaikka osakemarkkinoiden arvostustasot ovat korkealla, se ei tarkoita sitä, että ne olisivat yliarvostetut. Yellen ei myöskään näe liiallista velanottoa,

Korkoennusteet

Fedin jäsenet antoivat myös uudet ennusteet ohjauskorosta tuleville vuosille. Edellinen ennuste oli syyskuulta. Fedin jäsenet ennustavat edelleen kolmea koronnostoa vuodelle 2018. Tällöin ohjauskorko olisi vuoden 2018 lopussa 2,00 – 2,25 %. Ennuste vuodelle 2020 on noussut. Fedin jäsenet ennustavat ohjauskoron olevan yli 3,00 %:ia, kun pitkän aikavälin taso on 2,75 – 3,00 %. Ennusteen mukaan talouskasvun huippu on siten vuosikymmenen vaihteessa.

Lähde: Fed.

Fedin näkemys talouskasvusta ja inflaatiosta

Fed nosti talouskasvuennustetta vuodelle 2018. BKT:n odotetaan kasvavan 2,5 %, kun aiempi ennuste oli 2,1 %. Tämä on ollut nähtävissä ennakoivissa talousindikaattoreissa ja talouskasvuennusteissa, joita sijoittajat voivat seurata Markkinaympäristöosiossa.

Ennusteiden mukaan talouskasvun huippu nähdään ensi vuonna. Kasvu kuitenkin jatkuu normaalivauhtia (1,8 %) voimakkaampana myös 2019-2020- Työttömyysasteen pohjat nähdään 2019. Inflaation ei odotetan nousevan yli 2,0 %:n.

Lähde: Fed.

Korot kääntyivät laskuun

Fedin eilisen lausunnon mielenkiintoisin lausunto olikin, että Fed ei näe inflaation voimistuvan lähiaikoina. Tämä käänsi valtionlainojen korot laskuun. Alla oleva kuva osoittaa, että USA:n 10-vuotisen valtionlainan korko laski eilen 2,42 %:sta 2,34 %:iin heti korkopäätöksen jälkeen.

Kirjoitimme aiemmassa analyysissamme Fedin koronnostojen vaikutuksista markkinoihin. Totesimme, että sijoittajan ei kannata odottaa korkojen merkittävää nousua, eikä ainakaan pelata koronnousun puolesta. Valtionlainojen korot heijastelevat nykyistä markkinatilannetta ja odotuksia. Vain muutokset odotuksissa vaikuttavat markkinakorkoihin.

Lähde Bloomberg, Bloomberg Plc:n luvalla

Mitä sijoittajan kannattaa tehdä?

Sinua voisi kiinnostaa
Korot ovat euroalueella aivan liian korkeat – EKP:n pitäisi nopeasti muuttaa politiikkaansa
Fed piti ohjauskoron ennallaan – ennakoi edelleen kolmea koronlaskua tälle vuodelle
Riski-indikaattorit alhaisella tasolla – positiivista osakkeille
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat