Q2:n lupaavat merkit tulosparannuksesta ovat nostaneet Metsä Boardin osakkeen useiden tärkeiden teknisten rajapyykkien yläpuolelle. Onko pitkään jatkunut laskupaine viimein hellittämässä – vai jääkö tekninen läpimurto vain väliaikaiseksi pyrähdykseksi?
Merkkejä paluusta nousutrendiin
Metsä Boardin osake on kuulunut viime vuodet Helsingin pörssin selkeimpiin häviäjiin. Heikko kartonkikysyntä, korkeat raaka-ainekustannukset ja vaisu sellumarkkina ovat painaneet kannattavuutta.
Vuonna 2025 tilannetta vaikeuttivat lisäksi Yhdysvaltain tuontitullit, jotka vähensivät toimituksia tärkeälle markkinalle ja rasittivat erityisesti Husumin tehtaan tulosta. Kolmen vuoden aikana osake on tuottanut yli 50 prosentin tappiot.
Kesän jälkipuoliskolla Metsä Boardin tekninen kuva on kuitenkin kohentunut selvästi. Elokuun puolivuosikatsaus sai aikaan nopean nousun 3 euron tuntumasta 3,60 euroon, jota seurasi 50 päivän liukuvan keskiarvon murtautuminen 200 päivän keskiarvon yläpuolelle ensimmäistä kertaa sitten elokuun 2024. Kyseessä on teknisen analyysin klassinen pitkän aikavälin noususignaali eli niin sanottu golden cross.
Syyskuun 22. päivänä osake antoi jälleen uuden pitkän aikavälin vahvistussignaalin sulkeutuessaan 500 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolelle. Liukuva keskiarvo suodattaa lyhyen aikavälin heiluntaa, ja mitä pidempi tarkastelujakso on, sitä hitaammin keskiarvo reagoi.
500 päivän liukuva keskiarvo kuvaa hyvin pitkän aikavälin hintakehitystä. Ylitys tukee teknisestä näkökulmasta tulkintaa siitä, että usean vuoden heikko kurssivaihe saattaa olla väistymässä.
Mikä elokuun tuloksessa oli niin hyvää?
Puolivuosikatsauksen tärkein viesti ei ollut 3,1 miljoonan euron liiketuloksen absoluuttinen taso, vaan suunnanmuutos. Vuotta aiemmin vertailukelpoinen liiketulos oli 22,7 miljoonaa euroa tappiolla, joten paluu plussalle oli konkreettinen merkki kannattavuuden kohenemisesta pitkän heikon jakson jälkeen.
Lisäksi liikevaihto ja tulos ylittivät hieman markkinaodotukset. Q2:n liikevaihto oli 431,9 miljoonaa euroa ennustetun 420,3 miljoonan sijaan ja vertailukelpoinen liiketulos 3,1 miljoonaa euroa, kun odotus oli 2,4 miljoonaa euroa.
Tuloksen taustalla oli useita myönteisiä merkkejä. Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat, markkinaosuus taittokartongissa vahvistui hieman Euroopassa ja sekä taittokartongin että valkoisten kraftlinereiden keskihinnat alkoivat nousta katsauskauden loppua kohti.
Tämä on tärkeää, koska Metsä Boardin tulosvipu on suuri. Yhtiön herkkyyslaskelman mukaan esimerkiksi 10 prosentin muutos taittokartongin hinnassa vaikuttaa vuotuiseen liiketulokseen noin 100 miljoonalla eurolla.
Myös kustannuspuolella suunta on oikea. Yhtiön transformaation tavoitteena on noin 200 miljoonan euron vuotuinen käyttökatteen parannus. Kesäkuun loppuun mennessä toimenpiteillä oli saavutettu jo noin 135 miljoonan euron vuotuinen run-rate-vaikutus, josta noin 45 miljoonaa euroa oli realisoitunut raportoidussa käyttökatteessa.
Käänne ei ole vielä valmis
Tekninen kuva voi ennakoida tulosparannusta, mutta kestävä nousutrendi vaatii tuekseen lisää näyttöä fundamenttien puolelta. Q2 oli selvä askel parempaan, mutta vielä ei ole näyttöä siitä, että tulos olisi normalisoitumassa pysyvästi. Toimintaympäristö on edelleen vaikea, ja osa vastatuulista voi peittää alleen yhtiön omien tehostamistoimien vaikutusta.
Erityisesti Husum on edelleen ongelma. Tehdas pysyi Q2:lla tappiollisena, ja heinäkuun pitkä markkinaehtoinen seisokki painaa myös Q3:n tulosta merkittävästi. Samalla sellumarkkina on heikko ja Metsä Fibren tulososuuden odotetaan pysyvän negatiivisena.
Myös kustannuspuolella on edelleen vastatuulta. Yhtiö odottaa valuuttakurssien vaikutuksen olevan tänä vuonna selvästi negatiivinen, ja korkeammat energia-, logistiikka- ja kemikaalikustannukset rasittavat kannattavuutta.
Mitä jatkossa kannattaa seurata?
Keskeinen kysymys on, jatkuuko kartongin hinnoittelun paraneminen samalla kun toimitusmäärät säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. Juuri tämä ratkaisee, alkaako aiemmin kuvattu tulosvipu näkyä selvemmin tuloksessa.
Samalla kannattaa seurata transformaation kaupallisten kehityshankkeiden vaikutuksia, joiden yhtiö odottaa alkavan näkyä asteittain vuoden toisella puoliskolla.
Husumin kehitys on yksi tärkeimmistä yksittäisistä seurattavista. Tehdas on ollut merkittävä tulosrasite, joten sen kannattavuuden koheneminen voisi vahvistaa koko konsernin tulosparannusta selvästi. Samalla on olennaista nähdä, helpottavatko Husumia painaneet kysyntä-, tulli- ja kustannuspaineet.
Teknisessä kuvassa seuraava tärkeä testi on irtautuminen vuoden 2025 alkupuoliskolla useamman nousun katoksi muodostuneesta 3,50 euron hinnasta sekä 3,60 euron viimeaikaisten huippujen ylitys. Sen jälkeen huomio siirtyy psykologisesti olennaiseen 4 euroon ja vuoden 2025 huippualueelle 4,80–4,85 euroon.
Metsä Boardin lähimmät tuet ovat:
- 3,40–3,45 € – 20 ja 500 päivän liukuvat keskiarvot: lähin tukialue, mistä kurssi nyt hakee ponnistusta.
- 3,20–3,25 € – 50 päivän liukuva keskiarvo: seuraava tukialue, jos nykyinen tuki pettää.
- 3,00 € – 200 päivän liukuva keskiarvo ja josta elokuun nousu käytännössä käynnistyi: vahvempi pitkän aikavälin tukitaso .
Seuraa Metsä Boardin kurssikehitystä Osaketyökalussa!
Osaketyökalun avulla seuraat helposti Metsä Boardin tulos- ja kurssikäännettä. Lisäksi Osaketyökalun pisteytyksellä vertailet Metsä Boardia helposti kotimaisiin verrokkeihinsa.
