Kaikki meni pieleen ja silti Bitcoin nousi 87 000 dollariin

Sääntelylaki kaatui, keskuspankit nostivat ohjauskorkoa. Kaikki nämä samalla viikolla. Silti Bitcoin nousi 75 000 dollarista viikon huippuun 87 000 dollariin. Tässä artikkelissa käymme läpi, miksi “karhujen viikko” epäonnistui ja miksi vahvistus aidosta käänteestä on nyt vain kahden prosentin päässä.

Viikko, jonka piti kaataa Bitcoin

Syyskuun puolivälin tapahtumakalenteri oli jo etukäteen oikea kryptosijoittajan painajaisviikko ja kaikki kolme odotettua riskiä vieläpä laukesivat:

PäiväTapahtumaKurssireaktio
Ma 15.9.Senaatti kaatoi Clarity Act -sääntelylain etenemisen (49 ääntä, tarvittiin 60)Dippi alle 75 000 USD
Ke 16.–17.9.Fed nosti ohjauskoron 3,75–4,00 prosenttiin – ensimmäinen nosto yli kolmeen vuoteenVakiintui ~75 000:een
To 17.–18.9.Japanin keskuspankki nosti koron 1,25 prosenttiin, korkeimmalle 31 vuoteenKäänne ylös alkoi


Kryptovalvonnan selkiyttämisen kaatuminen, kiristyvä rahapolitiikka ja carry trade -riskin laukeaminen samassa viikossa ja silti syyskuu on Bitcoinin kurssinousun myötä kääntynyt jo plussalle. Kolmannesta vuosineljänneksestä on hyvää vauhtia tulossa ensimmäinen positiivinen kvartaali sitten vuoden 2025 kolmannen neljänneksen.

Miksi kurssi nousi jopa vastoin odotuksia?

Käytännössä käänteen sytytti yllättäjä: Japani. Kirjoitimme elokuun lopussa, että BoJ:n koronnosto olisi carry trade -purun laukaisin ja riski juuri riskillisimmille omaisuusluokille. Nosto tuli, mutta jeni heikkeni, koska pääjohtaja Uedan viestintä oli niin kyyhkymäistä, ettei markkina hinnoitellut jatkokiristyksiä.

Pelätty pakkomyyntiketju jäi syttymättä ja shortti-sijoittajat joutuivat ahtaalle. Kun kurssi kääntyi, shortit oli suljettava ja positioita purettiin vuorokaudessa yli 500 miljoonan dollarin edestä. Pakko-ostot kiihdyttivät nousua entisestään.

Toinen käänne tuli rahavirroista. Yhdysvaltalaiset spot-ETF:t lunastivat tapahtumaviikon alla noin 750 miljoonaa dollaria ja käänsivät suunnan heti pahimman oltua ohi. Torstaina 18.9. rahastoihin virtasi 433 miljoonaa dollaria yhdessä päivässä, kärjessä Fidelityn FBTC (311 M) ja BlackRockin IBIT (108 M).

Bitcoinin kurssi eteni 78 000, 80 000 ja 85 000 dollarin tasojen läpi ja kävi korkeimmillaan noin 87 000 dollarissa. Tiistain päätöskurssi oli noin 86 200 dollaria ja keskiviikkoaamuna 23.9. kurssi on liikkunut samoissa lukemissa eli enää reilun kahden prosentin päässä vastusvyöhykkeen alarajasta.


Mainos alkaa
Danske Bank näkyvyys

Mainos päättyy

Huonot uutiset ja vahvistuva kurssi on käänteen vahvin signaali

Markkinatekniikassa on vanha sääntö: kurssi, joka ei laske huonoista uutisista, on lakannut olemasta laskussa. Blockwaren analyytikko Mitchell Askew tiivisti viikon opetuksen: ”Kaikki, jotka aikoivat myydä tällaisiin uutisiin, ovat jo myyneet ja juuri tältä näyttää prosessin loppuvaihe”

Kiinnostavin yksityiskohta liittyy Fedin nostoon. Perinteisen logiikan mukaan nouseva korko on myrkkyä tuottamattomalle omaisuuserälle, mutta Sygnumin Fabian Dorin mukaan markkina luki noston toisin: jos korkoja joudutaan nostamaan inflaation takia tilanteessa, jossa valtio samaan aikaan tukee velkamarkkinaansa takaisinostoilla, se vahvistaa juuri sitä rahan arvon heikkenemisen tarinaa, jolla niukkoja omaisuuseriä ostetaan.

Tämä on sama debasement-mekanismi, jonka kävimme läpi elokuun ralliartikkelissa. Nyt se sai ensimmäisen koronnostotestinsä ja läpäisi sen. Toiseksi Fedin koronnosto oli täysin markkinoiden tiedossa, eikä siten tarjonnut yllätystä.

Elokuun pohja piti ja rakenne vahvistuu

Bitcoin-seurantamme iso kysymys on ollut koko syksyn sama: oliko elokuun alun 57 808 dollarin taso tämän syklin pohja? Syyskuun tapahtumaviikko oli tähän mennessä kovin testi, jonka myötä pohjatulkinta vahvistui kolmella tavalla:

  1. Kurssi ei edes pahimman uutisryöpyn keskellä käynyt lähelläkään elokuun tasoja (pohja jäi 75 000:een),
  2. Q3 kääntyi selvästi positiiviseksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2025 kolmannen neljänneksen
  3. Jokainen dippi on ostettu nopeammin kuin edellinen.

Vanhan nelivuotiskaavan ennustama loka–joulukuun pohja näyttää yhä epätodennäköisemmältä. Tämä sopii kuvaan Bitcoinin kurssisyklistä, joka on kadottanut vanhat äärimuotonsa mutta ei rytmiään.

Ratkaisun paikka: 88 000–89 500 dollaria erottaa karhumarkkinan pompun todellisesta käänteestä

Elokuussa asetimme teknisen analyysin pohjalta selvän kriteerin: vasta 88 000–89 500 dollarin vastusvyöhykkeen ylitys muuttaisi pompun aidoksi käänteeksi. Vyöhykkeessä osuvat päällekkäin 20 kuukauden ja 500 päivän liukuvat keskiarvot. Viikon huippu 87 000 pysähtyi käytännössä sen alarajalle: raja on nyt noin kahden prosentin päässä.

Asetelma on harvinaisen selkeä molempiin suuntiin. Jos vyöhyke murtuu ja kurssi pitää sen yläpuolella, laskumarkkinan rakenne on rikki ja käännetulkinta vahvistuu myös pitkillä aikatasoilla. Jos vyöhyke hylkää nousun, terve peruutus kohti 80 000:ta tai alemmas 200 päivän liukuvalle ei vielä muuta isoa kuvaa. Tässä korjauksessa syyskuun 75 000:n pohjan on pidettävä. Vasta sen alle painuminen palauttaisi karhutulkinnan pöytään.

Sijoittajan näkökulma

Seurattavat asiat ovat lähiviikkoina poikkeuksellisen konkreettiset: murtuuko 88 000–89 500, pitääkö 75 000, jatkuvatko ETF-sisäänvirrat myös ilman uutiskatalyyttiä ja pysyykö jeni heikkona. BoJ:n seuraava kokous on lokakuun lopussa ja kyyhkylinjan jatkuminen on nykyisen rallin hiljainen edellytys. Syyskuun viikko osoitti jälleen, että Bitcoin liikkuu likviditeetin ja positioinnin, ei otsikoiden mukaan.

Seuraa ratkaisua kanssamme

Seuraamme 88 000–89 500 dollarin vyöhykkeen testiä ja päivitämme Bitcoin-analyysimme, kun ratkaisu on syntynyt. Voit tilata tuoreimmat artikkelit itsellesi maksuttoman sijoittajakirjeen kautta suoraan sähköpostiisi.