Matala arvostus ja 10 % kasvu. Pörssin uusin nimi herättää sijoittajissa kiinnostusta.

Kotimainen Rebl Group (ent. PunaMusta Media) on uusin nimi pörssissä. Yhtiöllä on 30 vuoden pörssihistoria, mutta strategiamuutoksen jäljiltä yhtiön nimi ja liiketoiminta ovat kokeneet muutoksen. Sijoittajia kiinnostaa matala arvostus ja tavoitteiden mukainen kasvupotentiaali.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Kotimainen Rebl Group (ent. PunaMusta Media) on uusin nimi pörssissä. Yhtiöllä on 30 vuoden pörssihistoria, mutta strategiamuutoksen jäljiltä yhtiön nimi ja liiketoiminta ovat kokeneet muutoksen. Sijoittajia kiinnostaa matala arvostus ja tavoitteiden mukainen kasvupotentiaali.

Rebl Group on uusi pitkänlinjan pörssiyhtiö

Rebl Group on suomalainen markkinoinnin kokonaisratkaisujen tarjoaja. Vaikka Rebl Group on tuorein nimi Helsingin pörssissä, on yhtiöllä pörssihistoriaa jo 36 vuodelta. Ennen nykyistä nimeään Rebl Group tunnettiin PunaMusta Media Oyj:na. Ennen vuotta 2019 yhtiön nimi oli Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy, joka listattiin Helsingin pörssiin jo vuonna 1988. Pörssin päälistalle yhtiö siirtyi vuonna 2006.

Nykyisen muotonsa Rebl Group on saanut parinkymmenen yritys- ja liiketoimintakaupan sekä aktiivisen brändiuudistuksen myötä. Viime vuosina konserni on laajentanut liiketoimintaansa uusille toimialoille ja täsmentänyt tytäryhtiöidensä fokusta tavoitteenaan olla asiakkaidensa kokonaisvaltainen strateginen kumppani. Viimeisin merkittävä yrityskauppa tapahtui kuluvan vuoden alkupuolella, kun Rebl Group (silloinen PunaMusta Media Oyj) myi medialiiketoimintansa Keskisuomalaiselle. Strategisen muutoksen myötä yhtiön vanha imago ja nimi eivät enää istuneet konsernin nykyiseen liiketoimintaan.

Kattavan brändityön tuloksena syntyi Rebl Group – strateginen ja puolueeton kasvun kumppani, joka pyrkii uudistamaan liiketoimintamalleja ja toimitusketjuja radikaalisti. Yhtiön uusi toiminimi rekisteröitiin kaupparekisteriin 4.9.2024, ja uusi kaupankäyntitunnus (REBL) otettiin käyttöön seuraavana päivänä.

Osakekurssin kehitys

Rebl Groupin osake on ollut laskevassa trendissä . Syyskuun puolen välin jälkeen Helsingin pörssin positiivinen vire on kuitenkin tarttunut myös Rebl Groupin osakekurssiin. Pysyvää käännettä osakekurssissa voi odottaa, kun yhtiön uusi strategia menee sijoittajille perille ja strategia alkaa tuottaa tuloksia.

Rebl Group: Rebl Groupin (ent. PunaMusta Media) osakekurssi viimeiseltä vuodelta.
Rebl Groupin (ent. PunaMusta Media) osakekurssi viimeiseltä vuodelta.

Rebl Groupin liiketoimintamalli ja markkinat

Tarkasteltaessa uutta Rebl Groupia on tärkeä huomata, ettei kyseessä ole vain pintapuolinen brändi-ilmeen uudistus, vaan tulos pitkäkestoisesta strategisesta transformaatiosta. Konserni on jo usean vuoden hakenut oikeaa suuntaa liiketoimintansa fokukselle ja tukenut tätä muutosta useilla yrityskaupoilla. Entisestä tavarantoimittajasta on pyritty luomaan monipuolisia digitaalisia, paino- ja näkyvyysratkaisuja markkinoinnin tarpeeseen tarjoava yhtiö. Kuluvana vuonna toteutettu brändiuudistus kruunasi kehitystyön ja aloitti uuden aikakauden yhtiön historiassa.

Yksi keskeinen kasvun lähde uudistuneelle Rebl Groupille on kaupan mediallistuminen eli retail media. Vähittäiskauppa muuttuu yhä monikanavaisemmaksi ja mitattavammaksi markkinointialustaksi. Rebl Groupin ratkaisut pyrkivät tekemään koko markkinoinnin informaatiologistiikan kokonaisuudesta yhtenäisen ja helposti hallittavan ekosysteemin, joka ratkaisee kaupan median hallintaan liittyvät haasteet. Samalla se auttaa brändejä ja kauppaa saamaan lisämyyntiä sekä kuluttajaa kohtaamaan itseään kiinnostavaa viestintää, jolloin kaikki osapuolet voittavat. Rebl Groupin tavoitteena onkin luoda pohja kansainvälistymiselle osin kaupan mediallistumiseen painottuvan strategiansa kautta.

Rebl Group yhdistelee ainutlaatuisella tavalla eri liiketoimintojensa ja osaajiensa kykyjä tarjotakseen kokonaisvaltaista tukea asiakkaidensa myynnin ja markkinoinnin kasvuun ja kehittämiseen. Rebl Group -konserni koostuu kolmesta liiketoimintasegmentistä: Painoliiketoiminnasta, Näkyvyysliiketoiminnasta sekä Digitaalisesta liiketoiminnasta.

Painoliiketoiminta

Rebl Groupin painoliiketoiminta liikevaihdoltaan yhtiön suurin liiketoimintasegmentti. Painotoiminnan keskiössä on PunaMusta Oy, joka tarjoaa asiantuntemusta muun muassa aikakausi- ja sanomalehtien, mainospainotuotteiden ja viestinnän materiaalisen suunnittelussa, sisällöntuotannossa ja painamisessa. Painoliiketoiminta-segmenttiin kuuluvat myös PunaMustan Oy:n alla toimivat PunaMusta Direct Oy sekä Forssan Kirjapaino Oy, jonka täyden osakekannan konserni osti vuonna 2018.

Vastuullisuus on keskeisessä osassa painoliiketoimintaa ja PunaMusta Oy tarjoaakin asiakkailleen hiilineutraaleja painotuotteita. Yhtiö tarjoaa lähes kaikki mainospainotuotteet ja viestinnän materiaalit 100-prosenttisesti hiilineutraaleina ilman lisämaksua. PunaMusta kertoo saavuttavansa 100-prosenttisesti hiilineutraalit tuotteet vähentämällä tuotannon päästöjä jokaisessa vaiheessa. Vähennysten jälkeen jäävät päästöt yhtiö kumoaa Verified Carbon Standard (VCS)- sekä Gold Standard -sertifioitujen ilmastoprojektien kautta täysimääräisesti. Toimet toteutetaan puolueettoman kolmannen osapuolen valvomana.

PunaMusta Oy painattaa hiilineutraalisti esimerkiksi Otavamedian julkaisemat lehdet, kuten Seuran ja Suomen Kuvalehden. PunaMusta on näkyvästi esillä erityisesti Tampereella, jossa tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden mainostaa Tampereen Ratikassa ja digitaalisilla ulkonäytöillä.

Näkyvyysliiketoiminta

Rebl Group-konsernin näkyvyysliiketoiminnasta vastaavat tytäryhtiöt PunaMusta Coloro sekä PunaMusta Profilight. Näkyvyysliiketoiminta on liikevaihdolla mitattuna konsernin toiseksi suurin segmentti.

PunaMusta Coloro tarjoaa laajan kattauksen näkyvyys- ja tapahtumamarkkinointipalveluita. Palvelutarjoomaan kuuluvat niin visuaaliset messuosastot, suurkuvaratkaisut kuin kaikki markkinoinnin materiaalit suuriinkin yleisötapahtumiin. Coloron liiketoimintaan kuuluvat myös ikkuna- ja ajoneuvoteippaukset. PunaMusta Oy:n tarjoamat Tampereen Ratikan kokoteippaukset toteutetaankin PunaMusta Coloron toimesta.

Konsernin valaistus- ja digitaalisista näyttöratkaisuista puolestaan vastaa PunaMusta Profilight. Visuaaliseen tapahtumatekniikkaan keskittynyt yhtiö tarjoaa eläviä kuvapintoja sekä valaistukset kaikenlaisiin ulko- ja sisätapahtumiin. Profilight maahantuo LED-näyttöjä sekä myy, asentaa ja huoltaa niitä. Yhtiö on toimittanut näyttöratkaisuja aina suurista kauppakeskuksista huvipuistoihin. Vuodesta 2010 asti toiminut Profilight on kuulunut Rebl Group-konserniin vuodesta 2023 alkaen.

Digitaalinen liiketoiminta

Liikevaihdoltaan Rebl Group-konsernin toistaiseksi pienin liiketoimintasegmentti on digitaalinen liiketoiminta. Tämä segmentti kattaa tytäryhtiöt Exoven ja RockOn:n työllistäen lähes 150 digitaalisen palvelukehityksen ammattilaista.

Exove on suunnittelu- ja ohjelmistoyritys, joka keskittyy luomaan niin sanottua digiturhautumista vastaan taistelevia digitaalisia ratkaisuja. Exoven erityisosaamista ovat verkkopalvelut, brändi- ja aineistohallinta sekä julkaisuautomaatio. Vuonna 2006 perustettu Exove Oy liittyi Rebl Groupiin toukokuussa 2023, kun konserni osti Exoven koko osakekannan. Nykyisen muotonsa Exove kuitenkin saavutti vasta saman vuoden lopussa, kun Rebl Group-konsernin vuonna 2021 hankkima digitaaliseen aineiston- ja brändinhallintaan erikoistunut Gredi Oy fuusioitiin siihen. Tänä päivänä Exovella on viisi toimistoa Suomessa ja yksi Tallinnassa. Yhtiö on toteuttanut digitaalisia ratkaisuja muun muassa Nesteelle, Sanoma Medialle, Finavialle ja Tampereen kaupungille.

RockOn Oy on ainutlaatuinen IT-alan yhtiö, joka tarjoaa myyntiä ja markkinointia tukevan tuotetiedon keskitetyn hallintajärjestelmän, eli PIM (Product Information Management) -järjestelmän. PIM-järjestelmällä pyritään koostamaan tehokkaasti tärkeää tuotetietodataa ja parantamaan sen laatua. RockOn tarjoaa palveluita liittyen markkinoiden johtavaan tuotetiedonhallintajärjestelmä Akeneoon. PIM-järjestelmän lisäksi ratkaisuja esimerkiksi mobiilisovellusten ja verkkokauppojen kehittämiseen sekä erilaisiin integraatioihin. Rebl Group osti RockOn Oy:n osakekannan elokuussa 2022.

MIM Cloud on Reblin kehittämä ratkaisu nousevaan markkinoinnin megatrendiin

Retail media, eli kaupan mediallistuminen on Rebl Groupin näkemyksen mukaan nousemassa yhdeksi markkinoinnin keskeisimmistä teemoista. Yksinkertaistetusti Retail medialla tarkoitetaan markkinointia kuluttajalle mahdollisimman lähellä ostopistettä, eli sitä paikkaa, jossa ostopäätös tehdään. Käytännössä tämä tarkoittaa verkko- sekä kivijalkakauppojen hyödyntämistä markkinointialustana brändeille.

Rebl Groupin mukaan Retail medialla on potentiaalia nousta yhdeksi kiinnostavimmista markkinointialustoista, joka toimii monille yrityksille jopa ensisijaisena media-alustana. Ilmiön merkittävyyden takia se on keskeisessä osassa Rebl Groupin nykyistä strategiaa. Konsernin tavoitteen on luoda älykkäästi hallinnoitu ja ohjattu monimuotoinen mediaympäristö yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa.

Rebl Group: Suunniteltu kehityskulku Retail mediassa
Rebl Groupin suunnittelema kehityspolku Retail mediassa. Lähde: Rebl Group

Tätä tavoitetta kohti Rebl Group on edennyt kehittämällä helposti pilviympäristössä hallittavaa Marketing Information Management (MIM) Cloud -ratkaisua. MIM Cloud tarjoaa ratkaisun kaupanalan toimintaympäristön solmukohtiin, joiden keskiössä on jatkuvasti muuttuva markkinadynamiikka ja asiakaskäyttäytyminen. Käytännössä tuotteella on mahdollista hallinnoida tuotedataa sekä eri markkinointitoimenpiteistä saatua tietoa. MIM Cloudilla voidaan esimerkiksi seurata kuinka hyvin markkinointikampanja aiheuttaa haluttua reaktiota, eli lisääkö se tiettyjen tuotteiden kysyntää.

Rebl Groupin mukaan MIM Cloud -ratkaisu koostaa eri lähteistä saatavan datan yhteen, tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Se varmistaa informaation nopean saatavuuden ja paremman laadun, jotka mahdollistavat johdonmukaisuuden päätöksenteossa. Ratkaisun tehokkuuden ja nopeuden takaamiseksi MIM Cloud hyödyntää automaatioteknologioita, kuten tekoälyä ja koneoppimista.

Tehokkaamman informaation hallinnan ja markkinoinnin monikanavaisen automaation kautta MIM Cloud pienentää kustannuksia samalla lisäten myyntiä ja asiakasuskollisuutta. Rebl Group luottaa ylivoimaisen informaatiologistiikan hallinnan luovan ylivoimaista kilpailuetua.

Rebl Groupin taloudelliset tavoitteet

Vuoteen 2026 yltävän strategiajakson pääteemoina ovat arvonluonti ja kannattavan kasvun kiihdyttäminen. Myös vastuullisuus pysyy edelleen liiketoiminnan keskiössä.

Vuosina 2024-2026 Rebl Group hakee omistaja-arvon kasvattamista seuraavilla taloudellisilla tavoitteilla:

  • Liikevaihto ylittää strategiakauden lopussa 140 miljoonaa euroa, liiketoimintojen vuosittainen vastuullinen kasvu:
    • Näkyvyysliiketoiminnan kasvu suurempi kuin 20 %
    • Digitaalisen liiketoiminnan kasvu suurempi kuin 20 %
    • Painoliiketoiminnan markkinaosuuden kasvattaminen
  • Kannattavuus: Strategiakauden lopussa käyttökate-% suurempi kuin 10 %
    • Näkyvyysliiketoiminnan käyttökate-% suurempi kuin 15 %
    • Digitaalisen liiketoiminnan käyttökate-% suurempi kuin 15 %
    • Painoliiketoiminnan käyttökate-% suurempi kuin 7 %
  • Vakavaraisuus: Omavaraisuusaste suurempi kuin 35 % ja nettovelan suhde käyttökatteeseen strategiajakson lopussa pienempi kuin 3,0.
  • Hiilijalanjälki on pienentynyt strategiakauden lopussa 21,0 % vertailuvuoteen 2022 verrattuna.

Näkymät vuodelle 2024

Rebl Groupin antaman ohjeistuksen mukaan se odottaa konsernin vuoden 2024 jatkuvien liiketoimintojen liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla ja liiketuloksen paranevan vuoden 2023 tasosta. Vuonna 2023 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 116,2 miljoonaa euroa ja liiketulos oli -0,9 miljoonaa.

Rebl Groupin Q2-tulos

Huhti-kesäkuussa Rebl Groupin (ent. PunaMusta Media Oyj) jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto kasvoi 3,9 prosenttia vertailukaudesta ja oli 31,0 miljoonaa euroa. Konsernin liiketulos kääntyi voitolliseksi ja oli 0,3 miljoonaa euroa.

Vaikka yleisessä taloudellisessa tilanteessa ei vuoden toisella kvartaalilla tapahtunut olennaista muutosta, onnistui Rebl Group kääntämää jatkuvien toimintojensa liikevaihdon kasvuun. Liikevaihto kasvoi kaikissa liiketoiminnoissa. Painoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 1,2 prosenttia, mihin vaikuttivat tehdyt liiketoimintakaupat ja rullapainamisen volyymien laskun pysähtyminen. Näkyvyysliiketoiminnassa liikevaihto kasvoi 2,5 prosenttia ja digitaalisessa liiketoiminnassa jopa 35,4 prosenttia. Toki jälkimmäisen liiketoimintasegmentin liikevaihtoon vaikutti merkittävän positiivisesti tehdyt yrityskaupat. Yrityskauppojen vaikutuksilla oikaistuna digitaalisen liiketoiminnan liikevaihto laski 17,0 prosenttia.

Katsauskaudella Rebl Groupin jatkuvien toimintojen kannattavuus kehittyi positiivisesti käyttökatteen kasvaessa 2,6 miljoonaan euroon. Kannattavuus parani painoliiketoiminnassa sekä näkyvyysliiketoiminnassa, jossa PunaMusta Coloro Oy:n tytäryhtiön PixMill Estonian divestoinnista saatu myyntivoitto nosti käyttökatetta. Digitaalisen liiketoiminnan tuloskehityksessä näkyi edelleen yleisesti alan heikentynyt kysyntä ja uusien projektien vähäisyys käyttökatteen heikentyessä 0,5 miljoonaa euroa -0,4 miljoonaan euroon.

Sijoittajan näkökulma

Rebl Groupin strateginen transformaatio on vienyt yhtiötä kiinnostavampaan suuntaan. Omasta medialiiketoiminnasta luopuminen ja keskittyminen tulevaisuuden markkinointitrendeihin vaikuttavat fiksuilta ratkaisuilta.

Retail media on ainakin suurelle yleisölle vielä melko tuntematon käsite, mutta Rebl Groupin tuottaman tutkimuksen perusteella tämän modernin markkinointialustan merkitystä ei voi väheksyä. Myös Sijoittaja.fi:n näkemyksen mukaan Retail median potentiaali vaikuttaa uskottavalta.

Rebl Groupin MIM Cloud- ratkaisu sitoo yhtiön teknologisen kehityksen, erityisesti verkkokaupan ja pilvipalveluiden, megatrendeihin. Konserni on väläytellyt ratkaisun hyödyntävän myös automaatiota ja tekoälyä, mutta ainakin jälkimmäisen integrointi on yhtiön Retail mediaa koskevan kehityspolun loppupäässä.

Taloudellisten tavoitteidensa perusteella Rebl Group pyrkii luomaan omistaja-arvoa panostamalla erityisesti näkyvyys- ja digitaaliseen liiketoimintaan. Tavoiteltu yli 140 miljoonan euron liikevaihto saavutetaan 2024-2026 välisenä aikana noin 10 prosentin vuotuisella liikevaihdon kasvulla. Kannattavuuden puolesta tavoiteltu yli 10 prosentin EBITDA-marginaali edellyttäisi yli 24 prosentin vuosittaista käyttökatteen kasvua.

Edellisellä tilikaudella Rebl Group-konsernin osakekohtainen tulos oli vielä pakkasella, joten osakkeelle ei ole mielekästä laskea P/E-lukua. Liikevaihdon suhdetta markkina-arvoon kuvaava P/S-luku on kuitenkin laskettavissa. Rebl Groupin markkina-arvo 26.9. päätöskurssilla laskettuna on 23,5 miljoonaa euroa. Kaavassa käytetään kuluvan vuoden 2024 arvioitua liikevaihtoa, joka ohjauksen mukaan pysyy edellisvuoden tasolla (116,2 M€). Rebl Groupin P/S-luvuksi saadaan näin todella matala 0,2. Luku indikoi osakkeen markkina-arvon olevan matala suhteessa yhtiön liikevaihdon tasoon.

Taloudellisten tavoitteidensa mukaiseen yli 140 miljoonan euron liikevaihtoon suhteutettuna nykyinen markkina-arvo on vielä matalampi P/S-luvun ollessa alle 0,17. Tavoitteiden mukainen yli 10 prosentin käyttökatemarginaali puolestaan tarkoittaa vähintään 14 miljoonan euron käyttökatetta. Nykyisen markkina-arvon suhde käyttökatetavoitteeseen on vain 1,68 kertainen. Nämä ovat maltillisia arvostuslukuja, jos yhtiö pääsee 10 prosentin kasvuvauhtiin 2024-2026 välisenä aikana.

Markkinoinnin ja viestinnän sektoreilla toimivan Rebl Groupin liiketoiminta on herkkää suhdannevaihteluille, sillä toistaiseksi sen palveluiden kysyntä riippuu pitkälti asiakkaiden investointihaluista, joihin taas reaalitalouden tilanne vaikuttaa. Keskuspankit ovat nyt siirtyneet koronlaskusykliin ja taloutta elvyttävälle linjalle. Vaikutusten pitäisi näkyä kiihtyvänä kasvuna 2025, mikä tukee syklisten toimisektoreiden kehitystä, kuten myös Rebl-konsernin liiketoimintaa.

Merkittävimpinä riskeinä Rebl Groupille ovat taloustilanteen yllättävä äkillinen heikentyminen sekä kasvun pysähtyminen. Turvaa tätä vastaan luo vahva tase omavaraisuusasteen ollessa yli 40 prosenttia.

Rebl Group ei ole jakanut osinkoa tilikauden 2021 jälkeen, eikä yhtiön taloudellisissa tavoitteissa ole mainintaa osingonjakopolitiikasta. Osakkeelta ei siis kannata odottaa osinkotuottoa lähitulevaisuudessa.

Tehty kaupallisessa yhteistyössä Rebl Groupin kanssa.

Bowa Legal näkyvyys
Sinua voisi kiinnostaa
Tuloskausi käynnistyy – tuloskasvuodotukset maailmalla maltilliset. Mitä Nokialta ja KONEelta odotetaan?
Volatiliteetti rahoitusmarkkinoilla: Miten sijoittajan kannattaa hyödyntää volatiliteettia?
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Sijoittajan valinnat