Perjantain osakeralli oli esimakua siitä, mitä on tulossa, jos riskit eivät realisoidu

Osakemarkkinoilla saatiin rallivaihde silmään. Näitä pörssipäiviä sijoittaja ei voi missata. Voimakkaat kurssiliikkeet antoivat esimakua tulevasta. Nyt on hyvä muokkailla salkkuja tulevia nousuja varten.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Osakemarkkinoilla saatiin rallivaihde silmään. Näitä pörssipäiviä sijoittaja ei voi missata. Voimakkaat kurssiliikkeet antoivat esimakua tulevasta. Nyt on hyvä muokkailla salkkuja tulevia nousuja varten.

USA:sta jälleen vahva työllisyysraportti

USA:ssa julkistettiin perjantaina 2.6. tuore työllisyysraportti. Odotuksissa oli 190 000 uutta työpaikkaa, mutta työpaikkoja tulikin 339 000. Työttömyysaste oli alhaisella tasolla 3,7 prosentissa ja keskiansiot nousivat 4,3 prosenttia. Raportti kertoi talouden porskuttavan vahvana, mutta palkkainflaatio ei ole kiihtymässä. Osakemarkkinat tykkäsivät raportista ja kaikkialla nähtiin laaja-alaista nousua.

Lähde: Marketwatch.com

Nousu oli harvinaisen laaja-alaista

Viikon päätteeksi kurssinoususta pääsivät nauttimaan sektorit, jotka ovat olleet viime aikoina laskukärjessä. Materiaalit, teollisuus, energia, kiinteistöt, rahoitus, syklinen kulutus olivat tuottokärjessä. Vastaavasti viestintäpalvelut ja teknologia tuottivat sektoreista heikoiten.

Indeksitason kuvaajasta näkee, miten alkuvuoden pörssikehitys on ollut täysin teknologiaosakkeiden varassa. Nasdaq100 -indeksi on noussut yli 30 %. Vastaavasti teollisuuspainotteinen Dow Jones -indeksi pääsi vuodelta 2023 plussalle vasta eilisen nousun ansiosta. Pienyhtiöindeksi Russell 2000 on vaivaiset 4 % plussan puolella. Suomi-osakkeet ovat sen sijaan olleet erityisen heikkoja. OMXH25-indeksi on yli 6 % miinuksella vuoden alusta. Kurssikäyristä kuitenkin näkee, miten Russell 2000, Dow Jones ja OMXH25 -indeksit ottivat voimakkaat hypyt perjantaina 2.6.2023 ja lähtivät kuromaan Nasdaq 100 -indeksin tuottoeroa kiinni.

Sijoittajan näkökulma

Jäsenosiossa analysoimme markkinaliikkeitä ja kerromme näkemyksemme tilanteesta. Pohdimme, mihin asentoon sijoitussalkut kannatta nyt virittää. Etenkin, jos on missannut teknologiaosakkeiden jättirallin alkuvuoden aikana.

Mihin asentoon sijoitussalkut?


Tämä sisältö on vain Sijoittaja.fi-jäsenille. Kokeile kaksi viikkoa ilmaiseksi

Kokeilun jälkeen tilaus jatkuu 11,90 € / kk. Tilauksen voi perua milloin tahansa.


Vältä riskit ja löydä ostopaikat markkinaympäristön avulla

Markkinaympäristöön on koottu sijoittajan kannalta keskeisimmät osakemarkkinoita, talouden tilaa ja markkinan riskejä kuvaavat indikaattorit. Markkinaympäristö kuuluu Sijoittaja.fi:n jäsenyyteen.

Sijoita osakeantiin
Sinua voisi kiinnostaa
Mitä Fedin korkopäätös tarkoittaa sijoittajalle?
Sijoittaja-Live: Markkinakatsaus, Fedin korkopäätös ja puolustusteollisuuden osakkeet
Kuusi puolustusteollisuuden osaketta Helsingin pörssistä
Viimeinen mahdollisuus tarttua Nordean osinkoon vuonna 2025
Sijoittajan valinnat