Sijoittajat siirtymässä defensiivisistä osakkeista syklisiin?

ETF-rahavirrat näyttävät sijoittajien suosineen syklisiä osakkeita kesä-heinäkuussa, ja viime päivinä sykliset osakkeet ovat olleet Helsingin pörssin suurimpia nousijoita. Ovatko sykliset osakkeet nyt kääntymässä?

ETF-rahavirrat markkinaympäristö osakkeet

Suursijoittajat suosivat syklisiä osakkeita kesä-heinäkuussa

Sykliset osakesektorit (materiaali, harkinnanvarainen kulutus, rahoitus ja kiinteistö) ovat muita sektoreita suhdanneherkempiä, ja ne reagoivat usein voimakkaasti talouskasvun hidastumiseen tai vahvistumiseen.  Näiden osakkeiden beeta-kerroin on korkea eli osakemarkkinan laskiessa osakkeet laskevat yleistä markkinaa enemmän. Noususuhdanteessa raaka-aineiden hinnat, korkotaso ja kulutus nousevat ja yhtiöt tekevät hyvää tulosta. Laskusuhdanteessa tilanne on päinvastoin.

Alkuvuosi on ollut Helsingin pörssin syklisille yhtiöille vaikea. Viime päivinä markkinoilta on kuulunut pitkästä aikaa positiivisia uutisia sykliselle sektorille, kun UPM ja Kemira ovat julkistaneet markkinoiden odotuksia parempia tuloslukuja nostaen koko syklisen sektorin osakkeet nousuun.

Mahdollisesta käänteestä kertovat myös suursijoittajien rahavirrat: sykliset osakesektorit keräsivät suurimmat ETF-rahavirrat kesä-heinäkuussa markkinoiden elpyessä kauppasodan synnyttämästä markkinalaskusta. Samaan aikaan moni defensiivinen sektori lasketteli alamäessä sijoittajien vetäessä rahojaan pois näiltä markkinoilta. Syklisistä sektoreista kiinteistösektori keräsi 859 MEUR nettorahavirrat, materiaalisektori keräsi 460 MEUR nettosijoitukset, myös teollisuus- ja rahoitussektori keräsivät merkittävät pääomat. Defensiivinen terveydenhuoltosektori oli kuukauden suurin kärsijä.

Sykliset osakesektorit keräsivät suurimmat ETF-rahavirrat kesä-heinäkuussa markkinoiden elpyessä kauppasodan synnyttämästä markkinalaskusta

Euroopassa syklisillä osakkeilla takana rajua rytinää

Euroopan osakemarkkinoiden tähänastinen huippu oli tammikuun lopulla 2018. Laskumarkkinan alettua Euroopassa defensiiviset osakkeet ovat päihittäneet sykliset osakkeet ylivoimaisesti, eikä 3-12 kuukauden trendissä näy vielä merkkejä laajasta käänteestä (kuvaaja alla: sykliset vs. defensiiviset osakkeet). Yleensä syklisiä osakkeita kannattaa suosia, kun osakemarkkinat kääntyvät nousuun laajan laskumarkkinan jälkeen (vrt. 2009-, 2011-, 2016-). Joko laaja käänne syklisissä osakkeissa on lähestyy? Ehkä. Ainakin talousyllätysten suunta on kääntynyt Euroalueella nousuun ja viimeisen kuukauden kurssiliikkeet tukevat tarinaa.

Positiiviset luvut (vihreällä) kertovat syklisten osakkeiden pärjänneen defensiivisiä paremmin ja päinvastoin.

Johtopäätökset sijoittajille

Sykliset osakkeet tarjoavat sijoittajalle oivan tavan ottaa kaikki irti talouskasvun elpymisestä. Paras aika sijoittaa syklisiin osakkeisiin on suurten markkinalaskujen jälkeen, kun markkinariskit kääntyvät laskuun, sijoittajat ryhtyvät ottamaan jälleen riskiä ja talousyllätykset ovat nousussa. Vastaavasti markkinalaskuissa kannattaa suosia defensiivisiä osakkeita.

Seuraa tilanteen kehittymistä ja sijoittajan tärkeimpiä indikaattoreita Markkinaympäristössä.

Siirry uudistettuun markkinaympäristöön tästä!





SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa




Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje



Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy