IPO
IPO (”Initial Public Offering”) on lyhenne jota käytetään listautumisannista. Se tarkoittaa, että yhtiö hakeutuu julkisen kaupankäynnin kohteeksi pörssiin ja tarjoaa samalla osakkeitaan yleisölle. Listautumisen jälkeen yhtiön osakkeilla voi käydä kauppaa pörssissä.
Kotimainen IQM Quantum Computers teki torstaina historiaa noustessaan ensimmäisenä eurooppalaisena kvanttilaskentayhtiönä suureen yhdysvaltalaiseen pörssiin. Päälistautumisen jälkeen yhtiön osakkeet otettiin perjantaina kaupankäynnin kohteeksi myös Helsingin pörssissä.
SpaceX listautui pörssiin ja teki sen tyylillä. Ensimmäistä kertaa tavallinen sijoittaja pääsi mukaan avaruus- ja Starlink-liiketoimintaan, ja osake nousi heti ensimmäisenä päivänä 19 prosenttia yli antihinnan. Innostuksen alla piilevät kuitenkin myös miljarditappiot ja äänivaltarakenne, joka pitää Elon Muskin tiukasti ohjaksissa. Kävimme läpi, miten ensimmäinen pörssipäivä meni ja mitä SPCX-osakkeesta kannattaa tietää.
Kotimainen teknologiayhtiö Reaktor Group Oyj suunnittelee listautumista Helsingin pörssin säännellylle markkinalle. Listautumismyynnillä ja -annilla kerätyillä varoilla jo kansainvälisesti toimiva yhtiö aikoo muun muassa kiihdyttää kasvuaan. Lue analyysimme listautumisesta!
Espoolainen Savox Communications hakee osakkeitaan kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin säännellylle markkinalle. Kaupankäynnin odotetaan alkavan prelistalla arviolta 18.6.2026 ja säännellyllä markkinalla 22.6.2026 tunnuksella SAVOX. Kyseessä on suomalainen puolustusalan pörssitulokas hetkellä, jolloin koko sektori on sijoittajien erityisessä suosiossa.
Reaktor Group Oyj suunnittelee listautumista pörssiin osana kasvunsa ja kansainvälistymisensä seuraavaa vaihetta. Reaktor on ohjelmistokehitykseen, digitaalisiin ratkaisuihin ja teknologiaan keskittyvä yhtiö, joka palvelee kansainvälisiä asiakkaita useilla toimialoilla ja markkina-alueilla.
KPY listautuu First Northiin keräten noin 10 miljoonaa euroa rahoittaakseen siirtymäänsä rahastopohjaiseksi sijoitusyhtiöksi. Osuuskunnan listautuminen on Helsingissä harvinaista, ja se tuo mukanaan piirteitä, joita tavallisesta pörssiosakkeesta ei löydy. Tässä artikkelissa käymme läpi annin perustiedot, aikataulun, yhtiön talouden ja sijoittajan näkökulman.
Pre-IPO-, eli lähes pörssilistautumiskypsiin yksityisyhtiöihin sijoittaminen on ollut aiemmin lähtökohtaisesti institutionaalisten sijoittajien yksinoikeus. Nyt Invesdor on avannut oven pre-IPO-markkinaan myös pienemmille yksityissijoittajille.
Listautumisannista käytetään lyhennettä IPO (”Initial Public Offering”). Tuhti tietopaketti listautumisesta - miten osallistua, millaisia tuottoja voi odottaa ja mitä riskejä listautumiseen liittyy? Päivitetty listautumistiedoilla 15.5.2025.
Vuosien hiljaiselon jälkeen patoutunut listautumispaine on purkautumassa. Vuoden 2026 ennustetaan olevan käännekohta listautumismarkkinalla (IPO), mutta kilpailu sijoittajien pääomista tulee olemaan kovaa. Tässä artikkelissa kerromme, miten maksimoit yhtiösi arvostuksen ja varmistat annin ylimerkinnän.
Kolme IR-viestinnän tärkeintä tunnuslukua ovat EPS, operatiivinen liikevoitto ja nettovelka suhteessa käyttökatteeseen. Kerromme myös miksi P/E-luku ja osinkotuotto eivät ole sijoittajaviestinnän näkökulmasta tärkeitä tunnuslukuja.
Onko tässä seuraava eurooppalainen puolustussektorin kurssiraketti? Analyysissa listautumista suunnitteleva KNDS N.V.