Puolustussektorin kasvuyhtiö Sensofusion Oyj suunnittelee listautumista

Kotimainen lupaava puolustussektorin kasvuyhtiö Sensofusion suunnittelee listautumista. Jo kansainvälisesti toimivan yhtiön arvostus voi kohota listautumisessa jo yli miljardin euron. Tässä artikkelissa on kaikki keskeinen Sensofusion Oyj:n IPO:sta.

Artikkelin kansikuva: Sensofusion Oyj

Droonipuolustusjärjestelmiä kehittävä Sensofusion suunnittelee pörssilistausta

Keskiviikkona 23.9.2026 kotimainen puolustussektorin yhtiö Sensofusion Oyj tiedotti suunnittelevansa osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsingin säännellylle markkinalle. Listautumisen yhteydessä on suunnitteilla järjestää listautumisanti, jossa Sensofusion tarjoaa merkittäväksi uusia osakkeita, sekä listautumismyynti, jossa yhtiön pääomistajan Haave Oy:n sekä eräiden muiden nykyisten osakkeenomistajien odotetaan tarjoavan ostettavaksi jo olemassa olevia osakkeita. Suunnitelmien mukaan listautumisanti suunnataan yleisölle sekä institutionaalisille sijoittajille, ja listautumismyynti vain institutionaalisille sijoittajille.

Listautumisannissa tarjottavilla uusilla osakkeilla Sensofusion pyrkii alustavasti keräämään noin 300 miljoonan euron bruttovarat, jotka on määrä allokoida yhtiön kasvuun sekä taloudellisen joustavuuden vahvistamiseen. Pörssilistautumisella Sensofusion pyrkii lisäämään tunnettuuttaan asiakkaiden, mahdollisten tulevien työntekijöiden sekä sijoittajien keskuudessa, ja näin parantamaan kilpailukykyään.

Päivitämme artikkelia, kun yhtiö julkaisee lisätietoa listausprosessin etenemisestä.

Sensofusion Oyj:n suunniteltu IPO lyhyesti

  • Suomalainen droonin tunnistus- ja torjuntaratkaisuja kehittävä Sensofusion Oyj suunnittelee osakkeidensa listausta Nasdaq Helsingin säännellylle markkinalle
  • Listautumisen yhteyteen on suunniteltu listautumisantia ja -myyntiä
    • Annissa tarjotaan merkittäväksi uusia osakkeita, joilla pyritään keräämään alustavasti noin 300 miljoonan euron bruttovarat
    • Listautumisanti suunnataan myös yleisölle
    • Osa listautumisannista sekä listautumismyynti suunnataan institutionaalisille sijoittajille. Eräät ankkurisijoittajat ovat jo sitoutuneet tietyin ehdoin merkitsemään osakkeita 170 miljoonalla eurolla, jos yhtiön arvostus ennen listautumisantia ja -myyntiä on enintään 1 300 miljoonaa euroa

Mainos alkaa
BTCHEL näkyvyys

Mainos päättyy

Puolustusteollisuuden valmistaja kasvaa jo kansainvälisillä markkinoilla

Sensofusion on suomalainen vuonna 2016 perustettu puolustusvälinevalmistaja, joka on erikoistunut droonien tunnistus- ja torjuntateknologiaan. Yhtiö kertoo tutkivansa kattavasti kaikkia relevantteja drooniteknologioita, kuten radio- ja tutkateknologiaa sekä häirintäjärjestelmiä, ja hyödyntää laajaa tunnistustietokantaansa tuotteidensa kehittämisessä.

Droonien tunnistamisen Sensofusion määrittää olevan droonin havaitsemista, seurantaa ja tunnistamista siten, että suojautuminen ja tarvittavat varoitustoimet ovat mahdollisia. Droonien torjunnalla puolestaan tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla estetään, häiritään tai lamautetaan droonin toiminta tai sen aiottu käyttötarkoitus, esimerkiksi radiohäirinnän tai torjuntadroonien avulla. Sensofusion kehittää sekä tunnistamisessa ja torjunnassa käytettyä kalustoa että niiden taustalla olevaa ohjelmistoa. Sensofusion omistaa ja hallinnoi itse koko arvoketjunsa tutkimuksesta ja tuotekehityksestä valmistukseen, asiakassuhteisiin ja jälkimarkkinapalveluihin asti.

Viime vuosien geopoliitinen epävarmuus on kasvattanut Sensofusionin ratkaisujen kysyntää, ja yhtiö on onnistunut laajentumaan kansainvälisille markkinoille. Tilikaudella 2025 yhtiön liikevaihdosta 87,2 prosenttia syntyi EMEA-alueella, 9,1 prosenttia Pohjois-Amerikassa ja loput 3,7 prosenttia muualla maailmassa. Sensofusion on kuitenkin korostanut, ettei sen liikevaihto ole sidottu aktiiviisiin konflikteihin, vaan kasvu on syntynyt puolustus- ja turvallisuusasiakkaiden laajemman kysynnän nousun mukana.

Arvostus voi nousta yli miljardin euron

Pörssitiedotteessaan Sensofusion kertoi ankkurisijoittajien sitoutuneen 170 miljoonan euron merkintöihin, jos yhtiö arvostus ennen listautumisannista ja -myynnistä saatavia varoja on enintään 1,3 miljardia euroa. Maininta antaa osviittaa siitä, että yhtiön pre-money-arvostus voi nousta yli miljardin euron. Arvostus olisi poikkeuksellisen korkea Helsingin pörssiin listautuvalle kasvuyhtiölle.

Sensofusionin tilintarkastamattomalla 12 kuukauden jaksolla 1.7.2025–30.6.2026 yhtiön liikevaihto oli 49,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 30,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee noin 61 %:n liikevoittomarginaalia. Oikaistu sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli peräti 277,8 %, ja henkilöstöä oli 111. Numerot viittaavat erittäin kannattavaan, pääomakevyeseen liiketoimintamalliin, mutta sijoittajan kannattaa selvittää listalleottoesitteestä, kuinka pysyvää kannattavuus on. Puolustusteknologian tulos voi vaihdella toimitusrytmin, suurten sopimusten ja kasvupanostusten mukaan.

Valuaatio näyttää lähtötiedoilla vaativalta. Ankkurisijoittajien sitoumukset edellyttävät, että yhtiön arvostus ennen annista saatavia varoja on enintään 1,3 miljardia euroa; suhteessa viimeisen 12 kuukauden liikevaihtoon tämä vastaa noin 26x liikevaihtoa ja suhteessa liikevoittoon noin 43x EBITiä. Jos yhtiö kerää tavoitellut 300 miljoonaa euroa uutena pääomana, listautumisen jälkeinen laskennallinen markkina-arvo olisi noin 1,6 miljardia euroa, jolloin vastaavat luvut nousisivat noin 32x liikevaihtoon ja 53x liikevoittoon. Kyse on siis selvästi kasvuyhtiöarvostuksesta: nykyinen hinta voi olla perusteltu vain, jos Sensofusion pystyy kasvamaan nopeasti useita vuosia, säilyttämään korkean kannattavuuden ja muuttamaan antiin kerättävän pääoman tehokkaasti uusiksi tilauksiksi ja teknologiakyvykkyyksiksi.

Listautumisantiin ja -myyntiin sitoutuneet ankkurisijoittajat ovat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, eräät OP-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot sekä Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.