Timo Heikkilä
Timo on Sijoittaja.fi:n perustajayrittäjä yhdessä Hannu Huuskosen kanssa. Hän on kokenut sijoitus- ja rahoitusalan ammattilainen, jonka erityisosaamista ovat osake- ja markkina-analyysit, ETF:t sekä sijoitusstrategiat. Lisäksi Timo toimii kansainvälisten sijoitussalkkujen pääsalkunhoitajana, AIFM-rahaston pääsalkunhoitajana ja sijoitusyhtiön osakesalkunhoitajana.
Sijoittaja.fi:n Treidityökalu tuottaa päivittäin uusia osakeideoita. Analyytikkotiimimme poimii Sijoittaja AI:n kanssa näistä mielenkiintoisimmat osakeideat, jotka löytyvät nyt kootusti yhdestä salkusta. Säästä aikaa ja poimi parhaat ideat salkkuusi.
Timo Heikkilä
Markkinat odottavat hermostuneina perjantaisia USA:n työllisyyslukuja. Vääränlainen luku voi sysätä osakkeet laskuun. Sijoittajat varautuvat julkaisupäivään painottamalla defensiivisiä ja hakemalla suojaa VIX:istä.
Timo Heikkilä
Puolustusteollisuus on noussut uudeksi megatrendiksi. Listasimme seitsemän puolustusalan kasvusta hyötyvää osaketta Helsingin pörssistä sekä yhden jokeriosakkeen.
Timo Heikkilä
Korkoa korolle -ilmiö on sijoittajan paras ystävä. Laskimme kahden esimerkin avulla, paljonko korkoa korolle -ilmiö tuottaa 30 vuodessa.
Timo Heikkilä
USA:n työmarkkinat ovat heikentyneet nopeasti Trumpin kauppasodan seurauksena. Onko tilanne väliaikaista vai ajautuuko USA taantumaan? Jälkimmäinen olisi osakkeille myrkkyä.
Timo Heikkilä
Suomi Fundamentti -mallisalkkumme on ollut seurannassa yli 15 vuotta ja se on voittanut indeksin selvästi. Nyt esittelyssä kolme osaketta, jotka juuri nyt mallisalkussa suurimmalla painolla.
Timo Heikkilä
Osakemarkkinoiden arvostustasot ovat koholla, joten on hyvä hetki suunnata katseet arvo-osakkeisiin. Alelaarista ei kannata etsiä halvimpia, vaan panostaa laatuun. Korkeamman laadun arvo-osakkeet voivat olla voittajavalinta tähän markkinatilanteeseen.
Timo Heikkilä
Howard Marks on sijoittajalegenda, joka on julkaissut sijoitusmuistion, jossa käy läpi markkinoiden nykytilaa hinnoittelua ja arvostustasoja. Marks ottaa myös kantaa, minkälainen sijoitusstrategia sopii tähän markkinatilanteeseen.
Timo Heikkilä
ETF on pörssinoteeraattu rahasto. Niiden suosio on kasvanut maailmalla rajusti. Tässä artikkelissamme kerromme, miten ETF-sijoituksen voi tehdä käytännössä.
Timo Heikkilä
Palantir on etenkin piensijoittajien suosikkiosake ja tarjonnut 1800 prosentin tuoton viimeiseltä kolmelta vuodelta. Arvostus on hurjan kurssinousun jäljiltä täysin omassa luokassaan.
Timo Heikkilä
Saatiinko osakemarkkinoilla esimakua tulevasta, kun USA:ssa koettiin pienimuotoinen teknologiaosakkeiden myyntiaalto. Elokuun markkinakatsauksessa tärkeimmät nostot markkinatilanteesta ja odotukset osakkeiden kehityksestä.
Timo Heikkilä









