Tässä markkinassa parhaiten toimineet osakkeet Markkinatilanne on ankea, mutta tässäkin tilanteessa löytyy valopilkkuja. Valitsimme 18 osaketta Suomesta ja maailmalta, jotka ovat toimineet vaikeana sijoitusvuotena 2022 parhaiten. Timo Heikkilä 12.10.2022 osakkeet sijoitusideat Markkinatilanne on ankea, mutta tässäkin tilanteessa löytyy valopilkkuja. Valitsimme 18 osaketta Suomesta ja maailmalta, jotka ovat toimineet vaikeana sijoitusvuotena 2022 parhaiten. Markkinatilanne Markkinatilanne on vaikea. OMX Helsinki 25 ja S&P 500 -indeksit ovat laskeneet yli 20 prosenttia vuoden alusta ja ovat karhumarkkinassa. Karhu ei ole hellittänyt otettaan, vaan viimeinen kuukausi on ollut osakkeille ankea. Korot ovat nousseet voimakkaasti. Inflaatio laukkaa korkealla ja keskuspankit kiristävät rahapolitiikkaa, minkä kerkeävät. Kaikki orastavat nousut ovat päätyneet laskuihin. Näin kävi myös lokakuun alussa, kun USA:n työllisyysraportti oli odotuksia parempi. Tässä markkinassa parhaiten toimineet osakkeet Näinkin ankeassa markkinatilanteessa löytyy osakkeita, jotka ovat pärjänneet menestyneet hyvin. Poimimme suomalaisten ja kansainvälisten osakkeiden Osaketyökaluilla vahvan momentin osakkeita. Näistä valitsimme osakkeet, jotka ovat pärjänneet suhteellisesti hyvin kuluvana vuotena ja viimeisen kuukauden aikana. Jäsenosiossa esittelemme osakevalintamme. Suomen markkinoilta pickasimme kahdeksan osaketta ja kansainvälisiltä markkinoilta 10 osaketta. Suomesta listalle ylsi ikisuosikki Sampo, jonka kokonaistuotto vuoden alusta on peräti 10,9 prosenttia. Kansainvälisistä osakkeista energiaosakkeet ovat menestyneet erinomaisesti. Näin on tehnyt esimerkiksi energiajätti Exxon Mobil, joka on kuluvana vuotena tuottanut hurjat 65,1 prosenttia. Kahdeksan osaketta Suomesta Suomesta tässä markkinassa parhaiten toimineita osakkeita ovat eQ, UPM, Orion, Neste, Ålandsbanken, Incap, Sampo ja Sanoma. Paras kuluvan vuoden tuotto on Orionilla. Paras viimeisen kuukauden tuotto on Ålandsbankenilla. Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? osakkeet sijoitusideat
Markkinatilanne Markkinatilanne on vaikea. OMX Helsinki 25 ja S&P 500 -indeksit ovat laskeneet yli 20 prosenttia vuoden alusta ja ovat karhumarkkinassa. Karhu ei ole hellittänyt otettaan, vaan viimeinen kuukausi on ollut osakkeille ankea. Korot ovat nousseet voimakkaasti. Inflaatio laukkaa korkealla ja keskuspankit kiristävät rahapolitiikkaa, minkä kerkeävät. Kaikki orastavat nousut ovat päätyneet laskuihin. Näin kävi myös lokakuun alussa, kun USA:n työllisyysraportti oli odotuksia parempi. Tässä markkinassa parhaiten toimineet osakkeet Näinkin ankeassa markkinatilanteessa löytyy osakkeita, jotka ovat pärjänneet menestyneet hyvin. Poimimme suomalaisten ja kansainvälisten osakkeiden Osaketyökaluilla vahvan momentin osakkeita. Näistä valitsimme osakkeet, jotka ovat pärjänneet suhteellisesti hyvin kuluvana vuotena ja viimeisen kuukauden aikana. Jäsenosiossa esittelemme osakevalintamme. Suomen markkinoilta pickasimme kahdeksan osaketta ja kansainvälisiltä markkinoilta 10 osaketta. Suomesta listalle ylsi ikisuosikki Sampo, jonka kokonaistuotto vuoden alusta on peräti 10,9 prosenttia. Kansainvälisistä osakkeista energiaosakkeet ovat menestyneet erinomaisesti. Näin on tehnyt esimerkiksi energiajätti Exxon Mobil, joka on kuluvana vuotena tuottanut hurjat 65,1 prosenttia. Kahdeksan osaketta Suomesta Suomesta tässä markkinassa parhaiten toimineita osakkeita ovat eQ, UPM, Orion, Neste, Ålandsbanken, Incap, Sampo ja Sanoma. Paras kuluvan vuoden tuotto on Orionilla. Paras viimeisen kuukauden tuotto on Ålandsbankenilla. Lue ilmaiseksi kaksi viikkoa Haluatko lukea artikkelin? Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 11,90€. Voit perua koska tahansa. Aloita ilmainen kokeilu Tutustu jäsenyyksiin KirjauduUnohditko salasanasi? osakkeet sijoitusideat