Etelä-Korean koronaviruspelko laukaisi pörssilaskun

Pahimmassa koronaskenaariossa koko Aasian tuotanto- ja logistiikkaketjut ovat kiinni tai käyvät puolitehoilla. Sijoittajalta vaaditaan nyt kylmiä hermoja ja hyvin hajautettua salkkua.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Pahimmassa koronaskenaariossa koko Aasian tuotanto- ja logistiikkaketjut ovat kiinni tai käyvät puolitehoilla. Sijoittajalta vaaditaan nyt kylmiä hermoja ja hyvin hajautettua salkkua.

Etelä-Korea on Kiinan ohella tärkeä tuotantokeskus

Kiina on maailmantehdas, mutta Etelä-Korea on tärkeä varatehdas. Sunnuntaina saatiin huolestuttavia koronauutisia Etelä-Koreasta. Etelä-Korea on korkeassa hälytystilassa, koska maassa on raportoitu 161 uutta tartuntatapausta.

Etelä-Korea on tärkeä tuotanto- ja logistiikkakeskus. Markkinoille levisi pelko, että Kiinassa olleet tuotantorajoitukset leviävät laajemmin Aasiaan. Äärimmäinen riski siis on, että kaikki Aasian tärkeimmät tuotanto- ja logistiikkakeskukset joutuvat kärsimään tuotantorajoituksista koronaviruksen vuoksi. Myös uutiset Italiasta huolestuttivat markkinoita. Korona ei siis koske vain Kiinaa, vaan näyttää vääjämättä leviävän laajemmin maailmalle.

Koronavirus hidastaa globaalia kasvua

Olemme muuttaneet lyhyen tähtäimen markkinanäkemystämme negatiivisemmaksi koronaviruksesta johtuen viime aikoina. Applen, Wal Martin ja muiden yhtiöiden tulosvaroitukset lisäsivät negatiivisuutta. Ennakoimme, että tulosvaroituksia ja odotuksia heikompia Q1-tuloksia tullaan näkemään lisää.

Nyt on jo selvää, että globaali talous on laskusuhdanteessa Q1:n aikana koronaviruksen aiheuttamien tuotantorajoitusten ja kulutuskatkosten vuoksi. Ihmiset, etenkin Kiinassa, ovat kotona ja ”katsovat Netflixia”, eivätkä kiertele shoppailemassa tai istuskele ravintoloissa ja kahviloissa.

Markkinavaikutukset riippuvat siitä, meneekö tilanne ohi Q1:n aikana vai laajeneeko korona globaaliksi epidemiaksi ja kestää aiemmin ennakoitua pidempään. Lyhytaikainen vaikutus ei haittaa markkinoita, sillä sitä seuraa kasvupomppu Q2:lla. Pitempiaikainen ja laajempi vaikutus vastaavasti näkyy jo selvemmin pörssiyhtiöiden kasvussa ja kannattavuudessa ja siten myös kurssit reagoivat negatiivisesti.

Sijoittajan näkökulma

Jo nyt on selvää, että koronavirus on vaikuttanut teknologia- ja kulutustavarayrityksiin, joilla on tuotantoa tai toimittajia Kiinassa. Useampi yhtiö on kertonut tuotantorajoituksista ja Kiinan kysynnän laskusta. Tunnetuimpana Apple. On vaikea keksiä yhtiöitä, joihin tuotannon rajoitukset Kiinassa ja nykytiedon valossa laajemmin Aasiassa, eivät vaikuttaisi. Osa terveydenhuoltoalan, ohjelmistoalan ja viestintäalan yhtiöistä ovat turvallisimmilla vesillä. Vastaavasi kulutussektori ja sykliset enempi vaarassa.

Maanantain 24.2.2020 kurssireaktiot kertovat, että markkinoilla on käynnissä korjausliike. Riskinottohalukkuus on laskussa ja turvasatamat, kuten kulta- ja valtionlainat, nousussa. Tulevat koronauutiset määrittelevät korjausliikkeen suuruuden. Alunperin arvioimme, että korjausliike on indeksitasolla noin 5 %. Nykytiedon valossa se voi olla suurempi, mutta tuskin 10 %:ia. Joka tapauksessa kaikki ennusteet ovat arvailua, sillä virusepidemia pyörittää nyt markkinoita. Markkinoiden tukena ovat keskuspankit ja ajatus siitä, että ulkopuolisen shokin aiheuttamaa laskua seuraa aina palautuminen.

Pitkällä tähtäimellä sijoittava, käyttää laskut ostopaikkoina, mutta ostot kannattaa ja pitää aina ajoittaa usempaan ajankohtaan. Tämä on tärkeää etenkin, kun markkina on laskutrendissä. Tänään 24.2.2020 markkinat ovat jyrkässä laskussa, joten on turvallisempi odottaa pari päivää ennen ensimmäisiä ostoja. Nyt on siis hyvä hetki rakentaa ostoslista ajankohtaisten sijoitusideoiden, Osaketyökalun ja kansainvälisten salkkujen avulla. Kulta- ja valtionlaina-ETF:illä voi hakea omaan salkkuun turvaa. ETF:t löydät ETF-työkalulla.

Muista myös artikkelimme koronavirukselle immuuneista ja tarunnan saaneista osakkeista. Tiistain päätteeksi päivitämme Markkinaympäristöön riski-indikaattorimme. Joko pelko näkyy markkinariskeissä?

Sinua voisi kiinnostaa
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
parhaat osakkeet
Parhaat osinko-osakkeet Suomesta
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat