Helsingin pörssi
Helsingin pörssissä käydään kauppaa muun muassa suomalaisilla osakkeilla, optioilla, warranteilla ja joukkovelkakirjoilla. Se perustettiin jo vuonna 1912. Nykyisin se kuuluu ruotsalaiseen OMX-konserniin, joka hallinnoi lähes kaikkia Pohjoismaiden ja Baltian pörssejä. Sijoittaja.fi:n Osaketyökalussa on Suomesta mukana ovat lähes kaikki Helsingin pörssin päälistan osakkeet, joilla on riittävä pörssihistoria.
Kurssilasku ei itsessään tee osakkeesta houkuttelevaa, mutta voimakas ja nopea pudotus voi viestiä ylilyönneistä. Kun Relative Strength Index (RSI) painuu matalalle, kasvaa samalla todennäköisyys lyhyen aikavälin palautumiselle.
Otimme tarkasteluun Helsingin pörssin ylimyydyimmät osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen paineen takana? Löytyykö joukosta mahdollisuuksia vai ainoastaan putoavia puukkoja?
Kiihtynyt kurssinousu kasvattaa riskejä. Kun osakkeen Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Osakkeen nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota hyvän ostopaikan, kun osake hakee vauhtia alempaa ylikuumentuneen tilanteen jälkeen.
Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?

Otimme suurennuslasin alle Treidityökalun seuraamien Helsingin pörssin osakkeiden tekniset indikaattorit. Mitä tekninen data kertoo markkinoiden tämänhetkisestä tilanteesta? Entä mistä löytyvät voittajat markkinapaineen keskellä?
Kurssilasku ei itsessään tee osakkeesta houkuttelevaa, mutta voimakas ja nopea pudotus voi viestiä ylilyönneistä. Kun Relative Strength Index (RSI) painuu matalalle, kasvaa samalla todennäköisyys lyhyen aikavälin palautumiselle.
Otimme tarkasteluun Helsingin pörssin ylimyydyimmät osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen paineen takana? Löytyykö joukosta mahdollisuuksia vai ainoastaan putoavia puukkoja?
Kurssinousu ei itsessään kasvata riskejä, mutta kiihtynyt nousutahti saattaa. Kun Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota mahdollisuuksia, kun ylireaktio korjaa itsensä.
Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Kurssinousu ei itsessään kasvata riskejä, mutta kiihtynyt nousutahti saattaa. Kun Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota mahdollisuuksia, kun ylireaktio korjaa itsensä.
Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Sijoittaja.fi:n Osaketyökalun parhaiden osakkeiden pisteet ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. TOP 20 -osakkeiden keskimääräinen kokonaispistemäärä on nyt korkeampi kuin kertaakaan kahden vuoden tarkastelujaksolla. Samalla kärkeen on noussut uusia nimiä, kun muutama pitkään listaa hallinnut kestomenestyjä on pudonnut pois.
Kurssinousu ei itsessään kasvata riskejä, mutta kiihtynyt nousutahti saattaa. Kun Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota mahdollisuuksia, kun ylireaktio korjaa itsensä.
Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Kesän kurssilasku on saattanut useita Helsingin pörssin vahvoja nousutrendejä testaamaan pitkän aikavälin liukuvien keskiarvojensa tukea. Tarjoavatko osakkeiden pudotukset ostopaikan vai jatkuuko liian korkealle nousseiden odotusten purkautuminen?