Helsingin pörssi

Helsingin pörssi

Helsingin pörssissä käydään kauppaa muun muassa suomalaisilla osakkeilla, optioilla, warranteilla ja joukkovelkakirjoilla. Se perustettiin jo vuonna 1912. Nykyisin se kuuluu ruotsalaiseen OMX-konserniin, joka hallinnoi lähes kaikkia Pohjoismaiden ja Baltian pörssejä. Sijoittaja.fi:n Osaketyökalussa on Suomesta mukana ovat lähes kaikki Helsingin pörssin päälistan osakkeet, joilla on riittävä pörssihistoria.

Helsingin pörssin ylimyydyt osakkeet – viisi osaketta etsii pohjaa tuloskauden jäljiltä
Kurssilasku ei itsessään tee osakkeesta houkuttelevaa, mutta voimakas ja nopea pudotus voi viestiä ylilyönneistä. Kun Relative Strength Index (RSI) painuu matalalle, kasvaa samalla todennäköisyys lyhyen aikavälin palautumiselle. Otimme tarkasteluun Helsingin pörssin ylimyydyimmät osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen paineen takana? Löytyykö joukosta mahdollisuuksia vai ainoastaan putoavia puukkoja?
Helsingin pörssin yliostetut osakkeet – viisi osaketta ui heikoilla markkinoilla vastavirtaan
Kiihtynyt kurssinousu kasvattaa riskejä. Kun osakkeen Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Osakkeen nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota hyvän ostopaikan, kun osake hakee vauhtia alempaa ylikuumentuneen tilanteen jälkeen. Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Helsingin pörssin ylimyydyt osakkeet – useampi Sijoittaja.fi käyttäjien seuratuimmista osakkeista paineessa
Kurssilasku ei itsessään tee osakkeesta houkuttelevaa, mutta voimakas ja nopea pudotus voi viestiä ylilyönneistä. Kun Relative Strength Index (RSI) painuu matalalle, kasvaa samalla todennäköisyys lyhyen aikavälin palautumiselle. Otimme tarkasteluun Helsingin pörssin ylimyydyimmät osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen paineen takana? Löytyykö joukosta mahdollisuuksia vai ainoastaan putoavia puukkoja?
Helsingin pörssin yliostetut osakkeet – nousumomentum keskittyy harvoihin yhtiöihin
Kiihtynyt kurssinousu kasvattaa riskejä. Kun osakkeen Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Osakkeen nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota hyvän ostopaikan, kun osake hakee vauhtia alempaa ylikuumentuneen tilanteen jälkeen. Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Helsingin pörssin yliostetut osakkeet – Googlen jätti-investointi siivitti viikon kovimpia nousijoita
Kurssinousu ei itsessään kasvata riskejä, mutta kiihtynyt nousutahti saattaa. Kun Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota mahdollisuuksia, kun ylireaktio korjaa itsensä. Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Helsingin pörssin yliostetut osakkeet – syyskuu 2026
Kurssinousu ei itsessään kasvata riskejä, mutta kiihtynyt nousutahti saattaa. Kun Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota mahdollisuuksia, kun ylireaktio korjaa itsensä. Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Helsingin pörssin yliostetut osakkeet – kasvuosakkeiden uusi tuleminen näkyy indikaattoreissa
Kurssinousu ei itsessään kasvata riskejä, mutta kiihtynyt nousutahti saattaa. Kun Relative Strength Index (RSI) nousee liian korkealle, kasvaa samalla lyhyen aikavälin korjausliikkeen riski. Nousun taustalla on kuitenkin usein rationaalinen syy, ja ylikuumentuneet osakkeet voivat tarjota mahdollisuuksia, kun ylireaktio korjaa itsensä. Kävimme läpi Helsingin pörssin kuumimmat osakkeet RSI:n perusteella. Mikä on viimeaikaisen nosteen takana, ja miltä hinnoilta mahdollisia ostopaikkoja kannattaa metsästää?
Lue Sijoittaja.fi:n koko sisältö ja hyödynnä sijoittajan työkaluja!

Kokeile Sijoittaja.fi:n jäsenyyttä 14 päivää ilmaiseksi