Timo Heikkilä
Timo on Sijoittaja.fi:n perustajayrittäjä yhdessä Hannu Huuskosen kanssa. Hän on kokenut sijoitus- ja rahoitusalan ammattilainen, jonka erityisosaamista ovat osake- ja markkina-analyysit, ETF:t sekä sijoitusstrategiat. Lisäksi Timo toimii kansainvälisten sijoitussalkkujen pääsalkunhoitajana, AIFM-rahaston pääsalkunhoitajana ja sijoitusyhtiön osakesalkunhoitajana.
Osakemarkkinoiden tekninen kuva on yhä positiivinen, vaikka pääindeksit ovat vetäytyneet huipuistaan ja lyhyellä aikavälillä riskit ovat nousseet. Inflaation ja korkojen suhde viittaa kiristävään mutta ei paniikinomaiseen rahapolitiikkaympäristöön. Sijoittajat suosivat nyt defensiivisiä sektoreita, mutta puolijohdeosakkeet säilyvät markkinaliidereinä.
Korkoa korolle -ilmiö on sijoittajan paras ystävä. Laskimme kahden esimerkin avulla, paljonko korkoa korolle -ilmiö tuottaa 30 vuodessa.
Osakkeiden valintatapoja lienee yhtä monta kuin on sijoittajia. Valintamenetelmät voidaan kuitenkin jakaa kolmeen pääkategoriaan. Katso kolme suosituinta tapaa sekä niiden vahvuudet ja sudenkuopat.
Globaali osakemarkkina on vahvassa nousutrendissä, jota johtavat USA:n teknologia- ja puolijohdeyhtiöt sekä Japanin markkina. Kasvu on investointivetoista. Korot ovat korkeammalla, mutta nousu on pysähtynyt. Inflaatio on kiihtynyt ja keskuspankit muuttaneet näkemystä ohjauskoron tasosta. Kaikki nämä vaikuttavat sijoitusnäkemykseen. Analyysissa allokaatiopäivitys ja mallisalkkumme uusi sisältö.
Nykyinen markkinaympäristö on selvästi osakeystävällinen mutta ei riskitön. S&P 500, Nasdaq 100, Nikkei ja OMXH25 ovat kaikki uusilla tai lähellä uusia huippuja, ja markkinasentimentti on positiivinen – Sijoittaja.fi:n nopeusmittari on neutraalin ja ”suosi osakkeita” -tilan välissä. Inflaatio on hidastunut, korkojen nousu on tasaantunut, VIX on matalalla (n. 15), ja sykliset sekä erityisesti teknologia- ja puolijohdesektori vetävät markkinoita ylös.
Osakemarkkinoilla juhlat ovat jatkuneet, mutta riskit ovat keskittyneet. Tästä syystä olemme päivittäneet Strategiamestari ETF-mallisalkkumme vastaamaan nykyistä markkinatilannetta ja tuoretta sijoitusnäkemystämme. Muutokset nähtävissä jäsenosiossa.
SpaceX:n listautuminen on historian suurin IPO, joka muuttaa myös indeksien ja sitä kauttaa rahastojen ja ETF:ien rakenteita. Listautuessaan yhtiö nousisi välittömästi USA:n suurimpien pörssiyhtiöiden joukkoon. Lue analyysistamme, mitä vaikutuksia SpaceX:n listautumisella on markkinoihin ja rahastosijoittajalle.
Globaali osakemarkkina on selvässä nousutrendissä, ja Sijoittaja.fi:n riskimittari kallistuu kohti “suosi osakkeita” -tilaa positiivisella signaalilla. Samaan aikaan arvostuskertoimet ovat selvästi pitkien keskiarvojen yläpuolella, eikä turvamarginaali ole suuri. Sijoittaja AI:n analyysissa indeksit, korot ja sektorit 27.5.2026.
Poimimme viisi Sijoittaja.fi käyttäjien keskuudessa eniten kiinnostusta herättävää suomalaista osaketta. Listalla yhdistyvät vakaa osinkotuotto, laadukkaat yhtiöt sekä korkean kasvupotentiaalin ja käännetarinoiden osakkeet. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitkä osakkeet kiinnostavat sijoittajia juuri nyt ja mitä ne pisteytyvät Osaketyökalussa.
Ostaako sijoitusasunto vai osakkeita? Kysymys, joka askarruttaa sijoittajia. Kerromme tässä artikkelissa molempien sijoitusmuotojen hyvät ja huonot puolet sekä kolme vinkkiä käytännön toteutukseen.
Osakemarkkinat pettyivät Donald Trumpin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin huippukokouksen antiin. Tässä viisi johtopäätöstä sijoittajan näkökulmasta.