Henri Elo
Henri Elo on analyytikko ja sijoituskirjoittaja. Hän on kirjoittanut useita sijoituskirjoja ja tehnyt yli tuhat sijoitusteemaista artikkelia tai muuta sisältöä 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Hän on työskennellyt pitkään sekä Kauppalehdessä että vuodesta 2015 lähtien yrittäjänä. Henri on valmistunut KTM:ksi Vaasan yliopistosta 2001.
- IR-seuranta
LapWall on toteuttanut 20 miljoonan euron huippumodernin tehdasinvestoinnin Pyhännälle. Tehdas valmistaa elementtiratkaisuja rakentamiseen.
- IR-seuranta
Asuntosijoitusyhtiö Asuntosalkku uudisti lainarahoituksensa 2030-luvulle. Jaakko Sinnemaalla on idea yksityishenkilöiden asuntolainoihin.
- IR-seuranta
Asuntosalkun vakaa kehitys jatkui. Yhtiön rahoituskulut supistuivat ja Tallinnan voitolliset asuntomyynnit jatkuivat.
- IR-seuranta
Elintarvikeyhtiö Atria kipusi liikevaihto- ja tulosennätykseen vuonna 2025. Atria Ruotsi lähes tuplasi liikevoiton.
- IR-seuranta
Ravintolayhtiö NoHon tulosjulkistus sisälsi monta kiintoisaa uutista: osinko, kannattavuus eri toimintamaissa, neuvottelussa olevat kasvuaihiot.
- IR-seuranta
Investors House on kasvattamassa perusosinkoa, jakautumassa kahdeksi ja perustamassa rahastoa. Johto avasi markkinaa ja tulevaisuutta.
- IR-seuranta
Apetitissa on tapahtunut paljon kesästä 2025 lähtien: investointi Suomen kasviöljypuristamolle, yritysosto Ruotsista ja strategiauudistus.
- IR-seuranta
Sijoitusyhtiö Panostaja putsasi pöytää ja myönsi Hygga-epäonnistumisen. Samaan aikaan CoreHW pyrkii läpimurtoon Japanissa.
- IR-seuranta
Asuntosijoitusyhtiö Asuntosalkku kykeni jatkamaan voitollisia Tallinnan asuntomyyntejä. Suomen kehitys on vakaata.
- IR-seuranta
Investors House käänsi palveluliiketoiminnan voitolle ja valmistelee uuden asuntorahaston perustamista.
- IR-seuranta
NoHo Partnersin syysneljänneksen tuloksessa moni perusasia oli kunnossa, kuten Suomen ja Tanskan kannattavuus. Korjattavaakin löytyy.