Jokasään sijoitussalkku, jonka avulla voit viettää kesän ilman sijoitushuolia

Kesässä 2018 on pelottavia samankaltaisuuksia kesään 2015. Tällöin Eurooppaa ravisteli Kreikka-kriisi ja OMX Helsinki Cap -indeksi laski 20 % huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana. Monella sijoittajalla oli tukalat oltavat ja kesäloma meni hiki otsalla kursseja tuijotellen. Emme halua viettää kesää 2015 uudelleen, joten rakensimme jokasään salkun, jonka avulla vietät kesän rauhassa riippumatossa.

ETF eurokriisi markkinaympäristö osakkeet sijoitusideat

Italia nostanut eurokriisin takaisin parrasvaloihin

Brexit, Trump ja vahva talouskasvu veivät sijoittajien huomion vuosina 2016-2017. Kuluvana vuotena eurokriisi on kuitenkin noussut takaisin pinnalle. Syynä tähän on Italian parlamenttivaalit, joissa vaalivoittoon ylsivät populistipuolueet Five Star Movement ja The League.

Italian vaalit pidettiin maaliskuussa ja puolueet ovat siitä lähtien yrittäneet saada aikaan hallitusta. Tämä on Italiassa ennenkuulumatonta. Italialla on stabiili poliittinen historia vuodesta 1946 lähtien, mikä tarkoittaa sitä, että puolueet ovat vaalien jälkeen saaneet neuvoteltua hallituksen, joka on istunut vaalikauden loppuun vallassa.

Populistipuoluiden voitettua vaalit tilanne on kuitenkin ollut uusi. Kummankaan puolueen johtajilla, Luigi di Maio – Five Star Movement tai Matteo Salvini – The League, ei ole kokemusta hallitustyöstä. Italian presidentti Sergio Mattarella ilmoitti tuloksettomina päättyneiden neuvottelujen jälkeen, että Italiassa järjestetään uudet vaalit. Tämän ilmoituksen jälkeen populistipuolueet ehdottivat valtionvarainministeriksi eurokriittistä vaihtoehtoa, jota Mattarella ei hyväksynyt, vaan käytti veto-oikeuttaan ja nimitti valtionvarainministeriksi euromyönteisen Giancarlo Giorgettin.

Polittiinen kriisi laski Italian pörssikursseja ja nosti valtionlainojen koron yli 3 %:iin. Presidentti osti Italialle aikaa, mutta tilanne ei suinkaan ole ohi. Italialla on todennäköisesti edessä uudet vaalit ja markkinat saavat hermoilla eurokriisistä ainakin kesän yli.

Viimeksi, kun eurokriisi oli pinnalla Kreikasta johtuen Euroopan ja Helsingin pörssit reagoivat tilanteeseen voimakkaasti. Helsingin pörssi laski 20 % huhti-syyskuun välisenä aikana 2015. Italia painii Kreikkaan verrattuna täysin eri sarjassa. Italia on BKT:lla ja valtionvelalla mitattuna noin seitsenkertainen Kreikkaan nähden. Mikäli tilanne kärjistyy markkinoilla, kurssiliikkeet ovat voimakkaampia.

Jokasään sijoitussalkku (vain Sijoittaja.fi:n jäsenille)

Jokasään sijoitussalkku on tarkoitettu Sijoittaja.fi:n. Liity jäseneksi!

OSTA JÄSENYYS TÄSTÄ!

 








SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT






YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa




Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje



Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy