Pitkä nousujakso on päättynyt rumalla tavalla. Teknologiaosakkeet ovat johtaneet markkinoiden laskua ja uusia riskejä on ilmaantunut pörssitaivaalle.
Osakemarkkinoilla rytisee
Alla on kuva S&P 500 -indeksin yhtiöistä FinViz-palvelusta. Kuvasta nähdään, että koko teknologiasektori oli voimakkaana laskupäivänä 24.7. selvästi pakkasella. Tesla yli 12 prosenttia ja Nvidia lähes 7 prosenttia. Myös turvallisemmat Microsoft ja Apple olivat selvässä laskussa.

S&P 500 -indeksin lasku pysähtyi 50 päivän liukuvaan keskiarvoon
Sijoittaja360:sta voi tutkia markkinoiden tärkeimpiä mittareita. Kuvaajasta voi havaita, että S&P 500 -indeksin lasku on ollut jyrkkä ja eilen lasku pysähtyi 50 päivän liukuvaan keskiarvoon. Markkinoiden pelkokerroin VIX nousi voimakkaasti yli 18 lukemaan.

Sijoittaja360:ssa voi tutkia myös sektoreiden kehitystä. Viimeisen viikon aikana nimenomaan teknologiaosakkeet ovat olleet selvästi heikoin suoriutuja. Teknologiasektori on laskenut yli 7 prosenttia viikon aikana. Ennakoivissa alasektoreissa AI-megatrendistä hyötyvät puolijohdeosakkeet ovat laskeneet vielä rajummin. Peräti 12 prosenttia laskua viikon aikana.

Riskimittari ”vältä osakkeita” -tilaan (vain jäsenille)
Jäsenosiossa tutkimme Sijoittaja360:n markkinympäristön riskimittaria. Riskimittari on historiassa ennakoinut markkinoiden korjausliikkeet hyvällä tarkkuudella ja nopeasti.
Sijoittaja.fi-jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja tuhansiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Lisäksi saat käyttöösi Sijoittaja360 -palvelun ja suositut sijoittajan työkalut. Jatkuva tilaus vain 11,90 €/kk kokeilujakson jälkeen. Ei sitoutumispakkoa – voit perua milloin tahansa.