Parhaiten tuottaneet suuret ja tunnetut kansainväliset osakkeet vuonna 2022

Vuosi 2022 ei ole ollut helppo edes mega-cap-luokan osakkeille. Keräsimme parhaiten tuottaneet suuret ja tunnetut osakkeet vuodelta 2022.

Juho Toratti
Juho Toratti

Vuosi 2022 ei ole ollut helppo edes mega-cap-luokan osakkeille. Keräsimme parhaiten tuottaneet suuret ja tunnetut osakkeet vuodelta 2022.

Markkinatilanne

Vuosi 2022 oli osakemarkkinoilla synkkää aikaa. Ennätyskorkea inflaatio, korkojen nousu ja Ukrainan sota iskivät jokainen vuorollaan osakemarkkinoihin. Vuoden loppua kohti globaali inflaatiopaine hiljalleen laski ja joulukuussa FED nostikin odotetusti ohjauskorkoa vain 0,5 prosenttiyksikköä, eli vähemmän kuin viimeisellä neljällä koronnostokerralla. Hidastunut koronnousuvauhti ei kuitenkaan näkynyt markkinoilla kovin positiivisesti.

Vaikka karhumarkkina raapi myös maailman suurimpia yhtiöitä, onnistui osa takomaan hyvää tulosta vaikeassakin markkinaympäristössä. Tutkimme Osaketyökalulla, mitkä suuret ja tunnetut yhtiöt tuottivat parhaiten päättyneenä vuonna 2022.

Parhaiten tuottaneet suuret ja tunnetut osakkeet

Viime vuoden markkinoiden korjausliike oli kipeä jopa maailman suurimmille ja menestyneimmille osakkeille. Markkina-arvoltaan pitkään maailman suurimmat viisi yhtiötä, Apple, Microsoft, Google, Amazon ja Tesla, laskivat kaikki kaksinumeroisia lukuja. Rankimmin markkinat kohtelivat Teslaa, jonka osakekurssi laski vuonna 2022 yli 60 %. Vuoden 2022 aikana Tesla myös putosi viiden suurimman yhtiön joukosta.

Mega-cap-osakkeiden joukkoon mahtuu kuitenkin nousijoita. Rajasimme Kv-Osaketyökalustamme kaikki yli 100 miljardin markkina-arvon omaavat osakkeet, ja järjestimme ne YTD-tuoton perusteella. Tässä on kymmenen parhaan suuren ja tunnetun osakkeen kärki:

Vuonna 2022 parhaiten tuottaneet suuret ja tunnetut kv-osakkeet
Parhaiten vuonna 2022 tuottaneet suuret ja tunnetut osakkeet

Energiasektorin yhtiöt vuoden 2022 ehdottomat voittajat

Sykliset osakesektorit ovat pärjänneet selvästi parhaiten tänä vuonna, eikä tässä vaiheessa varmasti enää kenellekkään tule yllätyksenä, mikä osakesektori on päättyvän vuoden voittaja. Neljä parhaiten tuottanutta mega-cap osaketta ovat kaikki energiasektorilta. Kymmenen parhaiten tuottaneen mega-cap osakkeen joukosta jopa kuusi on energiasektorin yhtiöitä: Exxon Mobil, Conocophillips, Equinor, Chevron, Shell ja Totalenergies. Energiasektorin nousukiito alkoi jo vuonna 2021, kun toimivien koronavirusrokotteiden myötä öljyn sekä maakaasun kysyntä ja hinta lähtivät nousuun. Vuoden loppupuolella öljyn ja maakaasun hinnat tasoittuivat hieman, mutta kuluvan vuoden alussa ne ampaisivat uuteen nousuun. Korkeat hinnat luonnollisesti tukivat alan yhtiöiden kasvua sekä paransivat samalla niiden kannattavuutta.

Vaikka öljyn ja maakaasun hinnat ovat tulleet reippaasti alas alkuvuoden tasoista, ovat hinnat korkealla vielä pitkällä tarkasteluhistorialla. Energiayhtiöiden menestykseen vaikuttaa myös se, etteivät öljy-yhtiöt yleensä myy polttoainetuotteitaan ainoastaan spot-hintaan, vaan hinnat voidaan sitoa myös futuurihintoihin. Tämän takia yhtiöiden liikevaihto ei välttämättä tipu laskevien spot-hintojen myötä, jos koko tuotanto on lukittu ennen hintojen putoamista.

Raakaöljyfutuurien kurssi viimeisen kuuden vuoden ajalta.
Raakaöljyfutuurien kurssi viimeisen kuuden vuoden ajalta

Listalla myös materiaali- ja teollisuussektorin yhtiöitä

Energiasektorin lisäksi syklisiltä osakesektoreilta listalle nousivat materiaalisektorin yhtiö Rio Tinto ja teollisuussektorin Lockheed Martin. Rio Tinto on brittiläis-australialainen kaivosalan yhtiö. Rio Tintolla on kaivoksia, sulattoja ja jalostamoita, sekä toimistoja, palvelinkeskuksia ja tutkimuslaboratorioita yhteensä 35 eri valtiossa. Yhtiö louhii mm. rautamalmia, kuparia ja timantteja. Vuoden 2022 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä Rio Tinton tuotanto on pysytellyt vakaana, vaikka vuoden jälkimmäisellä puoliskolla yhtiö laski ohjaustaan tiettyjen materiaalien tuotannon suhteen.

Siinä missä monen yhtiön osakekurssi romahti Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuun lopussa, yhdysvaltalaisen aseteollisuusyhtiö Lockheed Martinin osakkeen hinta nousi lähes pystysuoraa ylös. Hieman yllättäen syttynyt sota sai aseteollisuuden osakkeet vahvaan nosteeseen, kun sijoittajat arvelivat Euroopan maiden nostavan puolustusbudjettejaan. Lockheed Martinin osake pysytteli korkealla tasolla aina kesäkuun alkuun asti, kunnes yhtiö ilmoitti sen myöhästyvän Yhdysvaltojen F-35 tilauksesta. Negatiiviset uutiset sekä heikentynyt markkinatilanne saivat osakkeen varovaiseen laskuun. Laskeva trendi kuitenkin päättyi lokakuussa, kun Lockheed julkaisi odotukset ylittäneen Q3-tuloksen, ja yhtiö sai uusia merkittäviä tilauksia muun muassa Nasalta. Aseteollisuuden yhtiöt ovat muutenkin pärjänneet hyvin uuden geopoliittisen konfliktin myötä. Koko Kv-Osaketyökalun ytd-tuottoja vertaillessa, viidentoista parhaiten tuottaneen osakkeen joukossa ovat muun muassa saksalainen Rheinmetall, ruotsalainen Saab sekä ranskalainen Dassault Aviation.

Terveydenhuoltosektori on ainoa top10 -listalla edustettu defensiivinen osakesektori

Defensiivisistä osakesektoreista kymmenen kärkeen pääsi kaksi terveydenhuollon yhtiötä – Merck & Co ja Eli Lilly & Co. Terveydenhuoltoyhtiöt ovat pitäneet pintansa useissa markkinanotkahduksissa ja ne ovatkin olleet ETF-rahavirtojen perusteella suosituin defensiivinen osakesektori jo tovin aikaa. Merck & Co:n osakekurssi onkin kasvanut tasaisesti läpi vuoden 2022, eikä kurssi ole notkahdellut suuremmin, vaikka markkinat ovat myllänneet ympärillä. Hyvin pitkälti saman näköinen on Eli Lilly & Co:n vuoden kurssikuvaaja, vaikkakin yhtiön vuosi lähti hieman tahmeammin käyntiin kuin Merck & Co:n.

Osaketyökalu kuuluu Sijoittaja.fi-jäsenyyteen

Sijoittaja.fi:n Kansainvälisten osakkeiden työkalulla pääset tarkastelemaan mielenkiintoisimpien kansainvälisten yhtiöiden tunnuslukuja. Työkalulla voit myös vertailla osakkeita toisiinsa.

Tutustu Osaketyökaluun!

Kaikki listan osakkeet löytyvät eTorosta

Sijoittaja.fi on neuvotellut käyttäjilleen erikoisedut, joiden avulla Sijoittaja.fi:n lukijat saavat eTorosta itselleen paremmat edut kuin rekisteröitymällä suoraan eToron kautta. Lue lisää eduista täältä.

eTorosta löytyvät kaikki listan osakkeet aitoina osakkeina. Emme suosittele ostamaan synteettisiä eli hinnanerosopimuksella ostettavia osakkeita (CFD), sillä niiden tappioita ei voi vähentää verotuksessa. Eli mikäli johonkin muuhun osakkeeseen sijoittaminen houkuttelee, on hyvä tarkistaa, onko kyseinen osake tarjolla aitona omaisuuseränä vai CFD-sopimuksella.

Rekisteröidy eToroon alla olevan linkin kautta ja aloita sijoittaminen osakkeisiin neuvottelemillamme eduilla.

REKISTERÖIDY ETOROON*

eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa  osakkeisiin, sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla.   Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy  suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen.  78 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa  hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.  Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja  onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.   Aiempi kehitys ei ole osoitus tulevasta. Esitetty kaupankäyntihistoria on alle  viisi täyttä vuotta, eikä se välttämättä riitä sijoituspäätöksen perusteeksi   Copy trading on salkunhoitopalvelu, jonka tarjoaa eToro (Europe) Ltd., joka on  Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.    eToro USA LLC ei tarjoa CFD:tä eikä esitä mitään vastuuta tämän julkaisun  sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä. eToro USA LLC on laatinut  kumppanimme käyttämällä julkisesti saatavilla olevia ei-yhteisökohtaisia  tietoja eTorosta.

Sinua voisi kiinnostaa
Wimaon osakeanti – uniikilla teknologialla ratkaisu muovin kierrätykseen
Tekoälyuutiset: Uusi askel ihmismäisempiin tekoälymalleihin
Helsingin pörssi on vihdoin kääntynyt – hakannut tuotossa jopa teknologiaosakkeet
Bowa Legal näkyvyys
Sijoittajan valinnat