USA:n keskuspankki Fed piti ohjauskoron ennallaan 5,25 – 5,50 prosentissa. Tämä oli markkinoille odotettu.
Fed ennustaa kuitenkin edelleen yhtä koronnostoa tälle vuodelle. Heinäkuun kokouksessa Powell sanoi, että Fedin pitää saada lisätietoa inflaatiosta, työllisyydestä ja talouskasvusta ennen seuraavan askeleen päättämistä. Lisäksi Fed nosti ohjauskorkoennustetta vuosille 2024 ja 2025, mikä oli kylmä suihku markkinoille.
Inflaatio on jatkanut laskussa, mutta pysyttelee kahden prosentin tavoitetasoa ylempänä. Lisäksi talouskasvu on sitkeää. Fed nosti talouskasvuennusteita.
Fed aikoo pitää ohjauskoron korkealla pitempään
Keskuspankin johtaja Powell sanoi, että keskuspankki haluaisi nähdä enemmän edistystä taistelussaan inflaatiota vastaan.
”Haluamme nähdä vakuuttavia todisteita siitä, että olemme saavuttaneet sopivan inflaatiotason, ja näemme edistystä ja olemme tyytyväisiä siihen. Mutta meidän on nähtävä enemmän edistystä, ennen kuin olemme valmiita pääsemään tähän johtopäätökseen”, Powell sanoi.
Fed aikoo pitää ohjauskoron aiemmin ennakoitua pitempään nykyisellä korkealla tasolla. Ohjauskorko ei tuoreen Fedin ennusteen mukaan laske alle viiden prosentin edes vielä vuonna 2024.
Syy tähän on odotettua vahvempi talouskasvu. Fed nosti talouskasvuennusteita selvästi. Fed pelkää, että jos ohjauskorkoa aletaan leikata nykyisessä vahvan talouskasvun tilanteessa, kiihdyttää se inflaatiota uudelleen. Viitteitä tästä on jo nähty, kun raaka-aineiden hinnat ovat kääntyneet nousuun.
Osakkeet muuttumattomana Fed-päivän päätteeksi
Osakemarkkinat olivat kohtuullisen volatiilit Fed-päivän aikana. Fedin päätös kuitenkin käänsi osakkeet jyrkkään laskuun. Nasdaq 100 pakitti 1,5 % ja S&P 500 0,9 %.
USA:n valtionlainojen korot nousivat. Kymmenvuotinen korko nousi korkeimmalle tasolleen tässä syklissä 4,4 prosenttiin.
S&P 500 ja Nasdaq 100-indeksien kehitys syyskuun Fed-viikkona
Fedin syyskuun dot plot (ohjauskorkoennuste)
Syyskuun korkoennusteessa Fedin johtajat nostivat jälleen ohjauskorkoennusteita. Vuoden 2023 ohjauskorkoennuste pidettiin ennallaan 5,50-5,75 prosentissa. Tämä tarkoittaisi siis vielä yhtä koronnostoa. Vuonna 2024 alkavat ohjauskoron laskut, mutta maltillisimpina kuin aiemmin. Fed ennustaa, että ohjauskorko on tasolla 5,00-5,25 prosenttia vuonna 2024 ja 3,75-4,00 prosenttia vuonna 2025. Fed nosti ohjauskorkoennusteita 0,50 prosenttiyksiköllä. Mutta kuten alla olevasta kuvasta voidaan havaita ennusteissa on suurta hajontaa. Sijoittajan on hyvä muistaa, ettei Fedin ennusteilla ole juurikaan ennustearvoa.
Talousennusteita nostettiin syyskuun kokouksessa
Reaalisen BKT:n muutos 2,1 % vuonna 2023 (1,0% kesäkuun ennuste)
Reaalisen BKT:n muutos 1,5 % vuonna 2024 (1,1 % kesäkuun ennuste)
Työttömyys 3,8 % 2023 (4,1 % kesäkuun ennuste)
Työttömyys 4,1 % 2024 (4,5 % kesäkuun ennuste)
Inflaatio 3,3 % 2023 (3,2 % kesäkuun ennuste)
Inflaatio 2,7 % 2024 (2,5 % kesäkuun ennuste)
Fed nosti jälleen selvästi myös talousennusteita, mikä oli syy korkeampiin korkoennusteisiin. Talous kasvaa peräti 2,1 prosenttia vuonna 2023 ja työttömyys pysyy alle neljässä prosentissa. vuonna 2024 työttömyys hiukan nousisi ja talouskasvu heikentyisi 1,5 prosenttiin. Myös inflaatioennusteita nostettiin, mutta maltillisesti.
Sijoittajan näkökulma
Markkinat pettyivät Fedin näkemykseen pitää ohjauskorkoa korkealla pitempään. Markkina kuitenkin tietää, että Fedin ennusteilla ei ole juuri lainkaan ennustearvoa. Ne ovat olleet täysin metsässä koko nykyisen koronnostosyklin ajan.
Positiivista sijoittajalle on vahva talouskasvu, mikä tarkoittaa, että pörssiyritysten liikevaihdot ja tulokset kasvavat. Nämä ovat kursseja ylöspäin ajava voima. Lisäksi Fed nosti inflaatioennusteita vain vähän eli inflaatio pysyy kurissa.
Tämän pitäisi olla osakkeille positiivista, kunhan Fedin aiheuttamasta pettymyksestä päästään yli. Toki, jos korot jatkavat nousua, niin se on vahingollista osakkeille. Valtionlainojen korot ovat nyt nykyisen syklin huippulukemissa. Voi olla, että osakkeiden nousu edellyttää korkojen rauhoittumista, mutta nyt näyttää, että tämä lasku kannattaa käyttää ostopaikkana.
Riskinä on, että keskuspankit nostavat korkoja liikaa. Fedin tuore kokous nostaa hieman tätä riskiä. Myös markkinareaktio varoittelee Fed-riskistä. Suurempana riskinä suomalaiselle osakesijoittajalle pideämme kuitenkin EKP:ta, joka reagoi yleensä hitaammin.