Qt Group antoi perjantaina 17.10. negatiivisen tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan sen liikevaihto on kasvanut selvästi odotettua hitaammin. Myös kannattavuus kokee kolhun. Markkinat rankaisivat osaketta lähes 20 % laskulla. Kannattaako osaketta ostaa kurssidipistä?
Qt Group antoi negatiivisen tulosvaroituksen
Tänään 17.10 Qt yllätti markkinat negatiivisella tulosvaroituksella. Yhtiö kertoi yleisen taloudellisen epävarmuuden aiheuttaneen muutoksen sen asiakkaiden ostokäyttäytymisessä, mikä on hidastanut merkittävästi liikevaihdon kasvua kaikilla Qt:n liiketoiminnan osa-alueilla. Yhtiön omista odotuksista poiketen Qt Group ei saanutkaan solmittua suurempia, useamman miljoonan euron arvoisia lisenssikauppoja kolmannen neljänneksen aikana. Nyt Qt arvioi, ettei kauppojen keskimääräinen koko ei tule kasvamaan myöskään loppuvuoden aikana.
Odotettua heikomman liikevaihdon kasvun lisäksi Qt Group ilmoitti IAR Systems Groupin yritysostosta johtuvat kertaluontoiset kulut vaikuttavat negatiivisesti koko vuoden liikevoittomarginaaliin (EBITA-%). Yhtiö täsmentää arviotaan IAR:n vaikutuksesta Q3-tulosjulkistuksen yhteydessä.
Näistä syistä johtuen, Qt Group päätyi laskemaan koko vuoden taloudellista ohjeistustaan. Uuden arvion mukaan vuoden 2025 liikevaihto kasvaa 3-10 prosenttia edellisvuodesta vertailukelpoisin valuutoin. Tilikauden EBITA-marginaalin odotetaan olevan 20-30 prosenttia. Aiempi tulosohjeistus odotti koko vuoden liikevaihdon kasvavan 10-20 prosenttia edellisvuodesta ja että liikevoittomarginaali (EBITA-%) on 30-40 prosenttia.
Qt Group Oyj julkaisee tammi-syyskuun 2025 osavuosikatsauksen 30.10.2025 noin klo 13.00.
Qt:n osake lähti jyrkkään laskuun
Tuore tulosvaroitus tuli selvästi markkinoille shokkina. Varoituksen jälkeen kaupankäynnin alkaessa Qt:n osake lähti jyrkkään, lähes 20 prosentin syöksyyn.
Artikkelin lopussa analysoimme tarkemmin tulosvaroituksen yllätyksellisyyttä sekä sen aiheuttamaa markkinareaktiota.

Qt Groupin Q2/2025-tulos
Q2/2025 Qt Groupin liikevaihto oli 51,2 milj. euroa (ennuste 54,4 milj. euroa) ja liiketulos (EBIT) oli 9,6 milj. euroa (ennuste 12,9 milj. euroa). Sekä liikevaihto että tulos jäivät selvästi ennusteista. Yhtiön mukaan asiakkaiden ostokäyttäytyminen on ollut varovaista ja uusasiakashankinta sekä kehittäjälisenssien myynti olivat haastavia kaikilla maantieteellisillä alueilla, erityisesti Amerikassa ja Euroopassa. Jakelulisenssien liikevaihto kasvoi kuitenkin kaikilla alueilla. Qt Groupin liikevaihto laski vuoden toisella neljänneksellä 3,9 %, mutta valuuttakurssioikaistuna lasku jäi 0,5 prosenttiin.
Kannattavuus heikkeni selvästi liikevaihdon laskun ja nousseiden henkilöstökulujen seurauksena. Yhtiön raportoima liikevoitto romahti 41,9 % vertailukauden 16,5 milj. eurosta ja oli 9,6 milj. euroa. Liikevoittomarginaali (EBIT) tippui 18,8 prosenttiin aiemmasta 31,0 prosentista. Qt:n EBITA-liikevoitto oli katsauskaudella 11,6 milj. euroa (laskua 37,3 % vertailukaudesta), vastaten 22,7 % liikevaihdosta (Q2/2024: 34,7 %). Osakekohtainen tulos laski 0,27 euroon (0,53 euroa). Yhtiön mukaan kassatilanne ja kannattavuus ovat edelleen hyvällä tasolla, ja se jatkaa kasvupanostuksia strategiansa mukaisesti. Vuosineljänneksen suoritus negatiivinen.

Qt Groupin haastava alkuvuosi
Qt Group antoi 23.4.2025 juuri ennen ensimmäisen neljänneksen tulosjulkaisua negatiivisen tulosvaroituksen ja kertoi laskevansa vuodelle 2025 annettua liikevaihdon tulosohjeistustaan geopoliittisten riskien aiheuttaman merkittävän epävarmuuden takia. Yhtiö arvioi tällöin tullien ja kauppasodan aiheuttavan mahdollisesti huomattavaa haittaa yritysten investointihalukkuuteen ja kaupankäyntiin ainakin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.
Ensimmäisellä neljänneksellä heikentynyt taloustilanne ja geopoliittinen epävarmuus lisäsivät asiakkaiden varovaisuutta, mikä hidasti uusien tuotekehityshankkeiden käynnistymistä ja vaikutti negatiivisesti lisenssimyyntiin. Yhtiön liikevaihdon kasvu hidastui ja tulos jäi reilusti ennusteista.
Toisella neljänneksellä haastava markkinatilanne jatkui. Asiakasvarovaisuus oli edelleen selvästi nähtävissä, ja uusasiakashankinta sekä kehittäjälisenssien myynti olivat erityisen vaikeaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vaikka jakelulisenssien myynti kasvoi, kokonaisliikevaihto laski hieman ja kannattavuus heikkeni selvästi vuodentakaisesta.
Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Qt Groupin liikevaihto kasvoi kokonaisuudessaan vain 0,1 % vertailukauteen nähden (98,5 M€ vs. 98,4 M€). Vertailukelpoisin valuutoin kasvua kertyi 1,4 %. Silti yhtiö piti kiinni silloisesta ohjeistuksesta, jonka mukaan liikevaihto kasvaisi vertailukelpoisin valuutoin 10-20 % koko tilikauden aikana.
Qt Group: Pitkän aikavälin tavoitteet
Qt Group tavoittelee vuoteen 2027 ulottuvalla strategiakaudellaan:
- 20-30% vuosittaista liikevaihdon kasvua, mikä tarkoittaa, että yhtiö enemmän kuin kaksinkertaistaa liikevaihtonsa tulevien neljän vuoden aikana
- vähintään 25 prosentin liikevoittomarginaalia (EBITA-%)
Vaikka vuoden 2025 ensimmäinen puolisko jäi selvästi kasvutavoitteista jälkeen, yhtiö pitää kiinni pitkän aikavälin tavoitteistaan. Qt pyrkii saavuttamaan ne ensisijaisesti orgaanisen kasvun kautta, mutta etsii myös aktiivisesti strategiaansa tukevia yritysostoja (esimerkkinä heinäkuussa julkistettu ostotarjous I.A.R. Systems Groupista). Yhtiö on aiemmin ilmoittanut pidättäytyvänsä osingonjaosta toistaiseksi, keskittäen pääomien käytön kasvuinvestointeihin.
Qt Group osake – Sijoittajan näkökulma
Jäsenosiossa tarkastelemme osakekurssin kehitystä sekä tuomme esille sijoittajan näkökulman.
Kannattaako osaketta ostaa tulosvaroituksen kurssidipistä?
👉 Lue koko analyysi ja sijoitusnäkemys – liity jäseneksi ja saat sisällön heti käyttöösi.
Kokeile jäsenyyttä maksutta ja saat rajattoman pääsyn artikkeleihin sekä suosittuihin sijoittajan työkaluihin. Kokeilun jälkeen vain 11,90 €/kk – peru milloin tahansa.
Seuraa tuloskautta
Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun. Katso sijoittajan tärkeimmät tunnusluvut ja arvostuskertoimet Osaketyökalusta.
