Kreikka voi saada lainaa markkinoilta ehkä jo vuonna 2030!

Kreikka

Kreikan velkataakka on kestämätön ja Kreikka on maksukyvytön. Uudella rahoituspaketilla ostetaan jälleen lisää aikaa. Mutta milloin Kreikka voi palata velkamarkkinoille vai voiko lainkaan?

Kreikka

Kreikan julkinen velka on 323 miljardia euroa ja siitä jo yli 80 % on ns. bail out -lainoja euromailta, EKP:lta ja IMF:ltä. Kreikka on saanut markkinoilta pieniä määriä velkarahoitusta viimeisen vuoden aikana, mutta tämä johtuu ainostaan siitä, että sijoittajat luottavat siihen, että valtaosa Kreikan rahoitusvajeesta katetaan bail out -lainoilla ja Kreikka pystyy siten hoitamaan markkinaehtoisten velkojen takaisinmaksun.

Kreikan velkamäärä

Kuva: CNN Money

Kreikan talousluvut

Kreikan julkinen velka suhteessa BKT:hen on 171 %. Julkisen alijäämän on ennustettu olevan n. 2 % vuonna 2015. Kaikesta huolimatta Kreikassa on tapahtunut edistystä. Julkinen alijäämä on pienentynyt vuosivuodelta ja velka suhteessa BKT:hen on pysynyt ennallaan vuodesta 2011 lähtien. Toisin on esimerkiksi Suomessa, jossa valtion velka suhteessa BKT:hen on joka vuosi kasvanut.

Kreikan velka ja alijäämä

Kuva: OECD

Milloin Kreikka voisi saada velkarahoitusta markkinoilta?

Jotta Kreikka voisi palata takaisin markkinaehtoisen velkarahoituksen piiriin, pitäisi sen talouslukujen olla kunnossa. Bruttokansantuotteen pitäisi kasvaa, valtion alijäämän pitäisi olla lähellä nollaa (joinakin vuosina positiivinen). Ennen kaikkea velka/BKT -luvun pitäisi olla sillä tasolla, että sijoittajat luottaisivat Kreikan pystyvän maksamaan lainojen korot ja lyhennykset.

Suomen valtion velka suhteessa BKT:hen on 60 % ja Ranskan 90 %. Kreikan pitäisi saada puristettua tunnusluku lähelle 100 %, jotta sijoittajat voisivat luottaa Kreikan velanhoitokykyyn. Milloin tämä on mahdollista?

Tein seuraavat yksinkertaistetut oletukset Kreikalle:

  • BKT:n kasvu 2 % vuonna 2016 ja 3 % vuonna 2017 ja siitä eteenpäin
  • Alijäämä 0 % vuonna 2016 ja siitä eteenpäin

Kreikan valtionvelan kehitys

Näinkin optimistisella skeenariolla Kreikalla kestää 15 vuotta saada velka/BKT-luku 111 %:iin. On kuitenkin huomattavasti todennäköisempää, että Kreikan BKT ei kasva 3 % joka vuosi tästä eteenpäin, jolloin kehitys on heikompi ja Kreikka voi palata markkinaehtoiseen rahoitukseen myöhemmin, esim. v. 2050.

Kreikka on siten hätärahoituksen varassa vielä pitkään ilman mittavia velkahelpotuksia. Tähän lopputuleeman on tullut myös IMF. Aiheesta uutisoi mm. Kauppalehti.

Sijoittajat odottelevat tällä hetkellä, saako Tsipras runnottua troikan vaatimukset läpi Kreikan parlamentissa. Tämän jälkeen euromaiden parlamentit päättävät, voidaanko neuvottelut lisärahoituksesta aloittaa.

Lue kaikki Kreikka-aiheiset artikkelimme täältä!



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox








Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy