Huhti-toukokuu oli erittäin aktiivista aikaa yrityskaupoissa

myytävät yritykset

Euroopassa yrityskauppojen arvot ovat kasvaneet jopa 34 % vuoden takaisesta ja kotimaassa alkuvuosi on ollut selvästi viime vuotta pirteämpi. Lisäksi Yhdysvalloissa yrityskaupat saavuttivat toukokuussa ennätyslukemat.

Ostayritys.fi yrityskaupat

Yhdysvalloissa on tehty uusi ennätys yrityskauppojen arvossa. Toukokuun 2015 aikana yrityskauppojen yhteenlaskettu arvo saavutti 243 miljardia dollarin, mikä peittosi aiemman 226 miljardin dollarin ennätyksen selvästi. Aiempi ennätys tehtiin kahdeksan vuotta sitten toukokuussa 2007. Isoja kauppoja tekivät muun muassa kaapeliyhtiö Charter ja siruvalmistaja Avago.

Myös tutkimusyhtiö Mergermarket raportoi huhtikuun olleen yrityskauppojen osalta aktiivista aikaa Euroopassa. Kauppojen arvo oli 161.6 miljardia dollaria mikä on 34,6 % suurempi kuin vastaava luku viime huhtikuulta. Toisaalta kauppojen määrä romahti viime huhtikuun 589:stä 305:een eli keskimääräinen kauppahinta on tänä vuonna ollut huomattavasti suurempi.

Kotimaassa suurimmat yrityskaupat huhti-toukokuussa tekivät muun muassa Fiskars, joka ilmoitti toukokuussa ostavansa 406 miljoonalla eurolla WWRD-yhtiöiden luksusbrändien portfolion sekä Nokia, joka tiedotti huhtikuussa hankkivansa Alcatel-Lucentin osakevaihdolla. Alcatel-Lucentin arvo oli tuolloin noin 15,6 miljardia euroa. Lisäksi Finnvera tiedotti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä olleensa mukana rahoittamassa 255 omistusjärjestelyä yhteensä noin 25 miljoonalla eurolla. Kasvua vuoden takaiseen oli noin viidennes, mikä luo uskoa myös toisen neljänneksen piristymiseen.

Mielenkiintoisia yrityskauppakohteita Ostayritys.fi -palvelussa

Ostayritys.fi on Suomen kehittynein markkinapaikka. Palvelu listaa sekä Suomessa että ulkomailla myynnissä olevia yrityksiä. Ostayritys.fi:ssä voit myös ilmoittaa oman yrityksesi myyntiin. Ilmoittaminen on ilmaista!

Tietoliikennealan laitevalmistus- ja asennusyritys

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva ja koko Suomessa toimiva mekaanisten laitteiden valmistukseen ja asennukseen erikoistunut yritys. Toiminta on kannattavaa ja asiakaskunta vakiintunut. Myydään joko osakekanta tai liiketoiminta. Liikevaihto 700 000 €.

Katso kohde tästä!

Ruokaravintola Tampereen keskustassa

Rautatieasemalla sijaitseva siisti ja viihtyisä ruokaravintola. Ravintola on tällä hetkellä auki lounasajalla, mutta pidemmät aukioloajat ovat mahdollisia. Liikevaihto 250 000€ ja hintapyyntö 59 000€.

Katso kohde tästä!



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox








Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy