Nokian Renkaat ja kaksi pienyhtiötä, joissa nousupotentiaalia

Nokian Renkaat yllätti kaikki vahvalla tuloksella ja kurssi jatkaa nousutrendissä. Nostamme jäsenille myös kaksi pienyhtiötä, joiden kursseissa on edelleen nousupotentiaalia.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Nokian Renkaat yllätti kaikki vahvalla tuloksella ja kurssi jatkaa nousutrendissä. Nostamme jäsenille myös kaksi pienyhtiötä, joiden kursseissa on edelleen nousupotentiaalia.

Tiistai oli tiukka tulospäivä

Tiistai oli kiireinen tulospäivä. Sama kaava toisti itseään. Tulokset olivat ennusteita parempia, mutta kurssit laskivat. Rima on nyt korkeammalla. Sijoittajan ei tällä tuloskaudella kannata ostaa osakkeita ennen tulosjulkistusta.

Lue tuloskommentit klikkaamalla yhtiön nimeä:

Nokian Renkaat kiihdyttää

Kirjoitimme ennen tuloskautta, että sijoittajan ei kannata myydä Nokian Renkaita. Vinkki osoittautui oikeaksi ja Nokian Renkaat kävi tulosjulkistuksen jälkeen jo yli 28 eurossa. Isot makrotekijät heiluttavat nyt kursseja, mutta kun markkinamomentti muuttuu positiivisemmaksi uskomme, että Nokian Renkaat rikkoo vielä 30 euron rajan tänä vuonna. Sen verran vahva Q3-tulos oli. Tänään kurssi laskee, sillä osakkeesta irtosi osinko.

Q3:lla liikevaihto oli 349,9 M€ (analyytikoiden ennuste 306,4 M€) ja liikevoitto 62,3 M€ (ennuste 42,1 M€). Vertailukelpoisilla valuutoilla liikevaihto jopa kasvoi 3,3 % Pohjois-Amerikan ja Keski-Euroopan vauhdittamana. Hyvään kehitykseen vaikutti osaltaan myynnin siirtyminen osittain toiselta vuosineljännekseltä kolmannelle asiakkaiden luottamuksen kasvaessa. Vuoden viimeinen neljännes on johdon mukaan Nokian Renkaille tyypillisesti vahva, mutta epävarmuus markkinoilla jatkuu. Lisäksi päätettiin osinkovaltuutuksen toisesta erästä, suuruudeltaan 0,35 euroa osakkeelta, joka maksetaan 9.12.2020 osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 29.10.2020 merkittynä osakasluetteloon. Osinko kokonaisuudessan 1,14 euroa vuodelta 2019. Ei ohjausta.

Kaksi pienyhtiötä, joiden kursseissa edelleen nousupotentiaalia

Aloita ilmainen 14 päivän kokeilu Lue koko artikkeli

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja kaikkiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Sijoittaja360° avulla seuraat markkinaa. Tiedät koska on oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Mukana myös suositut Osake- ja ETF-työkalut.

Seuraa tuloskautta

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Elisa aloitti vuoden vakaalla suorituksella
Tekoälyuutiset: robottijalkapalloa ja tekoäly-influenssereita
Laaja markkinakatsaus: sijoittajan tärkeimmät indikaattorit
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat