
- Sijoittaminen
- ETF-sijoittaminen
- Artikkelit
- Webinaarit ja Podcastit
- Sijoittajan työkalut
Viime päivät on puhuttanut osakemarkkinoiden täydellinen irrottautuminen reaalitaloudesta. Kerromme syyt ilmiön takana.
koronavirus markkinaympäristö osakkeetMaailman seuratuin indeksi, S&P 500, on ollut toukokuun puolivälistä lähtien vahvassa nousussa. Samoin ovat olleet muut indeksit.
S&P 500 -indeksi on noussut 14.5.-28.5. välisenä aikana 11 %. Eilen pörssipäivän päätteeksi indeksi pakitti huippulukemista 3068 pisteestä päätyen 3030 pisteeseen.
Alla kuvaajassa on sijoittajan kolme tärkeintä pistetasoa. Alin viiva 2790 pistettä on helmikuun huippujen ja maaliskuun pohjien puoliväli. Se on teknisesti tällä hetkellä tärkeä vastustaso, josta mennään alemmas vain siinä tapauksessa, että tapahtuu dramaattinen muutos nykyisessä markkinaympäristössä. Seuraava viiva on 2900 pistettä, josta markkinalla oli vaikeuksia päästä kestävästi yli. Laskutavasta riippuen ylitystä yritettiin viisi kertaa ennen kuin kuudennella kerralla ylitys onnistui. Ylin rajapyykki on 3000 pistettä, jonka S&P 500 -indeksi läpäisi kestävästi vasta edellisen 10 vuoden nousumarkkinan lopussa 2019 lokakuussa. Se on myös 200 päivän liukuva keskiarvo, joka on nyt ensi kertaa ylitetty koronanousussa.
Tulevat päivät ovat kriittisiä sen suhteen, jatkaako markkina ylemmäs vai otetaanko vauhtia alempaa. Jos saadaan aikaiseksi muutaman päivän laskujakso, indeksi käynee 2900 pisteen alapuolella. On epätodennäköistä, että mentäisiin 2790 pisteeseen, mutta jos mennään lähelle, niin markkina kääntyy välittömästi nousuun. Nämä ennustukset perustuvat tekniseen analyysiin ja siihen, ettei painavaa uutta tietoa tule markkinoille. Käymme seuraavaksi läpi tärkeimpiä tekijöitä nousulla ja laskulle.
Teknologiaindeksi Nasdaq on kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. S&P 500 on noussut uskomattomat noin 40 % koronapohjista. Monet markkina-arvoltaan suurimmat osakkeet ovat kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla tai lähellä sitä.
Samaan aikaan kaikki talousluvut ovat historiallisen heikkoja ja USA:n työttömyys on kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Onko osakemarkkina väärässä ja irrallaan taloudesta? On ja ei. Tässä perusteluja puolesta ja vastaan.
Osakemarkkina haluaa edelleen puskea ylöspäin. Ennakoimme, että mikäli markkina pakittaa seuraavien päivien aikana, jää lasku lyhytaikaiseksi ja ne kannattaa käyttää ostopaikkoina. Tällä hetkellä markkinan suurin riski on USA-Kiina-kauppasodan kiristyminen. Jos tilanne kärjistyy, voidaan testata 2790 pisteen rajaa, mutta siitä tuskin lasketellaan alemmas.
Sijoittajan kannattaa nyt rakentaa salkku, jolla selviää nousuissa ja laskuissa. Tässä kaksi analyysia, joiden avulla salkun rakentaminen on helppoa.
Klikkaamalla aikaa siirryt suoraan aiheeseen videolla (avaa uuden välilehden).
Aiheet kellotettuna alla:
1:15 S&P500-indeksin kehitys
3:58 Kaikki osakkeet eivät kuitenkaan ole nousumarkkinassa
4:16 Markkinarotaatio
5:43 Nousua tukevat tekijät
7:26 Laskua puoltavat tekijät
9:21 Päätelmä
10:57 Suomi-salkku esimerkki
14:39 KV-salkkku esimerkki