Markkinat eivät usko Nokian nousuun

Nokian osakekurssi ei innostunut toimitusjohtajavaihdoksesta. Missä vika?

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Nokian osakekurssi ei innostunut toimitusjohtajavaihdoksesta. Missä vika?

Hinta kertoo totuuden

Wall Streetin vanha viisaus on, että ”price tells the truth”. Tällä tarkoitetaan sitä, että usein osakkeen hintakehitys kertoo yhtiöstä enemmän kuin osakeanalyysit ja tulosraportit.

Esimerkiksi syksyllä 2018 Applen osakekurssi kääntyi selittämättä laskutrendiin ennen kuin yksikään analyytikko oli varoittanut yhtiön näkymistä. Seuraavaksi Applen alihankkijat alkoivat varoitella myynnin laskusta. Sitten oli vuorossa Applen oma odotuksia heikompi tulos ja lopulta tulosvaroitus. Osakkeen arvosta katosi kolmessa kuukaudessa 40 %. Osakkeen hintakehitys oli oikeassa. Siksi trendi on sijoittajan paras kaveri, eikä sitä vastaan kannata taistella.

Nokian trendi on negatiivinen

Nokia on suomalaisten eniten seuraama yhtiö johtuen yhtiön historiasta. Nokia oli 2000-luvun alussa maailman arvokkaimpia teknologiayhtiöitä ja vielä ennen finanssikriisiä matkapuhelinmarkkinoiden ylivoimainen markkinajohtaja. Valitettavasti 2010-luvusta tähän päivään Nokian taival on ollut kulkemista pettymyksestä toiseen ja osakkeen viiden vuoden kokonaistuotto on -44 %, kun esimerkiksi Applen tuotto on 160 % ja Microsoftin 346,5 %.

Nokia on mukana suomalaisten osakkeiden Osaketyökalussa ja kansainvälisten osakkeiden Osaketyökalussa. Työkalulla voi verrata esimerkiksi saman sektorin osakkeita. Kansainvälisten osakkeiden Osaketyökalussa Nokia on 1112 osakkeen joukossa sijalla 1016. ja saa työkalumme pisteytyksessä 36 pistettä. Tällä ollaan informaatioteknologiayhtiöiden joukossa viimeisten joukossa. Nokian osakkeen momentti on heikko. Siitä yhtiö saa 1/10 pistettä. Se kertoo osakkeen kurssitrendistä 1-12 kuukauden ajanjaksoilta suhteessa muihin osakkeisiin.

Toimitusjohtajavaihdos ei kääntänyt trendiä

Nokia ilmoitti 2.3.2020 vaihtavansa toimitusjohtajan. Uusi toimitusjohtaja on Fortumin Pekka Lundmark, joka on aiemmin toiminut Konecranesin toimitusjohtaja. Hän on erikoistunut yritysjärjestelyihin ja on arvostettu johtaja Suomessa.

Kansainvälisissä suuryhtiöissä trendinä on ollut, että perinteisiin yhtiöihin on tullut toimitusjohtajia teknologiamaailmasta. Esimerkiksi Niken uusi toimitusjohtaja on John Donahoe, joka on toiminut ServiceNow:n ja eBayn toimitusjohtajana. Molemmat suuria teknologiayhtiöitä. Nike valitsi Donahoen siksi, että yhtiö panostaa voimakkaasti digitalisaatioon ja teknologiaan. Nokia vastaavasti on teknologiayhtiö, joka palkkasi toimitusjohtajan teollisuudesta. Eli toimi täysin päinvastoin.

Nokian osake reagoida toimitusjohtajavaihdokseen aluksi positiivisesti, mutta tilanne mureni nopeasti. Markkinat tulkitsivat, että Nokian pitäisi toimia nopeasti. Vaihdos toteutuu syyskuun alussa, mikä on markkinoille ikuisuus. Markkinat eivät myöskään olleet vakuuttuneita, että teollisuustaustainen Lundmark saa Nokian teknologian kilpailukykyiseksi. Se on Nokian suurin haaste. Ei se, etteikö yhtiössä olisi osattu tehdä kululeikkauksia.

Alla Nokian kurssikehitys toimitusjohtajavaihdoksesta 5.3.2020 asti. Nokian kurssi on laskenut ja kehittynyt heikommin kuin verrokkina olevat Nasdaq 100 ja Stoxx Europe 600 -indeksit.

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Analyysi: Wetteri povaa kannattavaa kasvua vuodelle 2024
Mistä tuotto syntyy?
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat