Yksittäisistä ETF:istä huhtikuussa parhaiten tuottivat jälleen kiinalaiset osakkeet.
Mallisalkkuja voi tarkastella täältä (salkkujen sisällön näkeminen edellyttää kuukausi- tai vuosijäsenyyttä).
Kaikkien mallisalkkujen ja vertailuindeksien tuottojen laskemisessa on käytetty kokonaistuottoindeksejä.
Suomi Fundamentti
Suomi Fundamentin suoritus jatkui huhtikuussa hyvänä. Salkku tuotti 0,4 % ja samaan aikaan OMX Helsinki Cap -tuottoindeksin tuotto oli -3,0 %. Tuloskautta on jäljellä vielä yksi kiireinen viikko. Päivitämme salkun sisällön tämän viikon jälkeen, kun lähes kaikki Helsingin pörssin yritykset ovat julkistaneet tuloksensa.
Korkotuoton Metsästäjä
Korkotuoton Metsästäjä tuotti huhtikuussa -1,5 % ja vertailuindeksi -1,0 %. Päivitimme Korkotuoton Metsästäjän sisällön 13.4.2015. Vanhan salkun tuotto olisi ollut -2,7 %. Ensimmäisen vajaan kuukauden perusteella muutokset olivat oikeita. Mielestämme korkosijoittajalle on tällä hetkellä tarjolla länsimaissa lähinnä korkoriskiä.
Huhtikuun parhaiten ja heikoiten tuottaneet ETF:t Korkotuoton Metsästäjässä olivat:
Huhtikuu 2015 TOP 3:
- Kehittyvien markkinoiden eurosuojatut lainat (painottuen valtionlainoihin) +1,2 %
- Yhdysvaltalaiset korkean riskin yrityslainat eurosuojatusti +0,9 %
- Euromääräiset yritysten korkeatuottoiset riskilainat +0,7 %
Huhtikuu 2015 Bottom 3:
- Yhdysvaltalaisiin korkean riskin lainoihin sijoittava kiinteän maturiteetin (2016) ETF -3,9 %
- Kiinan paikallisvaluuttamääräiset yritysten ja valtion lainat -3,6 %
- Dollarimääräiset seniorilainat -3,5 %
Passiivinen Kulupihtari
Passiivinen Kulupihtari -mallisalkkumme tuotti huhtikuussa -0,7 % ja vertailurahastot 0,1 %. Suomen suosituimmista yhdistelmärahastoista koostettu salkku on hävinnyt mallisalkullemme pitkässä juoksussa. Tuottoeroa on kertynyt mallisalkun hyväksi yhdeksässä vuodessa noin 18 %-yksikköä. Ero syntyy pääosin kuluerosta. Mallisalkkumme hallinnointikustannus on vain 0,224 %, kun hallinnointikustannus rahastosalkussa on 1,5 %.
Huhtikuun parhaiten ja heikoiten tuottaneet ETF:t Kulupihtarin salkussa olivat:
Huhtikuu 2015 TOP 3:
- Kehittyvien markkinoiden yhtiöt globaalisti +2,6 %
- Maailman osakkeet, pois lukien USA+0,2 %
- Euromääräiset yritysten korkeatuottoiset riskilainat +0,1 %
Huhtikuu 2015 Bottom 3:
- Yhdysvaltalaiset yhtiöt -3,4 %
- Euroalueen 50 suuryhtiötä -1,7 %
- Hyvän luottoluokituksen valtionlainat globaalisti, euro-suojattu -1,0 %
Strategiamestari
Strategiamestari-mallisalkun tuotto huhtikuussa oli -0,4 % ja vertailuindeksin -1,0 %. Koko vuonna Strategiamestari on tuottanut 12,3 % ja vertailuindeksi 9,1 %.
Huhtikuun parhaiten ja heikoiten tuottaneet arvopaperit Strategiamestarissa olivat:
Huhtikuu 2015 TOP 3:
- Mannerkiinalaiset yhtiöt +9,7 %
- Raaka-aineet laajasti, dynaaminen strategia, euro-suojattu +2,7 %
- Kehittyvien markkinoiden hyvää osinkotuottoa maksavat pienyhtiöt +1,1 %
Huhtikuu 2015 Bottom 3:
- Yhdysvaltalaiset listatut kiinteistösijoitusrahastot -9,8 %
- Jakaantuneet yritykset Yhdysvalloissa -5,3 %
- Yli 15v mittaiset korkean luottoluokituksen omaavat valtionlainat -4,5 %
Huomioita:
- Alkuvuonna merkittävä osa sijoittajan kokemasta tuotosta on tullut euron heikentymisestä. Sanoimme viime päivityksen yhteydessä, että tuotot heikentyvät, kun euron heikentyminen loppuu. Huhtikuussa euro alkoi vahvistua, mikä näkyi heti negatiivisesti sijoittajien kokemassa tuotossa.
- Vaihtoehtoista korkotuottoa tarjoavien sijoituskohteiden, kuten kiinteistösijoitusrahastojen, hinnat ovat USA:ssa kääntyneet laskuun, kun sijoittajat odottavat koronnoston alkamista. Trendin voidaan odottaa jatkuvan.
- Pitkien korkojen pohja nähty? Lue ETF-poiminnoista, miten voit ottaa näkemystä korkojen noususta.
Mallisalkkuja voi tarkastella täältä (salkkujen sisällön näkeminen edellyttää jäsenyyttä).