Suomen Sijoitusmetsät

Suomen Sijoitusmetsät

Suomen Sijoitusmetsät on vuodesta 2013 lähtien ollut metsäomaisuuden hankinnan, hallinnan ja arvonmäärityksen johtava asiantuntija Suomessa. Suomen Sijoitusmetsät tarjoaa kattavat palvelut kaikkiin metsänomistamisen eri vaiheisiin.

Katsaus metsäkiinteistömarkkinoihin
Metsäkiinteistömarkkinakatsaus pureutuu tammikuun 2016 osalta niin metsäkiinteistöjen hintakehitykseen kuin yleiseen markkinatilanteeseen ympäri Suomen. Katsaus ottaa huomioon sen, miten metsätilamarkkinat ovat kehittyneet Etelä-Suomessa, Väli-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa. Vuodesta 2011 alkanut trendi näyttää jatkuvan: Etelä-Suomen hintataso laskee ja Väli-Suomen sekä Kainuu-Pohjanmaan hintataso pysyy hyvin vakaana.
Metsäsijoittajan Kainuu ja tärkeimmät tunnusluvut
Metsätilojen hinnat ovat Kainuussa nousseet vakaasti. Erityisesti isot tilat menevät nopeasti kaupaksi, mikä heijastaa sijoittajien kasvavaa kiinnostusta. Metsätiloja myös tulee markkinoille entistä enemmän. Monet tekijät, kuten verraten alhainen biologinen kasvu, vaihtelevat kasvupaikkatyypit sekä haastavat korjuuolosuhteet vaativat sijoittajalta tarkkuutta ja systematiikkaa. Tunnuslukuihin perustuvalla sijoitusanalyysillä Kainuusta voi löytää edelleen edullisia ostokohteita.