Rahastot

Sijoitusrahasto koostuu arvopapereista, kuten osakkeista tai korkoinstrumenteista. Sijoittajat sijoittavat rahastoon ja saavat rahasto-osuuksia. Sijoitusrahaston rahastoyhtiö ja salkunhoitajat sijoittavat rahastoon sijoitetut varat rahaston sijoituspolitiikan mukaisesti.

Sijoitusrahaston osuudenomistajaksi tullaan merkitsemällä rahasto-osuuksia. Osuuksien myynti tapahtuu siten, että rahastoyhtiö lunastaa osuudenomistajalta rahasto-osuudet.

Lähes kaikilla pankeilla on omat rahastonsa, joiden hoitamisesta pankin rahastoyhtiö vastaa. Osakerahastot sijoittavat pörssiosakkeisiin, korkorahastot korkoinstrumentteihin, kuten valtion velkakirjoihin ja yritysten joukkovelkakirjoihin. Suosituin rahastotyyppi on yhdistelmärahasto, joka sijoittaa sekä osakkeisiin että korkoinstrumentteihin.

Rahastosijoituksen riski on yleensä yksittäistä osakesijoitusta matalampi, koska rahastosijoituksella saa hajautukseen useaan arvopaperiin. Riski voi olla myös korkeampi. Sijoitus suuren monialaisen yhtiön osakkeeseen (esim. Walmart, Johnson & Johnson) on todennäköisesti riskittömämpi kuin sijoitus kehittyville markkinoille yksittäiseen maahan sijoittavaan rahastoon (esim. Venäjä, Turkki).

Rahastoja merkitään pankin konttoreissa, verkkopalvelussa tai sijoituspalveluyrityksissä, joilla on rahastoyhtiön lupa myydä rahastoa.

Sijoittaja.fi analysoi säännöllisesti rahastot. Löydät rahastovertailusta puolueettomasti parhaat yhdistelmä- ja osakerahastot.

Löydä parhaat rahastot helposti Rahastotyökalun avulla

Löydä tuottavimmat ja omaan sijoitustyyliin sopivimmat rahastot vaivattomasti. Rahastotyökalusta löydät yli 250 erilaista yhdistelmä-, osake-, korko- ja kiinteistörahastoa. Rahastotyökalun avulla voit helposti vertailla esimerkiksi rahaston tuottoja, kuluja ja kokoa. Sijoittaja.fi-jäsenet saavat käyttöönsä Sijoittaja360-palvelun, johon kuuluu myös Rahastotyökalu.

Lue lisää rahastoista